Juttuarkisto
Kirjoituksiani
Tapahtuu Helsingissä: Päätöksentekijä ja kiusallinen puuttuva Palmia-tieto
Merkittävin asia, joka tulee Helsingissä päätöksentekoon näinä viikkoina, on kaupungin oman liikelaitoksen Palmian tulevaisuudesta päättäminen. Asia on ollut valmistelussa kuukausia. Viime maanantaina käsittelimme asiaa kaupunginhallituksen konsernijaoksessa, tulevana maanantaina se on kaupunginhallituksen esityslistalla (linkki esityslistaan tässä) ja syyskuun lopussa lopullisen päätöksen tekee valtuusto. Kaupunginjohtaja esittää, että osa Palmian toiminnasta siirretään erilliseen perustettavaan yhtiöön ja näin Palmia […]
Helsingin ja helsinkiläisen sosiaalidemokratian puolesta!
Elämme kaupunkien aikaa. Ihmisten elämään ja yhteiskuntien elinvoimaisuuteen liittyvät kysymykset ratkotaan toisaalta lähellä arkista elämämme piiriä, kunnassa/kaupungissa ja toisaalta globaalisti koko maailman tasolla. Vaikka nationalismi näyttää taas nousevan ja geopoliittisia rajoja pyritään piirtämään uudelleen, kaikki viittaa siihen, että kaupunkien ja metropolialueiden rooli korostuu kansallisvaltioiden rinnalla ja sijaan. Kaupunkien merkityksestä todistaa voimalla esimerkiksi Benjamin R Barberin […]
Kiitos Bilbaosta!
Tämän viikon olen lomalla kannustamassa huikeaa joukkuetta, koripallomaajoukkuettamme ”susijengiä” täällä Espanjan Bilbaossa. Kiitos hyvät ihmiset suuresta luottamuksesta Stadin demarien esivaalissa. Toiseksi eniten ykkösääniä heti ulkoministeri Tuomiojan jälkeen ja kolmas sija kaikissa äänissä on huikea tulos ja erityisen merkityksellinen minulle, koska viimeiset puoli vuotta olen ollut aktiivityöstä poissa kolmannen lapsemme syntymän johdosta. Aiemmista vaaleista kuitenkin tiedämme, […]