Juttuarkisto
Kirjoituksiani
Tarvitsemme kansallisen ohjelman, jolla puutumme peruskoulun tasa-arvoa uhkaavaan eriarvoistumiseen
Julkaistu Pilvin iltalehden blogissa 04.09.2018 – Koulujen ja asuinalueiden eriarvoistuminen korostuu kaupungeissa vuosi vuodelta. Kyseessä on iso kansallinen kysymys. Joka kolmas Suomen koululainen käy koulua yhdeksässä suurimmassa kaupungissa, summaa helsinkiläinen kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan jäsen Pilvi Torsti (sd). Torstin mukaan eriarvoistuminen uhkaa peruskoulun tasa-arvoa, ellei asiaan puututa pitkäjänteisesti. Pitkäjänteinen puuttuminen edellyttää valtion ohjelmaa, joka suunnataan kaupunkisuunnitteluun […]
Sama suunta oppivelvollisuuden laajennuksessa
Julkaistu tiedotteena 22.3.2019 SDP Eduskunnan toimesta SDP:n kansanedustaja Pilvi Torstin mielestä toinen aste on tämän ajan peruskoulutus. Pelkän peruskoulun varassa 15-vuotiaalla ei ole edellytyksiä työllistyä. Mikäli uudistus toteutetaan ensi hallituskaudelle, tulisi se valmistella huolella ja tiiviisti yhteistyössä eri tahojen kuten opettajien ja tutkijoiden kanssa. -On hienoa, että aihe on nyt vahvasti esillä. Oppivelvollisuudesta pitää puhua, […]
#Ihmisoikeuslupaus – ajatuksia vaaliteeseistä
Kioski-ohjelman keskustelussa tänään kysyttiin, voiko poliitikko muuttaa mielipidettään. Sanoin, että asiakysymyksissä voi ja pitääkin, jos asiaperusteet siihen johtavat, mutta korostin, että perusarvojen tasolla olisi outoa, jos ajattelu muuttuisi tai olisi häilyvää. Ihmisoikeudet ovat itselleni ensimmäinen asia, jossa kunnolla aktivoiduin toimimaan. Liityin yläasteella Amnestyn jäseneksi. Politiikassa ihmisoikeuksien ja niihin liittyvien sopimuksien täytyy olla perustavanlaatuinen lähtökohta politiikan […]