Juttuarkisto
Kirjoituksiani
Jotta ikääntymistä ei tarvitse pelätä
Valviran tarkastuksessa ja niistä seuranneista henkilökunnan kertomissa arkikokemuksissa ilmenneet vanhusten hoivan räikeimmät epäkohdat ovat ottaneet sydämestä. Samalla tuntuu, että juuri kukaan ei ole yllättynyt. Moni taitaa miettiä, että onhan tämä tiedetty ja ehkä liian kauan siedetty. Hoitohenkilökunta, vanhukset ja heidän omaisensa ovat jo vuosia nostaneet esiin näitä samoja ongelmia, joista nyt puhutaan. Myös täällä Helsingissä. […]
Kaupungit aikamme ratkaisijoina ilmastonmuutoksesta nuorten syrjäytymiseen
Yksi aikamme megatrendi on kaupungistuminen. Yli puolet maailman väestöstä asuu kaupungeissa. Tämä merkkipaalu, jolloin kaupunkiväestön määrä ylitti maaseudun väkimäärän, ajoittui maailman väestökehityksessä kuluvan vuosituhannen ensi vuosikymmenelle. Väestö jatkaa kasvuaan kaupungeissa. Olemme myös nähneet, että monissa aikamme viheliäisissä ongelmissa kaupungit ovat nousseet ratkaisijoiksi. Kaupungit toimivat ilmastonmuutoksen kysymyksissä ja ratkovat asuntopulaa ja monikielisen väestön arkista yhdenvertaisuutta kouluissa […]
Osaamispolku Suomen menestykseen rakennetaan yhdessä
Laaja joukko koulutus-, sivistys- ja elinkeinoelämän toimijoita julkaisivat tänään kannanoton, jossa vaaditaan panostuksia koulutuksen ja osaamisen kehittämiseen. Koulutuksen, tutkimuksen ja innovaatioiden tulee olla myös SDP:n mielestä seuraavan hallituksen strateginen painopiste. Tarvitsemme Suomessa koulutuksen ja tutkimuksen kunniapalautuksen. Tällä hetkellä Suomen suunta on huolestuttava. Yliopistojen rahoitusta käsittelevä talouspolitiikan arviointineuvoston taustaraportti osoittaa, että esimerkiksi yliopistojen reaalisen perusrahoituksen osalta […]