Kirjoitin aiemmin täällä, että kevään eduskuntavaaleista ei saa tulla vastakkainasettelua eläkeläisten ja työssäkäyvien välillä. Tunnelmat vaalikentältä kun kertovat pelon ilmapiiristä. Vanhemmat äänestäjät kokevat puheen kestävyysvajeesta tekevän heistä ongelman ja nuoremmat uskovat olevansa töissä ikuisesti.

Suomen taloudelliset haasteet ovat mittavat. Niitä ei voi kiistää eikä niitä kannata vähätellä, vaikkei uskoisikaan valtiovarainministeriön laskelmien täysin pitävän paikkansa. Tästä on katseltavissa blogissani julkaistut taloustutkija Juhana Vartiaisen terveiset siitä, mitä meillä on edessä ja miten ruotsalaiset ovat hoitaneet asiansa paremmin.

Pelon voi murtaa vain luottamus. On synnytettävä ilmapiiri, jossa tunnemme neuvottelevamme yhdessä hyvästä tulevaisuudesta. Kaikilla sukupolvilla on yhtäläinen oikeus painaa puumerkkinsä tuohon suunnitelmaan.

Meillä ei varmasti ole tulevaisuudessa kaikkia niitä etuja ja palveluita, joita nyt on. Eikä meillä ole työpaikkoja samoilla aloilla kuin olemme vuosikymmeniä tottuneet. Mutta meillä on uusia, paremmin aikaansa sopivia palveluita ja tukia. Ja – niin sopii toivoa – meillä on kykyä luoda uusia työpaikkoja aloille, joita emme osaa nyt edes kuvitella.

Siksi nyt on korkea aika keskustella siitä, miten tulevaisuuden yhteiskunta järjestetään. Samalla, kun kiistelemme ensi vuoden budjetista, meidän on pystyttävä luomaan ilmapiiri, jossa voimme katsoa monta vaalikautta eteenpäin. Meidän tulee välttää italialaista jalkapallotaktiikkaa, jossa puolustus on paras hyökkäys.

Siksi uskon että erityisesti nyt, uuden kynnyksellä, eduskuntaan tarvitaan luovia, eteenpäin katsovia pelinrakentajia, joilla riittää jaloissa virtaa. Ainoat hyökkääjät eivät saa tulla oikealta, markkinauskoisten joukosta.

Me 70-luvulla syntyneet tulemme uskoakseni olemaan ratkaisevassa osassa, kun hyvinvointivaltiota uudistetaan. Olemme hyvinvointivaltion prototyyppejä: käyneet peruskoulua hyvinvointivaltion ”kultakaudella” 1980-luvulla, kouluttautuneet rauhassa ja astuneet työelämään laman jälkeen. Arvostamme terveyskeskuksia, joissa on lääkäreitä ja kouluja, joissa pääsee tukiopetukseen. Samalla olemme tottuneet laman jälkeisen Suomen murrokseen.

Tällä hetkellä meillä ei ole kiirettä varmistaa itsellemme etuja huomiseksi, sillä työelämää on jäljellä vuosikymmeniä. Mutta meillä on kiire rakentaa ja ylläpitää yhteiskuntaa, jota ei leimaa tulevaisuuden pelon ilmapiiri, vaan luottamus. Myös meidän vanhuutemme ja lapsiemme aikuisuuden koittaessa.