”Kyllä mä toivon, että joku olisi pakottanut mut johonkin.” Näin päättyi toistaiseksi koskettavin vaalikeskusteluni. Paikka oli Rautatientori ja keskustelukumppani 25-vuotias korvaushoidossa oleva nuori mies.

Jakomäkeläinen nuori mies olisi toivonut, että hänet olisi peruskoulun päätteeksi pakotettu johonkin. Kouluun, töihin, oppisopimukseen. Mihin vain. Ilman pakkoa hän tuli valinneeksi tien, joka ei ole tahtonut kantaa eteenpäin.

”Mä olen sellainen niinku syrjäytynyt” herra totesi itse. Tosin juuri nyt nuoressa miehessä oli toivoa, koska päihdehoito järjestyksessä. Töitä vain pitäisi saada.

Päädyimme puhumaan Rautatientorilla, kun poika otti vaaliesitteeni ja rupesi kyselemään eduskunnan työstä. Hän sanoi, että on aina äänestänyt ja pitää sitä tärkeänä. Demarit on ihan yes puoluekin. Nyt hän haluaisi ymmärtää paremmin, mitä kansanedustaja voi tehdä vaikkapa päihdehoidon tai työllistymisen parantamiseksi.

Selitin parhaani mukaan. Olimme hyvin samoilla linjoilla siitä, kuinka tärkeää on puuttua nuorisotyöttömyyteen suunnilleen keinolla millä hyvänsä, vaikka kokoomus kuinka haukkuisi ”tempputyöllistämiseksi”. Kävimme syvällisen keskustelun pakon ja vapauden merkityksestä. En luvannut muuta kuin, että jos minusta tulee kansanedustaja kerron hänelle parin vuoden päästä, miten on mennyt.

*****

Vaaleihin liittyvä ulkokampanjointi on ainutlaatuinen kokemus. Saa tavata kirjon ihmisiä, joita ei muuten kohtaisi, kuunnella heidän ajatuksiaan ja toiveitaan. Tarinoiden pohjalta joutuu jatkuvasti tarkastamaan omia asenteitaan ja näkemyksiään. 25-vuotiaan nuoren miehen tarina antoi lisäpontta ajaa voimalla myös liki pakkokeinoja, joilla nuorten miesten koulupudokkuuteen puututaan. Iloinen olen myös siitä, että vaihdoimme yhteystiedot.