(kolumni julkaistu UP Demarissa 14.4.2010)

Viime viikkojen ulkomaalaiskeskustelu on nostanut esiin tärkeän kysymyksen kaksien työmarkkinoiden synnystä Suomeen. Julkisuudessa esiintyvät tiedot ja monen rakentajan arkikokemukset kertovat, että halvemman palkkatason EU-maista Suomeen tulee erityisesti rakennusalalle ns. halpatyövoimaa, joka ei nauti suomalaisen lainsäädännön ja työehtosopimusten mukaisista eduista.

Meidän on tietenkin vaadittava samoja työehtoja kaikille, mutta keskustelussa kaksista työmarkkinoista ei pidä asettaa vastakkain suomalaisia ja ulkomaalaisia työntekijöitä.

Suomeen töihin pyrkivät työnhakijat, joita palkataan heikommilla työehdoilla, eivät ole suomalaisten työttömien vastapuolella vaan työnantajien uhreja. Samalla tavalla uhreja ovat ne rehdit yrittäjät, jotka pyrkivät noudattamaan suomalaisia työehtoja, mutta eivät pärjää epäreilussa kilpailussa. Monet ammattiliitot ovatkin ansiokkaasti pyrkineet ajamaan kaltoin kohdeltujen ulkomaalaisten työntekijöiden asiaa ja vaatineet lisävalvontaa.

EU-jäsenenä Suomi on sitoutunut työvoiman vapaaseen liikkuvuuteen EU:n alueella. Tätä vapautta Suomi ei voi eikä sen pitäisikään voida rajoittaa. Sitä vastoin valtiolta on vaadittava päättäväisiä ja nopeita toimia sen varmistamiseksi, ettei vapaata EU-liikkuvuutta käytetä väärin.

Osana keskustelua on kritisoitu myös työlupien myöntämisperusteisiin kaavailtuja muutoksia.  Työluvanhan Suomessa tarvitsevat vain EU:n ulkopuolelta tulevat työntekijät. Vuonna 2009 hakemuksia jätettiin noin 4000. Tarinat kansainvälisissä työtehtävissä olevien asiantuntijoiden kuukausia maahanmuuttovirastossa seisovista passeista ovat edelleen arkipäivää ja monelta suunnalta kuulee, että työlupien hakuprosesseihin liittyvä tarpeeton vaikeus on jopa este investoida Suomeen. Parantamisen varaa järjestelmässä siis selvästi on.

Ainoa tapa, jolla Suomi pärjää globaalissa maailmassa on se, että pyrimme olemaan houkutteleva maa yhtä lailla suomalaisille kuin ulkomaalaisille yrityksille ja osaajille. Jos ryhdymme kategorisesti rajoittamaan esimerkiksi ulkomaalaisten oikeutta hakea työtä Suomesta sillä perusteella, että työttömyysluvut ovat Suomessa korkeat, rajoitamme uusien ajatuksien ja sitä myöten työpaikkojen rantautumista.

***

Sdp:llä ja palkansaajaliikkeellä laajemmin on ulkomaalaiskeskustelussa tärkeä rooli. Suomi on muuttunut 30 vuodessa vauhdilla. Olemme avautuneet taloutena ja yhteiskuntana, ulkomaalaisväestön määrä on kymmenkertaistunut ja maailma tullut S-marketin hyllylle. Teollinen Suomi on läpikäynyt rajun rakennemuutoksen.

Tämä muutos on synnyttänyt pelkoja, ongelmia, väärinymmärryksiä ja myös hämmennystä. Erityisen konkreettisena maailman muuttumisen negatiiviset lieveilmiöt ovat tuntuneet tietyillä teollisuuden aloilla työskentelevien piirissä.

Poliittisten johtajien rooli ei tässä tilanteessa ole helppo. Heidän pitäisi pystyä löytämään järkeviä ratkaisuja monisyisiin ulkomaalaispolitiikkaan liittyviin kysymyksiin.

Samalla poliitikkojen pitää olla rohkeita mielipidejohtajia, jotka näyttävät suuntaa väistämättä monikulttuurisempaan tulevaisuuteen, selittävät tilannetta, ja varmistavat, ettei ihmisten pelko ja hämmennys käänny vääränlaiseksi vastakkainasetteluksi.