Voisiko tiedeakatemia ottaa kantaa ydinvoimalaratkaisuun?

30.6.2010

(tarjottu lyhyeksi kommentiksi HS mielipidesivulle 23.6. mutta ilmeisesti ei ole mahtunut julkaistavien joukkoon)

Kari Raivio ja Sirpa Jalkanen (HS 23.6.) erittelevät, kuinka tieteen tehtävä on tarjota luotettavaa tietoa osaksi yhteiskunnallista päätöksentekoa ja kuinka tämä on Suomessa hoidettu suhteellisen heikosti. Siksi Suomalainen tiedeakatemia on juuri käynnistänyt kokeilun, jonka tavoitteena on laatia merkittäviksi katsotuista kysymyksistä tutkimustilannearvio ja valistuneelle maallikolle ymmärrettävä kannanotto.

Samassa lehdessä viittä eri puoluetta edustavat ympäristövaliokunnan jäsenet perustelevat valiokunnan kielteistä kantaa hallituksen esittämiin ydinvoimaluparatkaisuihin ja yrittäjä Nina Repo tuo esiin monen kansalaisen jakaman huolen siitä, että kauas tulevaisuuteen kantava päätös tehdään kiireellä ja ilman, että kansanedustajilla olisi aikaa perehtyä asiaan laajasti.

Johtopäätös näiden kolmen kirjoituksen lukemisen jälkeen on, että nyt kaivattaisiin Tiedeakatemian näkemyksiä osaksi kansalaiskeskustelua ja päätöksentekoa ydinvoiman lisärakentamisesta. Tässä olisi yksi peruste lisää antaa päätöksenteolle lisäaikaa ainakin syksyyn tai jopa seuraavalle hallituskaudelle.

Pilvi Torsti, Helsinki

  • Share/Bookmark

Ilmasto ja ympäristö

7.5.2009

Politiikan pelastusohjelman teksti- ja videoblogeja ja niihin liittyvää keskustelua on julkaistu helmikuusta 2009 alkaen. Seuraavassa yhteenveto 7.5.2009 mennessä ilmasto ja ympäristö -teeman alle tuotetusta materiaalista. Eurovaalien 2009 tavoiteohjelmaani pääsee tästä.

Uusi ekologinen Eurooppa

Vaurauden ja hyvinvoinnin tumma kääntöpuoli näkyy talven lyhenemisessä ja Itämeren heikossa tilassa. Ilmastonmuutoksen torjunnassa Euroopan unioni on paras mahdollisuutemme. EU:sta on kehitettävä johtava vihreä talousmahti, jota seurataan ympäri maailmaa. Vihreä talous sisältää valtavia mahdollisuuksia.

On nähty, että puhetta, tietoa ja valistusta riittää, mutta ne eivät riitä. Ihmisten ja yritysten toimintavapautta on uskallettava rajoittaa esimerkiksi verotuksella, mikäli elintapamme eivät muutu riittävän nopeasti.

Tarvitaan yhteistä ilmastotahtoa ja tarvitaan yhteistä Itämeritahtoa. Tarvitaan Itämeritekoja ja ilmastotekoja. Minulta, sinulta, meiltä, politiikalta. Nyt.

”Minun huoleni on, että vihreän elvytyksen huumassa saatetaan unohtaa hetkeksi päästövähennysten kustannustehokkuus ja sortua rahoittamaan eniten hypetettyjä ratkaisuja.” Laura Peuhkuri

  • Share/Bookmark

Voiko lama pelastaa maapallon?

1.4.2009

…vai ajetaanko yhdessä porschella helvettiin? Toisin sanoen: onko nykyinen talouskasvuajattelumme sovitettavissa yhteen ympäristön kantokyvyn kanssa vai ei?

Eurooppalaisen keskustelun valtavirta näyttää sanovan, että voimme saada molemmat. Mutta jos talouskasvu ja luonto eivät siedäkään toisiaan, kumman valitsemme, maapallon vai porschen?

Politiikan pelastusohjelmaan on tullut jo monia konkreettisia ehdotuksia, kuten Aleksi Neuvosen vihje progressiivisesta sähköverosta ja Pipa Heinosen pohdinta lentomatkojen päästöjen korvaamisesta. Nyt on aika jatkaa: tarvitsemme lisää ajatuksianne ja ideoitanne siitä, mitä politiikan avulla voisi tehdä aikamme suurimman dilemman ratkaisemiseksi. Veroja? Kieltoja? Kannustusta? Mallikäyttäytymistä? Tervetulleita ovat myös niin ranskalaiset viivat kuin linkit kiinnostaviin lähteisiin.

Lähtökohdat

Ilmastonmuutos on osa pitkää huolta ympäristömme tulevaisuudesta. Rooman klubi varoitti jo vuonna 1972 maapallon kestokyvystä ja luonnonvarojen riittävyydestä. Sittemmin huolenaiheita ovat olleet saasteet, ydinuhka ja otsonikato. Viime vuosina – kiitos Al Goren ja Jorma Ollilan kaltaisten vaikuttajien avauksien – ilmastonmuutos ja hiilidioksidipäästöt ovat nousseet osaksi päivänpolitiikkaa.

Kolumnisti Thomas Friedmania mukaillen: ”Ei ympäristönsuojelussa ole enää kysymys jostakin valaista, vaan meistä itsestämme.” Ekoajattelua on liian kauan ”ulkoistettu”. Nyt ymmärrämme, että tila ja saastuttamisen mahdollisuudet yksinkertaisesti loppuvat maapallolta.

(lisää…)

  • Share/Bookmark

Ilmasto ja ympäristö

8.2.2009

Kirjoitan politiikan pelastusohjelmaa viikottain. Tervetuloa mukaan, toukokuussa kokoan kirjoitusten ja keskustelujen pohjalta EU-vaalien tavoitteeni.

Ilmasto lämpenee, puoli Eurooppaa on pakkasilla ilman lämmitystä ja lapsillamme on oikeus kysyä, millainen maailma heille jää hoidettavaksi. Pitäisikö verottaa, rajoittaa vai kannustaa? Kenen tulee määrätä tahti, kenen valvoa? Riittävätkö EU:n päätökset (esim. 20-20-20) hillitsemään ilmastonmuutosta?

  • Share/Bookmark