Juttuarkisto
Kirjoituksiani
Kaipaatko vuosilomapankkia tai palkkatasa-arvoa? Parjaatko ay-liikettä?
Ay-liike ei ole viime aikoina ollut muodissa. Kuva vakituisessa työsuhteessa hyvää palkkaa nauttivasta tehdastyöläismiehestä ja ay-liikkeestä hänen asianajajanaan istuu tiukassa etenkin nuoremmissa ikäluokissa. Kuvan voi kyseenalaistaa perehtymällä SAK:n tällä viikolla julkaisemiin 2011-2015 tavoitteisiin. Osana tavoitteita Julkisten hyvinvointialojen liiton (JHL) puheenjohtaja Tuire Santamäki-Vuori nosti keskeisiksi vaalitavoitteeksi kaikkien työntekijöiden yhdenvertaisen kohtelun. Lainsäädäntö pitää käydä kokonaisuudessaan läpi ja […]
Kirahviklubilaisen kysymys: tutkijoiden vai lahjoittajien yliopisto?
Kuulun Helsingin yliopiston kirahviklubiin, koska lahjoitin viime vuonna vanhalle opinahjolleni ja nykyiselle työpaikalleni tuhat euroa. Voi sitä postissa tulevaa rehtorin allekirjoittamien tervehdyksien ylevyyttä ja kutsuja erilaisiin juhliin ja retkille! Meistä lahjoittajista pidetään huolta. Kuulun myös Helsingin yliopiston työsuhteiseen henkilökuntaan. Viime aikojen minulle henkilökohtaisesti osoitetusta postista tulee mieleen kasa ohjeita, jotka koskevat erilaisten raportointijärjestelmien täyttöä, käyttökatkoksia […]