Juttuarkisto
Kirjoituksiani
Tieteen tila – mutta missä olivat televisiokamerat
Finlandiatalon sali oli liki viimeistä paikkaa myöten täynnä. Tunnelmassa oli myönteistä sähköä ja pöhinää. Tv-kameroita ei paikalla ollut eikä ainakaan Yle TV1 ollut noteerannut tilaisuutta pääuutislähetyksessä. Syytä olisi ollut. Vetonaula voi yllättää. Suomen Akatemia julkisti maanantaina Tieteen tila 2012 –raportin. Tieteen tilaa arvioidaan kolmen vuoden välein ja sen pohjalta korkeakoulutusta kehitetään ja muokataa. Kyseessä on […]
Sunnuntai-ihmisiä 7.10.2012
Sunnuntai-ihmisiä 7.10.2012, a set on Flickr. Hakaniemen markkinoilla ja Kauppatorin silakkamarkkinoilla tunnelma leppoisa. Kansalaiset halusivat puhua arkisista Helsingin asioista ja asenteet politiikkaa kohtaan pääasiassa myönteisiä. Mukana kuvissa ehdokkaista ainakin Tuomas Kurttila, Heta Välimäki, Miriikka Laaksonen, Welat Nehri ja Matti Niemi.
Poliittisen historian tutkijan vieraskynä: Kunnallistaidetta!
Tutkija ja konserttien ystävä Jussi Vauhkonen ottaa kantaa taidepolitiikkaan ja niihin kuuluisiin ”seiniin”. Kunnissa tehdään taidetta. Tämä ei ole vertauskuvallista kieltä, vaan suurelle osalle suomalaisia konkreettinen kosketus taiteeseen syntyy kunnan ylläpitämässä tilassa ja mahdollisesti kuntaan palvelussuhteessa olevan henkilön tarjoilemana. Säveltaiteesta nautitaan kaupunginorkesterin konsertissa, näyttämötaiteista kaupunginteatterissa, sanataiteen syvyydet aukeavat kunnan kirjaston hyllyiltä ja saman kirjaston näyttelytilassa […]