Kuunnellessani eduskunnassa hallituksen kyselytuntia* eilen olin iloinen huomatessani, etten ole ainoa, jolle Eurooppa-politiikan logiikka puhuttaessa rahoitusmarkkinaverosta ei aukea. Erinomaisen selkokielisen kysymyksen esitti muun muassa Silvia Modig.
Jyrki Kataisen hallituksen ohjelmaan on kirjattu ”Suomi kiirehtii kansainvälisen rahoitusmarkkinaveron käyttöönottoa maantieteellisesti mahdollisimman kattavasti. Tavoitteena tulee olla globaali vero, mutta ensi vaiheessa kyseeseen voi tulla myös vain EU:n tasolla toimeenpantava järjestelmä.”
Nyt EU:n mahtimaiden Saksan ja Ranskan johdolla ollaan aloittamassa valmistelu rahoitusmarkkinaverosta.
Viime viikolla Jyrki Katainen kommentoi tv-uutisissa hallituksen neuvotteluja toteamalla, kuinka on vain muutama maa on mukana ja siksi on harkittava tarkkaan. Eilen eduskunnan kyselytunnilla, pääministerin hattu päässä Katainen toisteli vain, että hallituksen sisällä on näkemyseroja ja siksi asiasta ei voi sanoa mitään. Tällä välillä mukaan on ilmoittautunut 11 euromaata, joiden alueella asuu 90 prosenttia euroalueen väestä.
Kunnioitan Kataisen linjakkuutta pääministerinä siinä, että hän ei lähtenyt millään muotoa esittelemään kokoomuksen kantoja pääministerin roolissa hallituksen kyselytunnilla. Mutta sitä en nyt ymmärrä ollenkaan, miksi vaikuttamista EU:n ytimissä ja nimenomaan valmisteluvaiheessa korostanut Suomen linja ei myös tässä olisi paras mahdollinen. Valmistelussa mukana oleminen ei edes sido mihinkään.
Ne huolet, mitä veron vaikutuksista esimerkiksi suomalaisille työeläkeyhtiöille on esitetty, on syytä tuoda esiin valmistelun alkumetreillä. Rikkidirektiivi on viimeistään osoittanut, kuinka vaikea tehtyjä päätöksiä on jälkeenpäin sorvata huomioimaan niin sanotut kansalliset erityispiirteet.
*Viikoittainen kyselytunti (to 16-17) kuuluu parlamentarismimme hienoihin perinteisiin. Kansalaiset voivat ilmoittautua seuraamaan eduskunnan ja hallituksen välistä keskustelua, jossa puheenvuorojen pituus on rajattu minuuttiin. Lisäksi kyselytunti näytetään suorana lähetyksenä yleisradiossa. Tosi-tv Eduskunta Areenassa: http://areena.yle.fi/tv/1405427. Ja tiesittekö, että kaikki eduskuntaan akkreditoituneet toimittajat saavat kulkea talon sisällä vapaasti. Yhdyn tänään HS mielipidesivulla kirjoittaneeseen Helsingin kaupungin viestintäpäällikön näkemykseen, että paljon on jo tehty, jotta demokratiamme olisi avointa ja kansalaiset voisivat seuraavat päättäjien toimintaa niin eduskunnassa kuin kaupunginvaltuustossa. Aina pitää tietenkin miettiä, mitä vielä voidaan tehdä avoimuuden lisäämiseksi ja ehkä ennen muuta päätöksentekoprosessien avaamiseksi.
0 Comments on "Kummia kyselytunnilla rahoitusmarkkinaverosta"