Juttuarkisto

Kirjoituksiani

Haloo, onko nuorisotakuulla?

by Pilvi Torsti • 10.1.2013

(Kolumni Demokraatissa 10.1.2013) Suomi on ensimmäinen maa Euroopan unionissa, joka on laajalla ohjelmalla konkretisoinut huolen nuorisotyöttömyydestä ja nuorten syrjäytymisen ennaltaehkäisystä. Erityistä Suomen kattavan nuorten yhteiskuntatakuun mallissa on se, että mukana on sekä peruskoulun päättäviä nuoria koskeva koulutustakuu että työttömiksi työnhakijoiksi ilmoittautuvia nuoria koskeva työllisyystakuu. Koulutustakuu lupaa jatkopaikan kaikille peruskoulun päättäville ja työllisyystakuu työ- harjoittelu- kuntoutus- […]


Ylistys edustukselliselle demokratialle

by Pilvi Torsti • 19.12.2012

Stadin demarit kokoontuivat viime lauantaina Käpylään. Tavoitteena oli valita demarien edustajat päättämään Helsinkimme asioista tulevan neljän vuoden aikana eli jakaa kunnallisvaalituloksen myötä saadut vaikutuspaikat. Käpylän parituntinen kuvastaa sitä, miksi poliittista aatteista sosialidemokratian tuntui itselleni aikanaan omimmalta. Pullistelleeseen saliin mahtui keskenään erilaisia ihmisiä,  joista muodostuu jonkinlainen läpileikkaus kansakunnasta iän, sukupuolen, ammattitaustan, asuinalueen ja elämänkokemuksen mukaan. Tämä […]


Viikko katkolla Sarajevossa

by Pilvi Torsti • 4.12.2012

(kolumni Demokraatissa 29.11.2012) Tunnetko oireet: pitäisi keskittyä kirjoittamaan, mutta aina tulee mieleen vielä yksi asia, joka pitää googlata. Tai vastaamaton viesti FB:ssa. Josko twitterissä on joku juuri tullut uutinen? Levottoman aamun tahmeasti edenneen kirjoitustyön jälkeen oireilu jatkuu lounaalla, jonne älypuhelin seuraa mukana. Lounasta odotellessa voi selailla uutislehtiä ja ehkä vastata pariin sähköpostiin. Olen yrittänyt luoda […]