Hyvää itsenäisyyspäivää Filippiineiltä! Linnanjuhlien teemana suomalainen koulutus, joten muutama kv. näkökulma aiheeseen, kun sopivasti täällä Aasian Kehityspankin yli 900 osallistujaa keränneessä Osaamis- ja koulutusfoorumissa!

”Pilvi, olet Suomesta ja koulutusasiantuntija. Me kaikki tiedämme ”Finnish education” – mikä siinä on erityistä?” Taas tällä viikolla vastasin tähän kysymykseen lukuisia kertoja. Vastaukseni top4, johon nyt ei mahdu esimerkiksi kouluruoka, TKi-laki, jatkuvan oppimisen osaamiskeskus ja monet yksittäiset asiat, joissa olemme luoneet kv. relevantteja malleja.

Historiallinen tarina (sopii itsenäisyyspäivään!)

Tämä on kaikkein relevantien, kun puhumme maailmalla: Suomi oli 1950-luvulla sodasta kärsinyt köyhä ankarien olosuhteiden maa – hyvin kaukana muista Pohjoismaista (tätä ei yleensä tiedetä). Ei ollut kuninkaallista historiaa tai aatelista vaurautta. Panostus kahteen luonnonvaraan – metsiin ja ihmisiin – oli ratkaiseva. Syntyi kasvun tarina, joka mahdollisti hyvinvointivaltion.

Koulutetut opettajat ja joustavat opetussuunnitelmat

Meillä on kaksi toisiinsa nojaavaa vahvuutta: opettajat ja opetussuunnitelmat.

Opetussuunnitelmamme ovat joustavia ja ne syntyvät monivaiheisena yhteistyönä, jossa mukana valtio, kunnat, koulut ja vanhemmat. Joustavuus mahdollistaa nopeasti muuttuvan maailman ilmiöiden sisällyttämisen opetukseen. Maailmalla tavallisempaa on yksityiskohtainen lista teemoista, jotka käytävä läpi ja joita opettajat sitten paukuttavat.

Vaikka ylätasolla tunnistetaan, että sen sijaan pitäisi korostaa keskustelua, uusien aiheiden sisällyttämistä opetukseen, kriittistä ajattelua ja ryhmätöitä, tämä ei onnistu, koska opettajiin ei luoteta. Usein heillä on vajavainen koulutus ja opettaja-ammattiin hakeudutaan, kun muualle ei päästä.

Tämä vahvuus on aivan valtava. Ylätasolla voidaan strategisesti tavoitella vaikka mitä, mutta jos opettajien kyky muuttaa ideoita todeksi koululuokan kanssa uupuu, mikään ei muutu. Seuraan tätä pulmaa myös Italiassa, missä hyvin perinteinen opetusmalli tuntuu pitävän pintansa, vaikka maailma muuttuu ympärillä. Kehittyvät taloudet ovat vielä monin verroin syvällisemmän ongelman äärellä – lapset on valtaosassa maailmaa saatu kouluun (upea edistys!), mutta opettajien koulutus ja palkkaus vaatisi radikaaleja toimia, jotta voitaisiin varmistaa, että koulussa tehdään oikeita asioita. Tekoälyajan keskellä tämä korostuu.

Tasa-arvo, universaalius & poliittinen kamppailu

Historiallisen tarinan osana kerron aina myös tämän: tasa-arvoinen peruskoulu ei ollut konsensuspäätös, vaan pitkäaikaisen poliittisen kamppailun niukalla enemmistöllä tehty äänestyspäätös. Kerron tämän erityisesti siksi, että omien maidensa koulutuksen uudistamisen eteen työtä tekevät ministerit ja muut vastuuhenkilöt saisivat voimaa ja uskoa asiaansa. Vuosikymmen voi mennä ja tulokset tulla parin vuosikymmenen päästä! Tarvitaan asiaan uskovia sitoutuneita ja sinnikkäitä ihmisiä.

Kerron myös, että Suomessa 1960-luvun äänestys ja 2020-luvun äänestys noudattelivat samoja jakolinjoja, kun äänestettiin universaalista kaikkia lapsia ja nuoria koskevasta koulutuksesta. 1960-luvulla päätettiin 9-vuotisesta peruskoulusta, 2020-luvulla kaikille maksuttoman ja pakollisen peruskoulutuksen laajentamisesta 12-vuotikseksi (oppivelvollisuusuudistus). Maailmalla on aina suuren hämmästyksen aihe, kun kertoo, että vuoteen 2021 asti Suomessa 16-vuotias saattoi itse päättää, että lopettaa koulun. K-9-koulumalli K-12-mallin sijaan ei tunnu loogiselta superkoulutusmaa-Suomen systeemiltä. ”Oliko teillä töitä 16-vuotiaille?” kysytään. No ei ollut.

Digitalisaatio

Tämä on uusi aihe, josta aina kysytään. Nyt asian voi kuitata toteamalla, että puhelimet on Suomessa kielletty koulussa. Siihen vaan pitää muistaa lisätä, että tietokoneita tai tabletteja ei ole kielletty, sillä monesti kielto ymmärretään kaikkia digilaitteita koskevaksi ja paluuksi kynä-paperi-kirja-aikaan.

Moniulotteisempaan keskusteluun pääsee, kun toteaa, että digitalisaatio on hyvä esimerkki muutoksesta, jossa perinteinen vahvuus voi kääntyä itseään vastaan. Suomalaisen koulumallin erikoispiirre Pisa-vertailuissa aikanaan oli se, että pärjäsimme tasavertaisesti johtavien Aasian maiden kanssa merkittävästi lyhyemmillä koulupäivillä. Selitimme vapaita iltapäiviä aikana, jolloin sosio-emotionaaliset taidot ja lasten itsenäisyys vahvistuivat. Nykyään sanon, että saattaa olla, että tutkimus osoittaa, että juuri tämä erityispiirre liudentui viimeisen kymmenen vuoden aikana, kun vapaita iltapäiviä alkoi kaveri- ja pihaleikkien sijaan ja rinnalla hallita laitevälitteinen ajanvietto.

**

Kirjoittelin suomalaisesta koulutuksen ja sen vahvuuksista aloittaessani 2023 uuden työni Euroopan koulutussäätiön pääjohtajana Kanavassa/Suomen Kuvalahdessä. Tässä linkki avittamaan virittäytymistä Linnanjuhlien teemaan!

Ps. Erityishuomio Aasian Kehityspankin koulutusfoorumin Suomi-delegaatiosta! Siitä sai todella olla ylpeä. Suurlähettiläs Outi Hakanen johdolla mukana oli edustajia UM:stä, Opetushallituksesta, joka maailmalla tunnelmaa edu.fi ja yrityksistä. Samoin on monissa muissakin tapahtumissa ja etenkin ammatillisen koulutuksen toimijat ja yritykset erottuvat. Tämä on hieno viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana tapahtunut kehitys! Ja vaikka itse kuljenkin EU-hattu päästä, livautan kyllä aina sopivaan väliin ”in my native Finland”.