Onko politiikassa sijaa idealismille ja aktivismille? Voiko itselleen tärkeisiin asioihin oikeasti vaikuttaa? Onko kaikki kauppatavaraa ja arvot ja iso kuva kateissa? 

Uskon, että tätä moni miettii, harva kehtaa kysyä. Avaan tässä tekstissä asiaa omasta vinkkelistäni hieman laajemmin. Case-esimerkkinä ja itselleni tärkeänä asiana tässä tekstissä kulttuuri- ja tapahtuma-ala.

Aktivistista poliitikoksi? 

Ensin oma tausta. Liityin yläastevuosina Amnestyn ja SPR:n jäseneksi. Lähdin työleireille Saksaan. Kävin yksinäisten vanhusten luona koulun jälkeen. Lukiovuosina olin töissä Bosnian pakolaisleireillä. Opiskeluaikana ilmoittauduin vapaaehtoiseksi Nuorten turvataloon Helsingissä. Opiskelin nopeasti, jotta pääsin Nepaliin naisten ja lasten  auttamiseen erikoistuneen järjestön hommiin. Nuorena toimittajana ajattelin korjaavani maailman epäkohtia. Järjestimme kotipihalla festareita pakolaiskirjailijan hyväksi. Yliopistotutkijana erikoistuin sodan, rauhan ja koulutuksen kysymyksiin. Annoin kaikkeni idealle, jonka lopputuloksena oli United World College -rauhanlukion perustaminen Bosniaan 2006. 

Kolmekymppiseksi asti en voinut kuvitella toimivani puoluepolitiikassa. Se näyttäytyi kaukaiselta. Asioita saatiin aikaan muualla. Järjestöissä, hankkeissa, tutkimuksessa.

Tällä taustalla tulin mukaan politiikkaan yli kymmenen vuotta sitten. Sloganiksi valitsin ”Politiikan täytyy pelastaa maailma”. Lupasin itselleni, että jos huomaan kyynistyväni, luovun politiikasta. 

Haluan jatkaa. Toivon, että saan jatkaa työtäni valtuustossa ja maan hallituksen palveluksessa. 

Haluan jatkaa, koska mitä kokeneemmaksi tulen, sen enemmän uskon, että aktivisti ja idealisti voi toimia politiikassa tuloksellisesti ja tehokkaasti. Kun ymmärtää päätöksenteon logiikan ja prosessit, osaa parhaimmillaan kuljettaa monimutkaisia kokonaisuuksia kohti ratkaisuja, joilla on pitkäjänteistä vaikuttavuutta. 

“Miten voit olla mukana…?”

Ison valtakunnallisen puolueen ja nyt pääministeripuolueen edustajana olen sitoutunut lähtökohtaan, että puolueen sisällä harvoin omaksutaan täysin ehdoton kanta johonkin asiaan. Monimutkaisessa maailmassa on harmaan sävyjä. Yhden ryhmän hyväksi toimiessa on huomioitava myös muut ryhmät. 

Politiikan ulkopuolelle neuvotteluratkaisu näyttäytyy usein kompromissina, joka vesittää asioita.

Näissä tilanteissa saan usein yhteydenottoja. Miten demarit voi hyväksyä…? Miksi demarit ei välittömästi tuomitse…? Miten voit olla mukana…?

Olen oppinut, että juuri ison puolueen vaikuttavuus mahdollistaa isot muutokset. Sadan prosentin sijasta 70 prosenttia oikeaan suuntaan on monin verroin vaikuttavampaa kuin periaatteen kanssa junnaamaan jääminen. Jos aktivistin ja idealistin luonteella varustettu toimii isossa puolueessa, asioita voi saada eteenpäin. On vain toimittava johdonmukaisesti, hyväksyttävä politiikkaan kuuluva neuvottelu, pragmaattisuus ja prosessien hitaus. 

Olen myös oppinut, että minä en kanna henkilökohtaista vastuuta jokaisesta demarista ja hänen yksittäisestä äänestyspäätöksestään. 

Ja toki edelleen toimin myös politiikan ulkopuolella ja olen aktiivinen asioissa, jotka ovat minulle tärkeitä.

Case kulttuuri- ja tapahtuma-ala

Aktivistin luonne johtaa myös siihen, että politiikassa koittaa etsiä ratkaisuja asioissa, jotka tahtovat pudota väliin tai mennä väärään suuntaan. Käyttää omaa asemaa ja ymmärrystä ratkaisun rakentamiseen. 

Viime aikainen esimerkki on kulttuuriasioissa hallituksessa tehty työ. 

Useiden asioiden summana alkuvuodesta oli selvää, että kulttuuri- ja tapahtuma-alalla oli liikaa korona-ajan väliinputoajia. Asiat pyörivät usean ministeriön välissä. 

Tuollaisessa tilanteessa aktivisti pohtii, olisiko tässä jotain, mitä omasta asemasta käsin voisi tehdä. Sdp:n sisällä sain laajan mandaatin toimia. Hallituksen sisällä edellytimme laajempaa yhteistä valmistelua kuin ennen. Saimme kokoon kaikkien hallituspuolueiden yhteisen ohjausryhmän. Vellonut asiakokonaisuus perattiin läpi seikkaperäisesti. Lopulta esitettiin laaja kulttuuripaketti, joka oli varmasti myöhässä ja osin vaillinainen. Mutta rohkenen todeta, että aktivismi-hengessä tehdyn työn myötä epäkohtiin saatiin tartuttua. Etsimme tarjolla olleista ratkaisuista parhaat.

Tässä tilanteessa pidän siis merkityksellisenä reilusti 225 miljoonaan euroon noussutta kulttuurin ja tapahtumien tukikokonaisuutta. Harmittelen äänekkäänä jatkuvaa kritiikkiä, joka esimerkiksi vaatii tukien jakoon mekanismeja, joita ei ole tällä hetkellä tarjolla. Mutta harmitusta tärkeämpää on tieto siitä, että lukuisten kulttuuri- ja tapahtuma-alan väliinputoajien osalta saatiin rakennettua kelvollinen ratkaisu. Paras on helposti hyvän pahin vihollinen. Eli jos olisi haettu ideaali tapa rahan jakamiseen, olisi otettu suuri riski viivästyksille ja odottamattomille ongelmille.

Idealismin ja aktivistin otteen säilyttäminen

Vaikuttava työ politiikassa edellyttää, että kestää ja jaksaa politiikan kielteiset puolet. Viime vuosien kehitys on monessa ollut negatiivista. Monien asioiden keskikohta julkisessa keskustelussa on hivuttautunut ääripäitä kohden. Hedelmällinen mukanaolo vaatii koko ajan enemmän sitkeyttä.

Siksi idealismin ja aktivistin otteen säilyttäminen politiikassa edellyttää ihmisten vahvaa tukea. Minulle on ollut arvokasta ja tärkeää kuulla säännöllisesti minua politiikassa tukeneilta ihmisiltä, että he luottavat tapaani toimia. Tietävät, että välitän koulutuksesta, tieteestä, kulttuurista, kestävästä taloudesta ja asetun heikompien ja vähemmistöjen puolelle. Uskovat, että toimin aina, kun arvioin, että toiminnallani on merkitystä ja vaikuttavuutta. 

Koitan jatkuvasti olla tämän luottamuksen arvoinen. Niin Helsinki-päättäjänä kuin valtakunnan tasolla.

Tällä viikolla puhutteli erityisesti Kari Enqvistin kolumni. 

”Mutta historiasta voi ottaa sen verran oppia, että myötäilyn ja periksiantamisen strategia ei ole milloinkaan osoittanut toimivaksi. Äänestäjän pelko ei koskaan ole ollut viisauden alku.

Jos poliitikko ei myrskyn keskellä pysty seisomaan arvojensa takana, on parempi väistyä syrjään. Jos hän ei kykene piirtämään äänestäjilleen uskottavaa kokonaiskuvaa maailmasta, on parempi antaa tila niille, jotka siihen pystyvät.”