Suomi-Areenaa ei olisi ilman Ruotsin Almedalen-viikkoa, poliittisten puheiden festivaalia, jonka käynnistivät Ruotsin demarit ja Olof Palme vuonna 1968. Näin 50-vuotisjuhlan kunniaksi on syytä palata perusasioihin. Tapahtuman tarkoitus ei ole ”verkostoida” poliitikkoja ennestään tuttuihin lobbareihin pikkutunneilla, vaan kohdata kansalaisia, pohtia yhdessä tulevaisuutta ja kirkastaa poliittisten liikkeiden aatteita ajassa.

Yli 10 vuoden ajan Ruotsin pääministerinä toiminut Olof Palme (1927-1986) ajoi tinkimättä globaalia oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa. Hänen elämäntyönsä muistuttaa, että sosialidemokratia on maailman kansainvälisin poliittinen liike. Myös Suomen SDP:n olemassaolon tarkoitus on edistää kansojen yhteistyötä ja yhteisymmärrystä sekä ihmisoikeuksia kaikille maailmassa.

Palmen perintö velvoittaa, sanoo kansanedustaja Timo Harakka. Monista Palmen unohtumattomista lauseista hän poimii sitaatin juuri vuodelta 1968:

”Mitä on puolue ilman tahtoa ihmisten ja kansojen väliseen solidaarisuuteen ja yhteistoimintaan? Maakuntatason liike, vailla ideoita ja näköaloja, ennalta määrätty päätymään egoistien ja kansalliskiihkoilijoiden puolelle yleismaailmallisessa valtataistelussa.”

Kansanedustaja Pilvi Torstia puhuttelee Palmessa idealismin ja tavoitteellisen toiminnan yhdistelmä. Puhuessaan ensi kerran Almedalenissa Olof Palme oli opetusministeri.

”Palme suhtautui intohimoisesti ihmisen ja ajattelun vapauteen. Ajattelun vapauden edellytyksiä kohennettiin esimerkiksi laajoilla koulutuspolitiikan reformeilla sekä parantamalla systemaattisesti tasa-arvoa sekä työelämässä että naisten ja miesten välillä. Palmen sosialidemokratia oli perijuureltaan globaalia.

Palme-elämäkerrassa idealismi ja tavoitteellisuus on tiivistetty: Politiikka ei Palmelle samastunut elämän tarkoituksen löytämiseen, vaan tavoitteelliseen työhön, jotta mahdollisimman monet ihmiset saisivat mahdollisuuden etsiä elämän tarkoitusta vapaasti itse.

Demarinuorten puheenjohtaja Mikkel Näkkäläjärvi poimii lempisitaattinsä Palmelta:

”För oss är demokratin en fråga om människovärde. Och människovörde, det är de politiska friheterna, rätten om fritt få uttrycka sin mening, rätten att få kritisera och bilda opinion.”

SDP muistelee Olof Palmea ja juhlistaa 50-vuotiasta Almedalenia – työn merkeissä. Puhumalla arvoista, tekemällä muutosta, kannustamalla kansalaisia mukaan työhön turvallisen tulevaisuuden puolesta.

 

Lisätiedot, Trio Palme:

Timo Harakka 050 386 9292

Pilvi Torsti 040 719 1206

Mikkel Näkkäläjärvi 0400 765 002

Palme-trio Palme-paidoissa Porissa kansalaisia tapaamassa.

Pilvi kertomassa 50 vuoden takaisesta perinnöstä ja sen merkityksestä nykyhetkessä ja tulevaisuudessa.  Demarinuorten ja Sonkin kesäboolien yllätysesiintyjä.