Väitetään, että politiikka ei kiinnosta suomalaisia. Se ei pidä paikkaansa. Eikä sekään, että poliittinen keskustelumme olisi muuttunut päällehuutamiseksi internetin keskustelupalstojen vuoksi.
Politiikka kiinnostaa ja siitä keskustellaan innostuneesti, jopa ihaillen, kun olosuhteet ovat oikeat.
Tämä on tullut selväksi useissa ns. olohuonetenteissä, joissa olen kohdannut toisia ehdokkaita usein minulle vieraiden ihmisten kotona.
Toki minä ja muut ehdokkaat kohtaamme ennen vaaleja paljon kansalaisia, niin kaduilla teltoillamme kuin erilaisissa paneeleissa, joihin kutsuvat monenlaiset etu-, kansalais- ja puoluejärjestöt. Nämä ovat edelleen arvokkaita kanavia kuulla kansalaisten huolia sekä viedä omaa viestiä eteenpäin.
Mutta on kullanarvoista, että meille ehdokkaille syntyy myös areenoita, joissa voimme keskustella politiikasta niiden kanssa, jotka eivät ole puolueiden sotureita, järjestöaktiiveja tai tottuneita poliitikkojen puhuttajia vaaliteltoilla.
Erityisesti minusta tuntuu, että puoluekannaltaan avoimet, nuoremmat äänestäjät ovat aliedustettuina erilaisissa vaalitapahtumissa. Heidän tarpeisiinsa olohuonetentit sopivat mainiosti.
Olohuonetenteissä voi kohdata ihmisiä, jotka eivät ole äänestäneet välttämättä aiemmin, tai vaikka olisivat, eivät ainakaan minua tai puoluettani. Mutta kun tuttava on järjestänyt mukavalta kuulostavan illan hyvine tarjoiluineen, moni on tarttunut tilaisuuteen kohdata poliitikko silmästä silmään.
Moni on kysynyt, onko minulle hyödyllistä jättää puoliso ja kolme lastani kotiin ja lähteä vietämään iltaani puhumaan 15–25 ihmiselle, joista kenties vain muutama on ennen tilaisuutta ajatellut äänestää minua.
Ennen ensimmäistä tenttiä en ollut varma, mutta nyt olen. Uskon hyötyväni niin ehdokkaana kuin demokratian palvelijana.
Kyse on jo helsinkiläisestä vaalimatematiikasta. Vain hyvin suurella bujdetilla toimivat tai valmiiksi julkisuudessa tunnetut tai esimerkiksi hallituksessa istuvat ehdokkaat saavat laajaa näkyvyyttä. Me muut etsimme kiinnostuneet kuulijat olemalla läsnä kaduilla, siellä missä ihmiset liikkuvat.
Vielä tärkeämpää on, että olohuonetentissä päästään aitoon kohtaamiseen. Kun istumme kaikki sukkasillamme jonkun kotona, me poliitikotkin olemme vain ihmisiä. Ollaan lähempänä demokratian perusajatusta, jonka mukaan yksi meistä valitaan vuorollaan edustamaan joukkoa muita.
Kun asetelma on intiimi, ehdokkaita ei juuri ”grillata” tai aseteta teennäisesti vastakkain. On mahdollista kertoa myös asioiden arkaluontoisiakin taustoja. ”Tätä ei voi sanoa kuin olohuonetentissä” alkoi useampikin vastaus, kun töölöläiskodissa minun, Laura Rädyn ja Outi Alanko-Kahiluodon keskustelu siirtyi kotihoidontukeen, kuumaan perunaan. Pääsiäisviikolla avasimme Silvia Modigin kanssa Käpylässä sosiaaliturvan rakenteita, translain vaiheita, perustulokeskustelua sekä Helsingin asuntorakentamista.
En halua idealisoida politiikkaa. Politiikassa on kyse vallasta. Valtaa pitää tavoitella, koska ilman valtaa ei voi vaikuttaa. Mutta vaikuttamisessa ja asioiden eteenpäin viemisessä tärkeitä ovat kyky argumentoida ja tehdä yhteistyötä.
Olohuonetenteissä kansalaisille tulee kenties näkyväksi se, miten valtavaa määrää tietoa me poliittiseen päätöksentekoon osallistuvat käsittelemme. Sen tiedon pohjalta tehdään päätökset usein aikataulujen ja erilaisten intressien ristipaineessa.
Kun istumme silmäkkäin, äänestäjä ehkä helpommin rupeaa miettimään, miten hän itse toimisi, jos olisi minun saappaissani. Ehkä jonain päivänä onkin hänen vuoronsa!
Sosiaalinen media on tarjonnut hyviä uusia kanavia poliittiseen keskusteluun. Mutta etenkin Facebookissa todellisuus kilpistyy helposti samanmielisten kuplaksi. Kuitenkin Suomessa on valtava joukko kansalaisia, jotka vaaleista toiseen ovat valmiita suuriinkin loikkiin yli puoluerajojen. On myös paljon niitä, jotka haluavat antaa omaa panostaan politiikkaan ilman että kuuluvat puolueeseen.
Vastatakseni näihin realiteetteihin olen omassa poliittisessa toiminnassani pyrkinyt pitämään ovet mahdollisimman avoinna alusta asti. Helsinki-päättäjänä olen pitänyt säännöllisesti Politiikan pelastusjuhlia, joissa on keskusteltu ajankohtaisista asioista. Omasta työstäni kaupunginhallituksessa ja työministerin aisaparina olen viestinyt laajalle leviävällä Pilvinlistalla. Samassa hengessä tuttavani ovat järjestäneet näissä vaaleissa Pilvi-salonkeja, joihin on osallistunut paljon muitakin kuin minua tai Sdp:tä äänestäviä.
Edustuksellinen demokratiamme on kautensa päättäneen eduskunnan loppuviikkojen sekoilun jälkeen kriisitilassa. Politiikalla on vakava uskottavuusongelma. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö politiikka kiinnostaisi tai sitä nähtäisi tärkeänä. Olohuonetenttien, helsinkiläisten tupailtojen kaltainen uudenlainen, rajat rikkova kohtaamisen tapa on yksi vastaus tähän kriisiin. Toivottavasti keksimme myös monia muita, jotka toimivat ennen muuta vaalien välissä.
***
Jk. Olohuonetenttien osalta kiitos ilmiön vahvistamisesta kuuluu Riina Malhotran ja ystäviensä aloitteellisuuteen. Neljä vuotta sitten naiset kokosivat pakilalaiseen olohuoneeseen meitä ehdokkaita kokeilumielessä. Kokeilu jatkui kuntavaaleissa. Nyt, siivouspäivien ja ravintolapäivien Helsingissä, aika oli kypsä sille, että #olohuonetentti saattoi aloittaa oman elämänsä. Ilman Riinan ja kumppanien taustatyötä ja esimerkiksi olohuonetentti.org-sivustoa ilmiötä ei kuitenkaan olisi syntynyt. Tämäkin kuvastaa, kuinka politiikka voi kuulua kaikille ja demokratia on kiinni pienistä teoista, joista syntyy isoja liikkeitä.
Ajankohtainen kakkonen teki mainion jutun yhdestä olohuonetentistämme, löytyy täältä.
0 Comments on "Politiikka palaa sukkasillaan"