(Kolumni Demokraatissa 22.11.2013)

”Helsinkiin tarvitaan lisää asuntoja kahdesta syystä: jatkuva asuntopula pitää hinnat korkeina ja kaupungin väkiluku kasvaa jatkuvasti, tänä vuonna 9878:lla ihmisellä. Nykyisellä nopean kasvun ennusteella meitä on vuonna 2050 noin 250 000 enemmän kuin tänään eli vuosittain keskimääräinen väestökasvu olisi lähes 7000 henkilöä.

Kaupungin kasvu on monin tavoin myönteinen uutinen etenkin kun nopeimmin kasvavat nuoremmat ikäluokat. Hallitusti kasvava nuortuva kaupunki takaa sen, että rohkenemme laskea töitä tekevän ikäluokan varaan, kun mietimme esimerkiksi hyvinvointipalvelujen tulevaisuutta. Tämä on harvinaista harmaantuvien kuntien Suomessa.

Kasvava kaupunki mahdollistaa myös asuntopoliittisten keinojen käyttämisen, kun pyrimme sosiaalisesti eheään kaupunkiin ja ehkäisemään alueiden jakaantumista hyviin ja huonoihin. Käytännössä se tarkoittaa, että pyrimme siihen, että kaikilla alueilla sekoittuvat omistusasunnot, vuokra-asunnot ja niiden välimuodot. Uusissa kaupunginosissa tämä tavoite toteutetaan alusta lähtien, vanhojen alueiden tiivistäminen mahdollistaa yksipuolisen omistuspohjan monipuolistamisen.

Tiiviissä kaupungissa asuminen myös tukee tämän päivän kestävän kehityksen tavoitteita: kaupunkilainen kuluttaa merkittävästi vähemmän resursseja kuin haja-ajatusalueen asukas. Helsingissä meitä hellii lisäksi virkistysalueiden vahva verkosto, hyvälaatuinen kaupunki-ilma ja erinomaisesti toimiva julkinen liikenne.

Helsingin kaupunginvaltuusto on asettanut tavoitteeksi 5500 uutta asuntoa vuodessa. Se riittää noin 10 000:lle uudelle asukkaille, jos keskimäärin 1,7 henkilöä asuu yhdessä asunnossa. Nykyisellään noin puolet helsinkiläisistä asunnoista on yhden ihmisen koteja, joten 1,7 asukkaan oletus per asunto on korkea.

Viime vuosina ja vielä hetken aikaa eteenpäin 5500 asunnon tavoitteen täyttämistä on helpottanut ja helpottaa laajojen uusien asuinalueiden rakentaminen vanhoille satama-alueille Jätkäsaareen ja Kalasatamaan. Tyhjää tilaa on ollut helppo kaavoittaa eivätkä naapurustot ole elämöineet. Noin puolet vuosittaisesta asuntotavoitteesta on täyttynyt näillä alueilla.

Tulevina vuosina ja vuosikymmeninä meiltä helsinkiläisiltä kysytään yhä enemmän halua ja kykyä muuttaa olemassa olevaa elinpiiriämme, kun etsimme tilaa lisärakentamiselle. Kalasataman ja Jätkäsaaren kaltaisia laajoja alueita ei enää ole helposti otettavissa rakennuskäyttöön, vaan on katseltava yhä enemmän rakentamattomia takapihoja, parkkipaikkoja sekä metro- ja junaverkkojen lähiympäristön rakentamattomia alueita.

Asuntorakentamisen isot suuntaviivat piirtää yleiskaava. Nykyinen yleiskaava on vuodelta 2002 ja siitä on toteuttamatta enää rajallinen määrä kaavoitettuja alueita. Uusi yleiskaava on tarkoitus hyväksyä 2016. Käytännössä siinä tehtävät kaavoitusratkaisut realisoituvat rakennettaviksi kodeiksi vasta 2020-luvulla, kun huomioidaan valituskierrokset ja niiden vaatimat käsittelyt. Eli jokainen, joka ehdottaa, että odotetaan uusien kaavojen kanssa uuden yleiskaavan linjauksia tulee samalla ehdottaneeksi, että rakennetaan hyvin vähän tulevien 5-10 vuoden aikana.

Mitä tästä seuraa? Miksi sosialidemokraatteina kannatamme paljon keskustelua kirvoittaneen Meri-Rastilan lisärakentamista ja katsomme, että on oltava todella erityiset perusteet vastustaa jonkin hyvien liikenneyhteyksien päässä sijaitsevan rakennuskelpoisen alueen käyttämistä koteihin?

Ainoa tapa varmistaa 5500 vuosittaisen asunnon rakentuminen – tai edes sitä lähentelevä luku – on nykyisen vuoden 2002 yleiskaavan mukaisten alueiden määrätietoinen rakentaminen.

Vuoden 2002 osayleiskaavasta jäljellä olevista mahdollisuuksista asuntorakentamiseen yksi merkittävimmistä on Meri-Rastilan alue. Meri-Rastilan osayleiskaavan mahdollistama asuntotuotanto takaa kodit liki 2000 helsinkiläiselle. Rakentamisalue sijaitsee lähellä Rastilan metroasemaa ja tukee olemassa olevia palveluita, joiden riittävyys on samalla arvioitava uusien asukkaiden tuoma paine huomioiden. Eheän kaupunkikehittämisen näkökulmasta uudet asunnot lisäävät alueen omistusasuntokantaa. Toisin kuin kosteilla satama-alueilla rakentamisolosuhteet ovat Meri-Rastilassa hyvät, joten kohtuuhintaisten asuntojen aikaansaaminen pitäisi olla mahdollista.

Meri-Rastilan rakentamisen yhteydessä on esitetty, että rakentaminen ”tuhoaa alueen rannat ja metsät ja asukkaille tärkeän luontoalueen”. Väite ei pidä paikkaansa: rakentamiselle varattu alue jättää rantavyöhykkeen koskemattomaksi ja suojaa arvokkaan muinaisrannan. Laajasta metsäalueesta uudisrakentaminen koskee vain vähäistä osaa (Kuten yllä oleva havainnekuva kertoo – lisäys PT).

Toinen vasta-argumentti Meri-Rastilan kaavaan on ollut asukkaiden tekemä esitys täydennysrakennuskohteista metroaseman ympärillä niin, että osayleiskaavassa käyttöön otettu metsäpala jäisi rakentamatta. Osayleiskaava ei missään nimessä sulje pois asukkaiden esityksien hyödyntämistä. Ne vaativat kuitenkin oman kaavoitusprosessinsa, neuvottelut rakennuttajien kanssa ja sen, että joku on oikeasti halukas kohteet toteuttamaan. Nyt kaupunginhallituksen ja valtuuston käsittelyyn tuleva kaava on monivuotisen suunnittelutyön tulos. Sitä ei ole perusteltua viivyttää, vaan käsitellä täydennysrakentamisideat erikseen ja hyödyntää toteuttamiskelpoiset.

Itse asiassa voi sanoa, että jos Meri-Rastilan kaava hylätään, on hylättävä lähes kaikkien tyhjien alueiden rakentaminen ja samalla luovuttava kunnianhimoisesta asuntopoliittisesta linjasta Helsingistä. Sosialidemokraatteina emme voi sitä hyväksyä, koska haluamme, että Sdp on mukana rakentamassa kaupunkia!

Tässä asuntopoliittisessa kehikossa tulemme tarkastelemaan myös muita mahdollisia rakennettavia alueita. Samalla tulemme vaatimaan muilta ja itseltämme erittäin vahvat perustelut sille, että jotain asuntorakentamiseen soveltuvaa hyvien liikenneyhteyksien päässä olevaa aluetta ei otettaisi mahdollisimman nopeasti asumiskäyttöön.”

Pilvi Torsti on kaupunginvaltuutettu (sd.) ja kaupunginhallituksen jäsen.
Osku Pajamäki on valtuustoryhmän puheenjohtaja (sd.), kaupunginhallituksen vpj.