(kolumni Demokraatti 13.8.2012)
”Miksiköhän työministeristä tulee enemmän mieleen työttömyys kuin työ ja työnteko?” Näin mietti tuttava taannoin, kun kerroin olevani työministerin erityisavustaja.

Jäimme pohtimaan asiaa. Mielikuva työministeristä puhumassa työttömyydestä on rakentunut vuosikymmeniä sitten. Lapsuuteni uutiskuvissa Urpo Leppänen lupasi poistaa työttömyyden kuudessa kuukaudessa. 1990-luvun laman työttömyysuutisia kansalaisille tulkkasi työministeri Ilkka Kanerva.

Tuttavalle totesin, että nykyisen työministerin iskusana on TYÖPOLITIIKKA. Työpolitiikalla haetaan keinoja, joilla työmarkkinoiden dynaamisuus entisestään paranee. Dynaamisilla työmarkkinoilla työ löytää tekijänsä ja osaajia koulutetaan oikeille aloille. Jotain työmarkkinoiden dynaamisuudesta kertoo se, että päivittäin Suomessa alkaa ja päättyy noin 400 työsuhdetta.

Työpolitiikkaan kuuluu tavoite ennakoinnista. Murheellisten uutisten keskellä on tärkeä aina muistaa, että kautta maailmanhistorian elinkeinorakenne on muuttunut. Uusia aloja ja uutta työtä syntyy samalla, kun vanhoja hiipuu. Muutokset voivat olla nopeita. Nokia-surulle saa aikaperspektiiviä, kun muistaa että vielä Urpo Leppäsen ollessa työministerinä nokialaisia olivat kumisaappaat. Kukaan ei tiedä, millaiset tuotteet käytössämme kuluvat parinkymmenen vuoden päästä.

Työpolitiikan tiekartta valmistui kesäkuussa, kun hallitus hyväksyi työpolitiikan periaatepäätöksen ja työelämän kehittämisstrategian. Dynaamisten työmarkkinoiden rinnalla tavoitteena on Euroopan paras työelämä vuonna 2020.
Työpolitiikkaa motivoi hyvinvointivaltion ytimessä oleva tavoite korkeasta työllisyysasteesta. Se saavutetaan, kun mahdollisimman moni tekee töitä. Työtä tekemällä meillä on varaa tavoitella yhteiskuntaa, jossa yhteiset julkiset palvelut kirjastosta lähikouluun ja päivähoidosta ikäihmisten hoivaan ovat kunnossa. Samalla nämä palvelut mahdollistavat työssäkäynnin.

Hyvinvointivaltion työperustan vuoksi on vaikea sulattaa toisinaan korviin kantautuvia juttuja, joissa koulutettu ihminen kertoo olevansa työttömänä ”omasta valinnastaan”. Hyvinvointivaltion idea on yhteisvastuu. Jokainen osallistuu yhteisen rakentamiseen kykyjensä mukaan. Eri asia on tilanne, jossa työtä ei löydy. Silloin hyvinvointivaltion turvaverkkoon pitää voida luottaa.

Työpolitiikan linjauksissa itseäni innostaa työelämän laadun korostaminen kaikkien etuna ja tuottavuuden tekijänä. Voimme paremmin ja olemme tuottavampia töissämme, jos asiat sujuvat ja työyhteisössä homma toimii.

Toinen keskeinen työpolitiikan linja korostaa kaikkien panoksen tärkeyttä. Käytännössä työn tarjonnan lisääminen tarkoittaa, että työmarkkinoille pääsevät nykyistä paremmin mukaan esimerkiksi nuoret, maahanmuuttajat, osatyökykyiset, vammaiset ja esimerkiksi pitkältä sairaslomalta palaavat. Kaikkia näitä ryhmiä yhdistää ensimmäisen työpaikan saamisen vaikeus ja uhka pitkittyvästä työttömyydestä.

Tässä me kaikki voimme olla suunnannäyttäjiä. Usein kyse on asenteista. Voimme kannustaa työnantajia. Voimme kehittää
työyhteisöjemme työnjakoa ja mahdollistaa osa-aikatyötä. Voimme edistää sitä, että vammaisille etsitään tarvittavat apuvälineet työnteon mahdollistamiseksi. Voimme koota yhteen käytäntöjä, joita monikielisen ja –kulttuuriset työpaikat kaipaavat, jotta arki sujuu ja kulttuurien kirjo on voimavara.

Tervemenoa viemään työpolitiikkaa eteenpäin. Esimerkiksi työelämän kehittämisstrategia on täynnä konkretiaa siitä, mitä sinä voit omassa työyhteisössäsi tehdä. Hyvää työsyksyä kaikille!