”Minä en ole mikkään kestävyysvaje” lohkaisi stand-up-koomikko Anna Huikka Politiikan Pelastusjuhlissa hiljan. Huikka on ruokolahtelainen ”vanhempi rouvasihminen”.

Huikan lohkaisu osuu ja uppoaa. Kestävyysvajehan liittyy arvioihin siitä, miten ikääntyvän väestön lisääntyminen vaikuttaa kansantalouteemme.

Ymmärrän hyvin ”ikääntyviä ihmisiä”, jotka keskustelua kuunnellessaan kokevat olevansa lähinnä yhteiskunnallinen ongelma. Heistä puhutaan menoeränä ja ongelmien osana.

Olen itse saanut elää neljän sukupolven vahvassa ketjussa, mikä varmasti vaikuttaa näkökulmiini. Siksi minusta pahinta, mitä Suomessa voidaan nyt tehdä, on asettaa sukupolvet keskenään vastakkain. Pienen maan vahvuus on, jos se pystyy käyttämään kaikki voimansa hyvin ja viisaasti.

Viime viikkojen lukuisten vaalikentillä käytyjen keskustelujen valossa sanoisin, että ikäihmisten huolet myös nousevat esiin. Niistä puhuvat paitsi vanhemmat ihmiset itse myös heidän lapsensa. Mitä, jos eläke ei riitä elämiseen? Voiko luottaa siihen, että joku hoitaa, kun ihminen itse ei enää jaksa? Miksi työelämässä ei käytetä yli 60-vuotiaiden kokemusta ja osaamista paremmin?

Vaalikentillä viimeistään tajuaa myös, että Suomessa on 1,3 miljoonaa eläkeläistä. Joukko on suuri, joten siihen myös mahtuu monenlaisia ihmisiä ja tarinoita. Siksi keskustelu vaikkapa eläkkeiden tasosta on vailla järkeä yhtenä könttänä. Sen sijaan pitää kiinnittää huomio epäkohtiin eli kaikkein pienituloisimpien eläkeläisten ahdinkoon, joka tehtyjen veroratkaisujen seurauksena on ilmiselvä. Nopeimmin Helsingissä ovat kasvaneet yksin asuvien eläkeläisten ja yksinhuoltajien toimeentulotukihakemukset.

Maaliskuussa julkaistussa Työllisyysvoimala-kirjassa, jota vedimme Lauri Ihalaisen kanssa, nousi esiin ajatus sukupolvien välisestä sopimuksesta, joka Suomessa olisi syytä tehdä kasvu- ja työllisyyssopimuksen rinnalla yltämään yli vaalikausien. Tehdään! Ilmoittaudun miettimään Laurin kanssa sen sisältöjä heti vaalien jälkeen.

(linkki vanhuspalvelulaista kirjoittamaani blogiin täällä).

*****

Jk. Tutkimuksessa, jota olen viime vuodet vetänyt, on selvitetty sukupolvien välisiä eroja ja pyydetty suomalaisia kertomaan oman sukupolvensa avainkokemuksista. Tulosten valossa sukupolvet täällä ovat ajatuksiltaan ja arvoiltaan keskenään hyvin samankaltaisia. Arvot ja näkökulmat vaihtelevat sävyeroiltaan, mutta mitään erottelevia keskenään vastakkain asettuvia jakolinjoja ei ole nähtävissä.