(kirja-arvostelu julkaistu HS 6.6.2012 C3)

Pitäisikö asekaappeihin vaatia alkolukko? Miten voitaisiin lisätä välittämisen kulttuuria ja kahlita nuorten miesten silmitöntä väkivaltaa? Tulisiko eutanasia sallia? Olisiko vanhempien koulutustasoon perustuva positiivinen syrjintä oikein, kun koulujen rahoituksesta päätetään? Miten taataan laadukkaat sosiaali- ja terveyspalvelujen kaikille? Voiko valtio pakottaa kuntia liittymään yhteen?

Suomessa olisi viime viikkoina ollut kysyntää Michael J. Sandelin kaltaiselle selkokieliselle julkkisfilosofille.

Sandel on tullut tunnetuksi englanninkielisessä maailmassa vuosikymmeniä pyörineen oikeudenmukaisuutta käsittelevän luentosarjan ja siitä kummunneiden televisio- ja radiosarjojen myötä. 

Harwardin yliopiston poliittisen filosofian professorin nyt suomennettu Oikeudenmukaisuus on sekä yliopisto-oppikirjaksi kelpaava perusesitys moraalifilosofiasta että yleistajuinen kirja, joka tarkastelee ajankohtaisia poliittisia kysymyksiä prostituutiosta kantasolututkimukseen ja samaa sukupuolta olevien oikeuteen solmia avioliitto. 

Lukijat haastetaan ulos omista poteroistaan pohtimaan, mitä he eri kysymyksistä ajattelevat ja miksi.

Sandelin teoksen keskuskysymys on oikeudenmukaisuus – mikä on oikein ja miten oikeudenmukaisuus perustellaan. Oikeudenmukaisuutta lähestytään vapauden, hyvinvoinnin maksimoinnin ja hyvän elämän tavoitteen näkökulmista.

Sandelin kirjan perusvire rakentuu ajatukseen siitä, että poliittinen filosofia ja siihen liittyvä moraalinen pohdinta ei tapahdu umpiossa, vaan ”sidoksissa maailman melskeeseen”. Esimerkkejä filosofisen pohdinnan tueksi listataankin niin munuaiskaupasta, kannibalismista kuin Clintonin Lewinsky-oikeudenkäynnistä. 

Kirja kehittyy tarinaksi, jossa kertoja – professori Sandel – johdattelee lukijaa tuttujen filosofien kanssa läpi nyky-ihmisen oikeustajua koettelevien kysymyksien ja esimerkkien. Onko positiivinen diskriminaatio opiskelijavalinnoissa oikein, kun kriteerinä on rotu? Voiko johtajien palkankorostuksia perustella, jos ne eivät johda kaikkien hyvinvoinnin lisääntymiseen?

Sandel kiinnittää lukijan huomion siihen, että sen paremmin kantilainen ihmisyyden kunnioittaminen kuin reiluista lähtökohdista ponnistava tasa-arvon vaatimus, joka yhdistetään ennen kaikkea filosofi John Rawlsiin, eivät selitä, miksi pelastamme ensin lapsemme ja miksi tunnemme solidaarisuutta esimerkiksi maanmiehiämme ja –naisiamme kohtaan.

Siksi Sandelin mielestä täytyy tunnistaa yhteisön ja yhteisöllisen moraalin merkitys, kun pohditaan oikeudenmukaisen yhteiskunnan edellytyksiä. Yhteisön ulkopuolisiin ei sovelleta yhteisön sisäisiä moraalisääntöjä. 

”Painiskeltuani esittämieni filosofisten pohdiskelujen parissa ja nähtyäni, minkälaisen muodon nämä näkemykset saavat yhteiskunnallisessa elämässä, en usko, että valinnanvapaus – edes valinnanvapaus reiluissa olosuhteissa – on riittävä perusta oikeudenmukaiselle yhteiskunnalle” Sandel kiteyttää.

Jaan Sandelin huolen siitä, että syvällinen moraalinen pohdinta on tupannut katoamaan poliittisista keskusteluista.

Sandel esittää, että suvaitsevaisuuteen ja liberaaliuteen nojaavat keskustelijat hukkaavat moraaliset pohdinnat pyrkiessään olemaan neutraaleja uskontoja ja arvopohjia kohtaan. Tätä voi havainnollistaa Suomen eduskunnan avulla. Monet ”vaikeat asiat” käsitellään omantunnon kysymyksinä ja siirretään näin poliittisen väittelyn ulkopuolelle.

Sandelin ajattelun mukaan tällä menettelyllä hukataan mahdollisuus rakentaa vahvempaa keskinäistä kunnioitusta ja ymmärrystä eri tavalla ajattelevien välille. Sen sijaan kaikki pysyvät valmiiksi lukituissa kannoissa, jotka ovat joko ”vääriä” tai ”oikeita”. Ajattelu ei kehity ja meininki on kuin juoksuhaudassa. 

Kirjan viimeisillä sivuilla Sandel pohtii ponnekkaasti amerikkalaisen yhteiskunnan jakaantumisen ongelmia.

Ratkaisuna Sandel esittää – pohjoismaalaiselle tutunkuuloisesti – satsauksia julkisiin palveluihin, kouluihin ja kirjastoihin, jotta yhteinen julkinen elämä palaisi ja pitäisi pintansa.

Mietitäänpä tässä Suomea. Viime vuosikymmeniä on merkannut ihmisten elinpiirien eriytyminen niin varallisuuden kuin esimerkiksi koulutusalan ja asuinpaikan perusteella. Yhtenäiskulttuurin voima on vähentynyt, vaikka ihmisten tai ihmisryhmien väliset erot eivät amerikkalaisesta näkökulmasta katsottuna olekaan kovin hälyttäviä.

Samalla meillä on parhaillaan menossa monia hankkeita, joiden perimmäinen mieli on yhteiskunnallisen eheyden vaaliminen: Asuntopolitiikan tavoitteena on lisätä kohtuuhintaisia asuntoja asuntopulan riivaamille kaupunkiseuduille. Kuntauudistuksen ydin on kansalaisten yhdenvertaisten palvelujen turvaamisessa. Koulutuspolitiikassa on linjattu tavoitteeksi muun muassa koulutuksen periytyvyyden vähentäminen. Syrjäytymisen estäminen ja hoito on hallitusohjelman ytimessä.

Sandel sanoisi tähän, että teemme oikein. ”Moraalisen osallistumisen politiikka ei ole ainoastaan inspiroivampi ihanne kuin välttelyn politiikka. Se on myös lupaavampi perusta oikeudenmukaiselle yhteiskunnalle.”