Vaaliteemat

  • Kestävä hyvinvointiverkko haaksirikkojen turvaksi ja riskejä jakamaan.
  • Maailman parhaat julkiset palvelut!
  • Julkiset palvelut tehokkain tapa torjua kasvavaa eriarvoisuutta.
  • Terveydenhuoltojärjestelmää ja sen rahoitusta uudistettava.

Tässä Politiikan Pelastusohjelman eduskuntavaalien 2011 tavoitteita rakentavassa blogissa ärsyynnytään jatkuvasta ihmisten pelottelusta ja asiakkuuspuheista. Kerron, miksi tässä ajassa kannatan julkisia palveluja tarjoavaa pohjoismaista hyvinvointimallia ja mitä pidän tärkeänä tulevaisuuden hyvinvointipolitiikassamme. Kerro, mitä sinä tekisit ja tiedät oman arjen asiantuntijuutesi valossa.

*****

Ajattelen olevani suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan tuote ja prototyyppi. Me 1970-luvun puolivälissä syntyneet kävimme peruskoulua iloisella 1980-luvulla. Tukiopetusta riitti ja joka vuosi käytiin hammastarkastuksessa. Kaikki koulutusmahdollisuudet ovat olleet tarjolla kotitaustaan katsomatta. Kirjastojen kirjoja on luettu ja naistenklinikalla synnytetty.

Nykyisessä hyvinvointiyhteiskunnasta käytävässä keskustelussa olen kyllästynyt ja jopa ärsyyntynyt kansalaisten jatkuvaan pelotteluun, kuinka kohta ei ole mihinkään varaa. Hyvinvointipalvelujen alasajo on välttämätöntä ja sitä rataa.

Eihän se niin ole. Hyvinvointipalveluilla on maassa laaja kannatus. Peruskoulu on suomalaisen sivistyksen ytimessä.  Listaa voi jatkaa. Toki ongelmia on ja tulen niihin kohta, mutta haluaisin lopettaa ihmisten tarpeettoman pelottelun. Hyvinvointipalveluihin on varaa, jos me niin päätämme. Samalla ne pitää järjestää fiksusti.

Toinen asia, josta en innostu, on jatkuva puhe asiakkaista. Ajatus on omituinen: olla yhteisessä yhteiskunnassa asiakkaana. Eikö mieluummin kansalaisena tai kans(s)alaisena niin kuin Matias Möttölän kanssa pamfletissa Pelastuskirja. Nyt! olemme hahmotelleet. Sairaalassa potilaana ja koulussa koululaisena? Minusta asiakkuus hukkaa ihmisen. Tavoitteena täytyy aina olla ihmisten ei asiakkaiden hyvinvointiyhteiskunta.

Miksi tässä ajassa kannatan vahvasti laadukkaita ja kattavia julkisia palveluja kansalaisille tarjoavaa pohjoismaista hyvinvointimallia?

Allekirjoitan hyvinvointiyhteiskunnan perustehtävän: TARJOTA jokaiselle mahdollisuus ja vapaus hyvään elämään taustaan, sukupuoleen tai muihin ulkoisiin tekijöihin katsomatta. Sellaisessa oikeudenmukaisessa yhteisvastuullisessa yhteiskunnassa jokainen on myös turvattu haaksirikon varalta, kun elämäntilanteet vaihtelevat ja muuttuvat. Ihmiskuvaa ei hallitse ”jokainen on oman onnensa seppä” –näkemys.

Tässä ajassa hyvinvointiyhteiskunnan tarjoama suojaverkko on erityisen tärkeä myös siksi, että se mahdollistaa riskien ottamisen. Tämä korostuu globalisaation syvenemiseen liittyvien jatkuvien muutosten keskellä. Uskon, että pystymme avoimemmin kohtaamaan muuttuvan maailman tilanteita, jos luotamme siihen, että vaikeissa paikoissa yhteiskunta auttaa eteenpäin.

Lopuksi muutamia asioita, joita pidän tärkeinä periaatteina, kun tehdään tulevaisuuden hyvinvointipolitiikkaa.

Toivon, että tulevaisuuden politiikan teossa pyritään ottamaan huomioon mittareita, jotka mittaavat koettua hyvinvointia. Esimerkiksi professori Juho Saari on puhunut tästä.

Paljon puhutaan yksityistämisestä ja ulkoistamisesta. Vasemmistoa syytetään siitä, että ideologian vuoksi puolustetaan julkisesti tuotettuja palveluja. Siihen sanoisin, että ihmisten kannalta ei ole väliä kuka palvelut tuottaa, vaan se, että palvelut ovat hyviä ja hinta-laatu-suhde kohdallaan. Pikemminkin voi puhua ideologiasta, jos palveluja yksityistetään ja kilpailutetaan ilman, että on näyttöä siitä, että se olisi erityisen tehokasta tai perusteltua. Tuotetaan palvelut miten tahansa pitää aina olla varmuus siitä, että kokonaisvastuu säilyy yhdellä taholla. Riskinä pidän sellaista ei kenenkään hallussa olevaa hiipivää yksityistämistä, joka saattaa tuottaa meille rakenteita, joita kukaan ei halunnut.

Sitten meidän täytyy lähteä siitä, että ihmiset, kansalaiset, ovat keskiössä, kun tulevaisuuden hyvinvointiyhteiskunnan palveluita tarjotaan ja kehitetään. Asiantuntijavetoinen Suomi alikäyttää kansalaisten arjen asiantuntijuutta siitä, mikä on hyvä palvelu, mikä toimii, mikä on tehokasta ja mikä sellaista, jota ei ehkä yhteisesti kannata rakentaa.

Lopuksi haluan ajaa julkisten palvelujen kasvojenkohotusta. Jatkuvasti kuulen ihmisiltä, miten tyytyväisiä he ovat päiväkotiin, lähikouluun tai sairaalahoitoon. Meidän on syytä olla ylpeitä tästä maasta ja siitä, mitä kaikkea se meille tarjoaa! Tällainen tietoinen kasvojen kohotus lisäisi julkisen sektorin työn arvostusta ja toisi samalla kirkkaammin esiin ne asiat, jotka eniten kaipaavat korjaamista. Korjattavien listalle kuuluvat ainakin perusterveydenhuolto, lastensuojelu, mielenterveys- ja päihdetyö sekä hoivaa tarvitsevista vanhuksista huolehtiminen. Näiden ryhmien kanssahan kyse on myös rahasta: oikeilla ajoissa saatavilla palveluilla pelastetaan paitsi ihmisiä säästetään myös yhteisiä varoja. Yhden syrjäytyvän nuoren on laskettu maksavan yhteiskunnalle miljoona euroa.

Hyvät ihmiset, tämä on se tapa, jolla hahmotan hyvinvointiyhteiskuntaa ja valtion tehtäviä siinä. Kuulen mieluusti kommenttejanne, näkemyksiänne ja ennen kaikkea kokemuksianne arjen asiantuntijoina.