kolumni julkaistu Uutispäivä Demarissa 28.7.2010

Yli 8000 pojan ja miehen hengen vaatinut Srebrenican kansanmurhan vuosipäivä muistuttaa inhimillisestä pahuudesta vuosittain heinäkuun kauneimman auringon aikaan.

Tänä vuonna Srebrenican 15 vuoden muistopäivää kunnioitti vierailulla myös naapurimaa-Serbian presidentti Boris Tadic. Vierailu oli looginen jatko Serbian keväällä esittämälle viralliselle anteeksipyynnölle Srebrenican kansanmurhasta.

Tadicin kyyneleisiksi väitetyt silmät Srebrenicassa ja Serbian virallinen anteeksipyyntö ovat tärkeä askel eteenpäin. 1990-luvun tapahtumien avoin käsittely ja sotarikollisten tuomitseminen ovat keskeinen ehto pysyvälle rauhalle ja vakaille valtioille entisen Jugoslavian alueella.

Srebnicassa tapahtui pahin joukkomurha Euroopassa toisen maailmansodan jälkeen. YK:n alainen sotarikostuomioistuin tuomitsi tapahtumat kansanmurhaksi 2007. Yhteensä Bosnian sodassa kuoli yli 100 000 ihmistä, joista valtaosa oli siviilejä, mutta vain Srebrenican tapahtumat on virallisesti määritelty kansanmurhaksi. Se tekee Srebrenicaan liittyvän menneisyyden käsittelyn erityisen merkittäväksi.

Valitettavasti Serbian presidentti Tadicin kyyneleiden ja anteeksipyynnön veroista kansanmurhan tunnustamista on odotettu turhaan Bosnian omilta serbijohtajilta. Srebrenican muistojuhlaa seuranneena päivänä Bosnian serbijohtaja Milorad Dodik linjasi, ettei mitään kansanmurhaa koskaan ole tapahtunut.

Dodikin linjaus kertoo, että menneisyydenkäsittely on Bosnian sisällä yhtä hataralla pohjalla kuin vuoden 1995 rauhansopimuksesta alkanut valtion rakentaminen. Nelimiljoonainen Bosnia on täysin kahtia jakautunut Serbitasavaltaan ja Bosnian liittovaltion nimellä kulkevaan osaan, jonka väestöstä pääosa on kroaatteja ja muslimibosniakkeja. Esimerkiksi opetusministereitä maassa on 14 ja koulutus on jakaantunut kolmeen opetusohjelmaan. Jakolinjat noudattelevat sodan etulinjoja.

Kävin pääkaupunki-Sarajevossa kesäkuussa ja tulin kotiin murheellisemmalla mielellä kuin koskaan lähes 15 vuotta jatkuneen Bosnia-suhteeni aikana. Keskustelut ystävien kanssa kielivät kasvavaa turhautumista. Koulutetut kaupunkilaiset pelkäävät jopa sotaa. Talous ei toimi, uudistukset jämähtävät ennen muuta nationalismiin nojaavan serbitasavallan vastustukseen.

Serbian muuttunut suhtautuminen Srebrenicaan antaa pitkästä aikaa vähän toivoa, että sota-ajan juoksuhautoihin jämähtänyt keinotekoinen rakennelma voi muuttua tulevaisuuteen näkeväksi eurooppalaiseksi oikeusvaltioksi.

Euroopan Unionin rooli on keskeinen. Tulevaisuudessa siintävä mahdollisuus EU-jäsenyydestä saattaa olla se voima, joka auttaa Bosniaa ja naapurimaita eteenpäin. EU:lta tämä vaatii samaan aikaan selkärankaa siinä, että vaatimuksista pidetään kiinni ja idealismia siinä, että ovet pidetään aidosti avoimina 1990-luvun lopussa tehtyjen linjausten mukaan.

Seuraava konkreettinen askel toivottavasti on viisumivapaus, jonka EU myönsi naapurimaille tämän vuoden alussa. Koska monilla Bosnian serbeillä ja kroaateilla on jo passi, jolla pääsee liikkumaan vapaasti, viisumiasia on lisännyt maan sisäisiä jännitteitä.

Karttaan katsomalla voi todeta, että Bosnia on keskellä Eurooppaa ja maanosamme vakaus edellyttää vakaata Bosnian aluetta. Siksi Tadicin kyyneleet Srebrenicassa olivat tärkeä askel ja EU:n alkuperäinen tarkoitus rauhankoneistona testataan edelleen Bosniassa.