(Kolumni Uutispäivä Demarissa 21.9.2009)

Puhuin pari viikkoa sitten Lukiolaisten liiton syysseminaarissa kutsujien antamalla otsikolla ”Politiikan uudet haasteet”. Yleisö koostui lukiolaisaktiiveista eri puolilta Suomea. Käsiäänestyksen perusteella arviolta kymmenen prosenttia kuului johonkin puoluepoliittiseen nuorisojärjestöön. Myöhemmin minulle kerrottiin, että järjestöihin kuuluvat ovat mukana lähinnä keskustassa ja kokoomuksessa, kun taas ”punavihreästi” suuntautuneet, joita kuulemma on mukana suht paljon, liittyisivät puolueisiin vain ”pakon edessä”.

Lukiolaisten antama otsikko ”Politiikan uudet haasteet” heijastelee ajassamme tyypillistä ajatusta siitä, että politiikka olisi jotenkin muutoksen tarpeessa, peräti tiensä päässä, ja että tarvitaan jotain uutta tuulta ja suuntaa. Onko näin? Lukiolaisten liiton kutsu sai pohtimaan, onko politiikassa nyt erityisiä ”uusia haasteita” tai ylipäänsä ”jotain uutta”?

***

Uskon, että uutta juuri tässä ajassa on se, että politiikalla on harvinaisen paljon väliä. Reaganista ja Thatcherista alkanut kausi, jota leimasi pyrkimys poliittisen ohjailun minimointiin, tuli tiensä päähän finanssikriisin myötä. Läpi poliittisen kentän eri puolilla maailmaa on puhaltanut tuuli, joka on huutanut yhteiskunnilta pelisääntöjä, valvontaa ja esimerkiksi pankkien pelastustalkoita. Kuten kokenut demarivaikuttaja minulle sanoi: tässä ajassa poliitikkojen tulisi olla innoissaan. Aikoihin ei ole yhtä aktiivisesti ja avoimesti mietitty yhteiskunnan ja politiikan roolia ja tehtäviä suhteessa markkinoihin.

***

Sen sijaan politiikan perustavanlaiseen muutokseen en usko. Politiikan mieli ja demokratian lähtökohta on ihmisten välisen yhteistahdon muodostaminen ja toteuttaminen. Tämä oli perustana Antiikin Kreikassa kokoontuneilla vapailla miehillä, ja tällä perusteella yleinen ja yhtäläinen äänioikeus säädettiin Suomessa vuonna 1906. Yksinkertaisesti: politiikan ja demokratian idea on selvittää kullekin ajalle ominaisella tavalla, mitä ihmiset yhteiseltä maailmaltaan tahtovat, ja valita kansan edustajia tekemään yhteistahdon mukaisia lakeja ja toimenpiteitä. Tässä suhteessa mikään ei minusta ole muuttunut, ja politiikan tehtävä on pysynyt ja pysyvä: ihmisten yhteistahdon luominen. Tehtävässä onnistumista pitää tietenkin aina miettiä, mutta se on eri keskustelu.

***

Muutos, johon suhtaudun vakavasti, liittyy äänestämiseen. Tutkimus on osoittanut, että vuoden 1987 eduskuntavaaleista lähtien suomalaisten äänestyskäyttäytyminen on systemaattisesti muuttunut ja nuorten äänestämättä jättäminen ei enää aiempaan tapaan tasaannu iän karttuessa. Tämä on se muutos, joka vaikuttaa todelliselta. Miten siihen päästään käsiksi? Minä uskon, että yksi vastaus piilee toimintatavoissa. Politiikan toimijoilla pitää olla aito halu ja pyrkimys saada laajat joukot mukaan yhteistahtoa muodostamaan vaaleissa ja vaalien välillä.

Oma kysymyksensä on, miksi aktiiviset lukiolaiset liittyvät keskustaan ja kokoomukseen mutta vain ”pakon edessä” demareihin, vasemmistoliittoon tai vihreisiin, vaikka sinänsä kannattavat mainittuja puolueita. ”Parhaat bileet?” ehdotti yksi tuttava. Jos näin, niin se on ainakin muutos, sanoisi varmaan moni aiempina vuosikymmeninä mukana ollut.