1.12.2009 klo 09:05 Markku Heikkinen kysyy ohjelmassaan onko kapitalismille vaihtoehtoa? Keskustelemassa ovat Voima-lehden päätoimittaja Kimmo Jylhämö, vapaasana.netin päätoimittaja Sampo Syreeni ja tutkijatohtori Pilvi Torsti. Kuuntele ohjelma tästä.

Politiikan pelastusohjelman teksti- ja videoblogeja ja niihin liittyvää keskustelua on julkaistu helmikuusta 2009 alkaen. Seuraavassa yhteenveto 7.5.2009 mennessä markkinat-teeman alle tuotetusta materiaalista. Eurovaalien 2009 tavoiteohjelmaani pääsee tästä.

Markkinoiden ylilyönneille loppu

Tarvitsemme markkinoita ja tarvitsemme pankkeja, muttemme halua olla niiden orjia. Rahoitusmarkkinoiden ylilyöntejä ei saa päästää toistumaan. On tiukennettava sijoitusyritysten valvontaa ja tiukennettava niille asetettuja vaatimuksia.

Yksilöiden eettiset kulutuspäätökset ovat tärkeitä ja vaikuttavia. Mutta se ei vapauta poliitikkoja vastuusta. Heidän on asettava selvät ja tiukat rajat, joita yritykset ja kansalaiset noudattavat. Talouselämän täytyy sitoutua yhteiskunnan moraalisiin sääntöihin.

”Kavahda niitä, jotka luulevat, että kuopattu reaalisosialismi tai sen henki olisi vaihtoehto. Markkinatalous on elinvoimainen ja muuntumiskykyinen. Sen suuria vahvuuksia on luovuus.” Mikko Rönnholm

Politiikan pelastusohjelmassa on käyty vilkasta keskustelua työelämästä, jonka kysymyksistä monet ovat myös itselleni uusia. Seuraavassa keskustelun lähtökohdat – sekä omani että Politiikan Pelastusohjelmalaisten kirjaamat – sitten kaksiraideideamme ja PALJON kysymyksiä teille kaksiraide-mallista ja eurooppalaisista työmarkkinoista. Loppusanoissa hieman julistusta. Ja tiedoksenne sekin, että ensi viikolla Politiikan Pelastusohjelma käsittelee kehitystä ja kehitysyhteistyötä.

Lähtökohdat

Yhtä mieltä olemme ainakin siitä, että nykyiset instituutiot eivät tunnu pysyneen perässä, kun yritysmaailma on muuttunut ja työelämä sen mukana. Sosiaali- ja työttömyysturvaan on ilmestynyt aukkoja eikä ay-liikekään ole aina ollut hereillä niitä paikkaamassa.

Moni teistä kirjoittajista elää samanlaisissa ”tyypillisen epätyypillisissä” työsuhteissa kuin minä. Määräaikaisuudet ja niiden väliset katkokset ovat arkipäivää, vaikka työuraa olisi takana jo yli kymmenen vuotta. Ja sanottakoon se vielä tässä, etten itse ole kokenut tätä ongelmallisena an sich.

”Epätavallisten” työsuhteiden lisääntymistä mitä moninaisimmissa tehtävissä ei voi varmastikaan kokonaan estää eikä siihen enää ole minusta järkeä pyrkiäkään. Kymmenien vuosien työsuhteet vähenevät ja samalla ihmisten työelämää koskevat kysymykset muuttuvat. Mitä minulle jää käteen, jos sairastun pätkätyössä tai uutta keikkaa ei löydykään? Miten käy eläkkeeni, kun en tiedä, mikä on tulotasoni ensi vuonna tai kuusikymppisenä – tai edes sitä, missä ammatissa toimin kymmenen vuoden päästä?

Idea ja kysymyksiä

Anu esitti, että sosiaaliturvajärjestelmää tulisi kehittää kahden raiteen mallilla (Jussille kiitos tästä Politiikan Pelastusohjelman lanseeraamasta ympäristötietoisesta termistä!). Oikealla raiteella tavoitellaan normaaleja ja kokoaikaisia työsuhteita. Viereisellä raiteella puolestaan lähdetään katkonaisten ja vaihtelevien työurien todellisuuksista, mutta tavoitteena on aivan yhtä laadukas ja rivakka matanteko. Tämä raide on vielä avaamatta, mutta toivon mukaan rakenteilla.

Nyt kysymyksiä:

• Mitä on tehtävissä Euroopan sisällä, jotta kaksiraidemalli-ajattelua voisi edistää? Miten tätä ongelmaa on yritetty ratkoa eri jäsenmaissa?
• Entä miten tarkkaan EU:n tulisi teidän mielestänne puuttua työelämän pelisääntöihin ja säännellä niitä? Viime joulukuussa Europarlamentti mm. hylkäsi työaikadirektiivin, joka olisi sallinut Englannin tapaan yli 48 tunnin työajan. Ay-järjestöillä oli keskeinen rooli direktiivin hylkäämisessä. Toisaalta ainakin Liina, Jussi V. ja Milka uskovat, että ay-toiminnan täytyisi pystyä vielä selvemmin kansainvälistymään tai peräti ylikansallistumaan eurooppalaiseksi.
• Pitkään eurooppalaisessa työelämätoiminnassa vaikuttanut Markku Jääskeläinen totesi EU-parlamentin olevan palkansaajan paras ystävä EU:ssa, onko näin?
• Riittääkö”eurooppalainen sosiaalidialogi” vai tarvitaanko valtioiden rajat ylittäviä työmarkkinasopimuksia? Miten käy dialogin, kun lama vähentää työtä ja kriisi saattaa kärjistää hyvin ja huonosti toimeentulevien eurooppalaisten välistä kilpailua?
  Miten estää työehdoilla kilpailemisen haittavaikutukset?

Loppusanat

Työelämä ja työstä saatava palkka ja sosiaaliturva ovat olennainen osa hyvinvointiamme. Uusi Sosiaalinen Eurooppa merkitsee sitä, että jatkossakin on tehtävä Euroopan laajuista sosialidemokraattista työtä. Täytyy huolehtia siitä, että myös uusien jäsenmaiden palkansaajien työnteon ehtoja parannetaan. Tämä on ehdottomasti paras tie työehtokilpailun rajoittamisessa. Sama pätee tietenkin koko maailman tasolla. Toisin sanoen suomalainen ay-liike tekee parasta työtä puolustamalla työntekijöiden oikeuksia kaikkialla niin monella raiteella, kun tarkoituksenmukaista on.

…vai ajetaanko yhdessä porschella helvettiin? Toisin sanoen: onko nykyinen talouskasvuajattelumme sovitettavissa yhteen ympäristön kantokyvyn kanssa vai ei?

Eurooppalaisen keskustelun valtavirta näyttää sanovan, että voimme saada molemmat. Mutta jos talouskasvu ja luonto eivät siedäkään toisiaan, kumman valitsemme, maapallon vai porschen?

Politiikan pelastusohjelmaan on tullut jo monia konkreettisia ehdotuksia, kuten Aleksi Neuvosen vihje progressiivisesta sähköverosta ja Pipa Heinosen pohdinta lentomatkojen päästöjen korvaamisesta. Nyt on aika jatkaa: tarvitsemme lisää ajatuksianne ja ideoitanne siitä, mitä politiikan avulla voisi tehdä aikamme suurimman dilemman ratkaisemiseksi. Veroja? Kieltoja? Kannustusta? Mallikäyttäytymistä? Tervetulleita ovat myös niin ranskalaiset viivat kuin linkit kiinnostaviin lähteisiin.

Lähtökohdat

Ilmastonmuutos on osa pitkää huolta ympäristömme tulevaisuudesta. Rooman klubi varoitti jo vuonna 1972 maapallon kestokyvystä ja luonnonvarojen riittävyydestä. Sittemmin huolenaiheita ovat olleet saasteet, ydinuhka ja otsonikato. Viime vuosina – kiitos Al Goren ja Jorma Ollilan kaltaisten vaikuttajien avauksien – ilmastonmuutos ja hiilidioksidipäästöt ovat nousseet osaksi päivänpolitiikkaa.

Kolumnisti Thomas Friedmania mukaillen: ”Ei ympäristönsuojelussa ole enää kysymys jostakin valaista, vaan meistä itsestämme.” Ekoajattelua on liian kauan ”ulkoistettu”. Nyt ymmärrämme, että tila ja saastuttamisen mahdollisuudet yksinkertaisesti loppuvat maapallolta.

(lisää…)

Lähtökohta

Markkinat täytyy pelastaa, koska tarvitsemme niitä. Markkinat ohjaavat tuotteen kysyjän sitä tarjoavan pakeille, lainaa tarvitsevan rahoitusta myyvän luukulle.

Kun puhutaan markkinoista, on syytä korostaa, että globaalina aikana puhutaan maailmanmarkkinoista. Niillä Suomi tai EU:kaan ei pärjää omillaan.

Siksi nyt pitää yhdessä miettiä, miten uusia rahoitusmarkkinoiden rakenteita niin, että ne eivät kaadu uudelleen. Kesän vaalien yhdeksi päätavoitteeksi Euroopan sosiaalidemokraatit ovatkin aivan oikein asettaneet ”käynnistää talous uudelleen ja estää uuden finanssikriisin synty”.

Esittelen seuraavassa viime kuukausina käymissäni keskusteluissa  jäsentyneitä ajatuksiani. Jään odottamaan kommentteja ja ehdotuksia. Mitä muuta voisimme tehdä uuden rahoituskriisin estämiseksi? Millaista olisi vastuullinen ja sosiaalinen pankkitoiminta? Entä miten muuten voisimme parantaa markkinoiden toimintaa?

Yksi oivallus

Pankki ei ole mikä tahansa yksityinen yritys. Rahoituslaitokset synnyttävät julkishyödykkeen: rahan virtauksen taloudessa.Vain harva pärjää ilman rahoitusta. Kauppaketju tarvitsee rahaa ostaakseen lastin sandaaleja, joista se saa rahat vasta kesällä. Kunnat tarvitsevat pääomaa, jolla hoitaa kouluruokailun maksut ja sairaanhoitajien  palkat ennen kuin veroja tulee taas riittävästi tilille. Me kansalaiset tarvitsemme lainaa suuriin ja pieniin hankintoihin. 25-55-vuotiaista suomalaista joka toisella on asuntolainaa.

Koska pankki tuottaa meille kaikille välttämätöntä hyvää, sille voi myös asettaa kovempia vaatimuksia kuin muille yrityksille. Vakavaraisuussäännökset eivät kuitenkaan näytä riittävän. Ei ole vain pankin johdon ja hallituksen välinen asia, jos johtajien palkkiojärjestelmä kannustaa tuhoisaan riskinottoon. Pankkien omistajille tämä ajatus ei ehkä ole itsestään selvä, mutta perusteltu se on. Kuten nyt on nähty, valtio ja koko yhteiskunta joutuu kantamaan riskinoton seuraukset. Onneksi näyttää siltä, että Suomessa olemme tällä kertaa pääsemässä melko vähällä.

Miten sitten huolehditaan, että johtajia kannustetaan vastuullisella tavalla niin, että painopiste on pitkäkestoisessa tuotossa, ei lyhytaikaisissa voitoissa? Riittääkö poliittinen paine? Vai tarvitaanko jotain enemmän?

Muutamia ratkaisuehdotuksia

Viime kuukausina valtiota on huudettu ja vaadittu apuun markkinoiden hallitsijaksi. En kuitenkaan usko, että pankkien tai rahoituslaitosten holtitonta toimintaa saadaan tai pitäisikään saada kuriin asettamalla kaikki tiukasti valtion valvontaan. Moiseen ei riitä virkamiehiä eikä virkamiehillä taitoa. Siksi rahoituslaitoksia pitäisi osata ohjata viisaalla lainsäädännöllä ja valvonnalla.

Ennen kaikkea regulaatio paranisi aidolla kansainvälisellä yhteistyöllä. Euroopan rahoitusvalvojat toimivat edelleen kansallisesti. Tämä on kestämätön lähtökohta. Tulevaisuuden finanssikriisien välttämiseksi tarvitaan EU-kilpailuviranomaisen kaltainen rautaotteinen toimija, joka iskee luun kurkkuun pankeille, jotka eivät noudata vaatimuksia. EU:n työryhmä antoi vastikään raporttinsa finanssivalvonnan uudistamisesta. Ryhmä ei uskaltanut ehdottaa Euroopan laajuista elintä ilmeisesti siksi, että  Britannia ei anna EU:n sitoa käsiään finanssiasioissa.

On harkittava sellaisten rahoitustuotteiden myynnin kieltämistä Euroopassa, jotka eivät täytä yhteisiä kriteerejämme. Esimerkiksi suurin osa maailman riskipitoisista hedge-rahastoista toimii Caymansaarilla, jossa valvonta vähäistä. Suomalainen sijoittaja ei loppupeleissä tiedä, mitä hän rahaston kautta omistaa. Veroa kaupoista ei myöskään juuri kerry.

Markkinoiden valvonnan tehokkuus riippuu 1) valvottavien asenteesta ja 2) valvojien taidoista. Rahoitusalalla toimivien täytyy ymmärtää, että vaikka he itse toimisivat omalta kannaltaan viisaasti, se saattaa johtaa järjestelmän sortumiseen, kuten nyt on likimain käynyt. Siksi on heidänkin etunsa, että viranomaiset tekevät työnsä tarkasti ja kansainvälisenä yhteistyönä. Viranomaistoiminnasta ja päätöksistä ei myöskään ole tarpeen nalkuttaa periaatteen vuoksi niin kuin tapana on ollut.

Markkinat puntariin

Mitä muuta siis voisimme tehdä uuden rahoituskriisin estämiseksi? Millaista olisi vastuullinen ja sosiaalinen pankkitoiminta?

Entä miten muuten voisimme parantaa markkinoiden toimintaa? Annetaan ajatusmyllyn jauhaa.