Tiede ja tutkimus

Korkeakouluille tilaa ratkaista aikamme ongelmia

by Pilvi Torsti • 26.3.2015

Helsingin yliopisto juhlii tänään 375 vuotta. Kirjoitin oheiseen tiedotteeseen juuri tällä hetkellä itselleni olennaisimmin näkökulman: Korkeakoulut rakentuvat niissä toimivien ihmisten ajattelusta. Nyt on aika antaa tutkijoille, opettajille ja opiskelijoille työrauha ja mahdollisuus voida hallintomylläysten jälkeen keskittyä perustehtävään eli uusiin oivalluksiin ja ajattelun voimaan. Helsingin Sanomien pääkirjoitus muistuttaa tänään myös korkeakoulujen merkityksestä Suomen hyvinvoinnille: ”Suomen tulevassa […]


Tieteen tila – mutta missä olivat televisiokamerat

by Pilvi Torsti • 9.10.2012

Finlandiatalon sali oli liki viimeistä paikkaa myöten täynnä. Tunnelmassa oli myönteistä sähköä ja pöhinää. Tv-kameroita ei paikalla ollut eikä ainakaan Yle TV1 ollut noteerannut tilaisuutta pääuutislähetyksessä. Syytä olisi ollut. Vetonaula voi yllättää. Suomen Akatemia julkisti maanantaina Tieteen tila 2012 –raportin. Tieteen tilaa arvioidaan kolmen vuoden välein ja sen pohjalta korkeakoulutusta kehitetään ja muokataa. Kyseessä on […]


Ajatuksia vaikeiden päivien jälkeen

by Pilvi Torsti • 16.3.2011

Viimeinen viikko on ollut vaikea ja omituinen, mikä on heijastunut blogin hiljaisuutena. Henkilökohtaisen elämän menetykset edelsivät Japanin maanjäristys- ja tsunamikatastrofia. Luonnonmullistus on johtanut vakavaan ydinonnettomuuteen. Maailmaa kuvaava ajatus ”mitään ei tapahdu, mitään ei tapahdu, mitään ei tapahdu, kaikki tapahtuu” osuu oikeaan. Libyan sisällissota mahtuu juuri ja juuri uutisiin. Päällimmäisiä ajatuksia ja johtopäätöksiä tällä hetkellä lienevät […]