(Julkaistu Suomen Kuvalehdessä 14.5.  Matkan varrelta” -kirjoitukset ovat merkintöjä Eisenhower Fellowships -koulutusohjelman kokemuksista. Pilvi Torsti osallistuu eri puolilla Yhdysvaltoja toteutettavaan ohjelmaan Suomen edustajana huhti-toukokuussa 2013)

”On olemassa kaksi Amerikkaa. Molemmat Amerikat vannovat vapauden nimeen. Vapaus on meidän pyhä perusarvomme, mutta kaksi Amerikkaa tarkoittavat vapaudella eri asioita.”

Näin pohtii lakimies-Rob New Yorkissa, kun kysyn, miten hän amerikkalaisena vastaa kysymykseen: ”Mitä on vapaus?”

Kysymykseni Robille on saanut inspiraationsa australialaiselta Davidilta. Kymmenen vuotta sitten hän perusti rautamalmikaivoksen Australian länsiosiin. Kymmenen vuoden jälkeen riski kantaa hedelmää: geologi-David on erittäin varakas mies.

David on kiertänyt viimeiset puolitoista kuukautta Yhdysvaltoja samasta syystä kuin minä. Eisenhower fellowships -ohjelma kumpusi kylmän sodan tarpeista 60 vuotta sitten. Vuosittain eri puolilta maailmaa valitaan parikymmentä mid-career-ikäistä tulevaisuuden johtajaa. Yhdysvalloissa vietettyjen viikkojen aikana ohjelmaan valitut perehtyvät valitsemiinsa teemoihin eri puolilla maata yksin ja yhdessä.

Davidille näihin viikkoihin on tiivistynyt mietintä siitä, miten hän haluaa tulevina vuosina ja vuosikymmeninä maailman ja oman maansa eteen tehdä. Politiikkaa? Yritystoimintaa? Hyväntekeväisyyttä? Hän on tavannut kymmenittäin yritysjohtajia, säätiöiden vetäjiä, järjestöjä, jotka pyrkivät ratkomaan yhteiskunnan ongelmia.

Ja sitten Davidille on tullut silmille se toinen puoli. Kuudesosa amerikkalaisista elää köyhyydessä. Kodittomien määrä kaupungeissa, joissa hän käynyt, ei jätä rauhaan. Köyhien alueiden ihmisiltä puuttuu puhdasta vettä ja kunnon viemärit. Kouluissa ei tunnu olevan varaa mihinkään. Alkuperäiskansojen edustajat – siis Amerikan jäljellä olevat intiaanit – pyytävät edelleen minimioikeuksia: mahdollisuutta ylläpitää omaa kieltä ja kulttuuria.

”Onko tämä hinta siitä, että yhteiskunnan dynaamisuus ja kyky luoda jatkuvasti uutta taloudellista menestystä säilyy?”

Täällä Yhdysvalloissa olemme päätyneet Davidin kanssa miettimään samaa kysymystä: mitä amerikkalaiset oikeastaan tarkoittavat, kun puhuvat vapaudesta.

Palataan newyorkilaisen lakimies-Robin luokse. Hän vahvistaa sen, mikä ainakin minua ja Davidia on tullut kaikkialla vastaan puolentoista kuukauden Amerikan kiertueen aikana: Mitä on vapaus -kysymykseen on kaksi vastausta. Tai oikeastaan kysymyksiä on kaksi – vapaus mistä ja vapaus mihin. Kysymyksestä riippuu mikä on vastaus.

Vapaus mistä -kysymyksestä pitää se osa Amerikkaa, joka lakimiesystävän sanoin katsoo, että se, mitä minä olen elämässä hankkinut ja saanut, kuuluu minulle. Jokainen on oman onnensa seppä. Tälle joukolle vapautta on oikeus sanoa ”näpit irti”. Minun asiani tai rahani eivät kuuluu sinulle.

Tälle Amerikalle vapaus tarkoittaa sitä, että valtion on syytä puuttua ihmisten elämään mahdollisimman vähän. Heille verotus on valtion pakkovoimaan perustuvaa varkautta. Vapaus on ennen muuta vapautta jostain, tyypillisesti vapautta valtiosta. Tähän vapauteen kuuluu vapaus kantaa asetta, puolustaa omaisuuttaan, ja saada olla ottamatta terveysvakuutusta itselleen puhumattakaan, että kustantaisi millään muotoa muiden vakuutuksia.

Entä se toinen Amerikka, se ”vapaus mihin”-Amerikka? Palataan lakimies-Robin luokse.

”Toinen Amerikka uskoo, että vapaus tarkoittaa kaikkien mahdollisuutta hyvään elämään ja itsensä toteuttamiseen. Siihen tarvitaan koulutusta, kulttuuria ja heikommassa asemassa olevien – esimerkiksi vähemmistöjen – oikeuksista huolehtimista. Myös naisten oikeudet ovat edelleen keskiössä, latinojen asemaan liittyvät kysymykset nousevat jatkuvasti. Tässä vapausihanteessa korkealle nousee yksilön vapaus valita esimerkiksi naimakumppaninsa ja jumalansa.” Rob pyytelee anteeksi karskia kieltään.

Tässä Amerikassa valtio luo puitteet mahdollisuudelle toteuttaa yksilöllistä vapautta.

Kaksi Amerikkaa on tietenkin ihastuttava kärjistys. Maailmaan – myös Amerikkaan – mahtuu aina kirjo harmaansävyjä.

Mutta yllättävän vahvasti nämä kaksi maailmaa täällä erottuvat. Moni on sitä mieltä, että erot ovat viime vuosien poliittisten vaiheiden ja erityisesti teekutsuliikkeen myötä kärjistyneet. Sosiaalinen liikkuvuus, vapauteen vannovan amerikkalaisen unelman kulmakivi, joka nojaa ajatukseen siitä, että jokainen on oman onnensa seppä, ei ole tilastojen valossa toteutunut vuosikymmeniin. Nykytilanteesta kertoo jotain se, että jopa Bush nuorin, Floridan entinen republikaanikuvernööri Jeb Bush on asiasta huolestunut. Hän totesi maaliskuisessa haastattelussa (käännös kirjoittajan):

”Suurin rakenteellinen ongelmamme minun mielestäni on se, että emme ole enää sosiaalisen liikkuvuuden maa. On ihmisiä, jotka ovat köyhiä ja todennäköisyys siihen, että he myös pysyvät köyhinä, kasvaa koko ajan. Sitten on ihmisiä, jotka syntyvät rikkaina ja todennäköisyys siitä, että he pysyvät rikkaina, kasvaa jatkuvasti. Tämä on kovin epäamerikkalaista.”

Sosiaalinen liikkuvuus liittyy suoraan tuloeroihin. Tilastoihin perustuva vangitseva video kuvastaa, millaisia tuloeroja amerikkalaiset pitävät ihanteellisina, millaisiksi he kuvittelevat tuloerot nyt ja mitä tuloerot todellisuudessa ovat. Data on kovin lohdutonta.

Kahden Amerikan tilanne ei ole uusi, mutta se unohtuu helposti ulkopuolisilta tarkkailijoilta. Maailma kaipaa maata, joka symboloi vapautta ja mahdollisuuksia. Siksi ajatus amerikkalaisen yhteiskunnan tarjoamista rajattomista menestysmahdollisuuksista kiehtoo, siksi amerikkalaisesta unelmasta halutaan pitää kiinni, vaikka tilastot eivät sitä enää tuekaan.

Minkälaista vapautta on vapaus kerjätä rahaa kadulla asunnottomana? Minkälaisia mahdollisuuksia unelman toteuttamiseen on köyhyydessä elävän perheen lapsilla, joilla ei ole mahdollisuuksia kunnolliseen koulutukseen?

Toki Yhdysvallat on edelleen se dynamo, jossa ideoita virtaa, ideoille löytyy toteuttajia, riskinottoon kannustetaan eikä epäonnistumia pelätä, ja jossa edelleen syntyvät maailman johtavat uudet innovaatiot ja yritykset. Maan DNA:ssa on kyky synnyttää huikeita energisiä keskittymiä, luoda kaupungin kokoisia ajatushautomoja, ja imeä mukaansa maailman parhaat lahjakkuudet eri puolilta maailmaa. Valitettavasti virta ei vain enää nappaa amerikkalaisia mukaansa kovin tehokkaasti.

Vapauden sisällön määrittely on tärkeää kaikille yhteiskunnille. Vapaus kuuluu Ranskan vallankumouksen perusihanteisiin ja Amerikan Yhdysvaltojen perustajien lähtökohtiin. Meistä jokainen haluaa, että uusilla sukupolvilla on vapaus tavoitella ja saavuttaa unelmiaan.

Mutta mitä on todellinen vapaus käytännössä? Sitä, että yhteiskunta pysyy poissa tieltä ja jokainen vastaa (myös taloudellisesti) itsestään ja lähiperheestään ja omista tavoitteistaan niin menestyksen kuin epäonnistumisen hetkellä? Vai sitä, että yhteiskunta ponnistelee rakentaakseen sellaiset puitteet, joissa jokaisella on todellinen vapaus ja mahdollisuus ihmisarvoiseen elämään ja itsensä toteuttamiseen; uskallusta ja valmiutta pyrkiä yhä uusiin saavutuksiin sekä oman että yhteisönsä hyvinvoinnin nimissä?