Ystävien ja läheisten rohkaisemana päätin pyrkiä vaikuttamaan politiikan kautta viitisen vuotta sitten. Neljän vuoden takaisissa kuntavaaleissa olin Monikanaisten toiminnanjohtaja Reet Nurmen vaalipäällikkö. Tavoitteenamme oli saada mahdollisimman moni Reetin ja Monika-naisten suojissa ollut maahanmuuttajanainen äänestämään.
Kuluneen neljän vuoden aikana kaikki ne syyt, joiden vuoksi halusin mukaan, ovat vahvistuneet. Julistin vappupuheessa Hakaniemen torilla keväällä 2009, kuinka aikamme kysymykset ilmastonmuutoksesta hyvinvointivaltion tulevaisuuteen edellyttävät yhteisiä päätöksiä, politiikkaa. Tämänkaltainen ajattelu näyttää koko ajan vahvistuvan, mikä on hyvä.
Yhteiskunnallisen kiinnostuksen lisääntyminen näkyy siinä, että näiden vaalien kampanjointia ihmisten parissa on leimannut myönteinen kiinnostus sekä asioita että ehdokkaita kohtaan. Tuntuu, että ihmiset myös miettivät yhä tarkemmin, mistä kaupunginvaltuustossa oikeastaan päätetään ja millaista ihmistä he äänestävät. Toisin kuin HS blogissa arveltiin, moni ei etsi itsensä kaltaista ehdokasta, vaan henkilöä, jonka osaamiseen, motiiveihin ja periaatteellisiin lähtökohtiin luottaa.
Omassa kampanjassa olen tavoitellut keskustelua siitä, millainen olisi huoleton Helsinki ja miksi sen ytimessä on työ. Millaiset palvelut on oltava kunnossa, jotta vanheneminen ei pelota? Miten varmistetaan, että lähikoulu on vanhemmille aina huoleton valinta? Miten ylläpitää ilmapiiriä, jossa jokainen haluaa olla töissä ja innostua?
Kun vaalikentillä kysytään ”sitä yhtä tärkeintä asiaa”, vastaan nuorten yhteiskuntatakuu. Palkkatyössäni työministeri Lauri Ihalaisen erityisavustajana näen, kuinka valtavalla sydämellä ja onnistumisen halulla takuuta valmistellaan sekä virkamiestasolla että hallituksessa. Samanlainen sitoutuneisuuden henki tarvitaan kuntiin ja kuntapäättäjiin. Siksi ensimmäinen asia olisi saada oma Nuorten yhteiskuntatakuun toimeenpanoryhmä pystyyn Helsingissä.
Lopuksi muutamia poimintoja vaalikampanjan varrelta:
- Opiskelutoveri Leena Honkavaaran tekemä vaalihaastattelu antaa kuvan siitä, millaisia asioita arvostan yksityishenkilönä ja miltä pohjalta kuntapäättäjänä asioita linjaisin. Mukana myös kuntapoliittisia linjauksia. Haastattelu tässä.
- Tämän viikon kaksi blogia Isoja asioita (linkki tässä) ja Näkökulmia yksityistämiseen ja ulkoistamiseen (linkki tässä) kokoavat ajankohtaista ajatteluani.
- Upean joukon kirjoittamat Vieraskynätekstit avaavat näkökulmia asioihin, joita olen pitänyt tärkeinä. Vieraskynä-sarja jatkunee myös vaalien jälkeen. Arvostan tämäntyyppistä yhdessäajattelua. Lukekaa esimerkiksi kansanedustaja Jungerin, lääkäri Luiron & Karhiahon, omaishoitaja Honkavaaran, monikkoäiti Kaleniuksen tai julkishallinnon viestintäsuunnittelija Leisman ajatuksia. Kaikki sarjassa toistaiseksi julkaistut 13 tekstiä ovat helmiä.
- Talkootyön määrä ja ihmisten halua tukea ehdokkaan kampanjaa on taas ylittänyt kaikki toiveet. Yksittäisiä lahjoituksia on tullut vaalikassaan viimeisiin päiviin asti. Vaalirahailmoitus ja ajatukseni vaalirahoituksesta täällä.
- Suomalaiset ja historia -kirja julkaistiin taittoviivytyksien vuoksi keskellä vaalikampanja-hässäkkää. Se on poikinut hienoja keskusteluja ja kirjoituksia. Aiheesta seuraavan kerran sunnuntaina kirjamessuilla klo 1530 alkavassa Gaudeamus-keskustelussa Erkki Tuomiojan kanssa.
Hyvää vaaliviikonloppua kaikille!
Pilvi
Ps. Yläpalkissa linkki viikonlopun kampanjameininkiin.
0 Comments on "Viimeinen puristus: mistä näissä vaaleissa on kyse"