(kolumni Demokraatissa 29.4.2013. “Matkan varrelta” -kirjoitukset ovat myös merkintöjä Eisenhower Fellowships -koulutusohjelman kokemuksista. Pilvi Torsti osallistuu eri puolilla Yhdysvaltoja toteutettavaan ohjelmaan Suomen edustajana huhti-toukokuussa 2013)

”Tärkein viestini teille kaikille on: ilmastonmuutoksen hoito ja työpaikkojen puolustaminen ei ole jompikumpi. Se on molemmat tai ei mitään” julistaa Leo Gerald, Yhdistyneiden terästyöläisten liiton puheenjohtaja. 1500-päinen yleisö hurraa. Osa seisoo. Leosta hehkuu lämpö, välittäminen ja pitkä ura ”kolmannen polven terästyöläisenä”.

Leo Gerald johtaa 1,2 miljoonan amerikkalaisen ja kanadalaisen terästyöläisen liittoa. Kuusi vuotta sitten hän oli aloitteentekijöitä, kun yhteistyö ammattiyhdistysväen ja ympäristöliikkeen kanssa alkoi. Nyt Leo puhuu kuudennessa kansallisessa ”Hyviä työpaikkoja – Vihreitä työpaikkoja” –konferenssissa Washingtonissa.

Toinen  tilaisuuden ay-tähti on Richard Trumka, amerikkalaisen ay-liikkeen näkyvä johtohahmo, jonka toimistotalo on kivenheiton päässä Valkoisesta talosta. Trumka on puhunut konferenssissa joka vuosi. Trumka, taustaltaan kaivostyöläinen, korostaa puheenvuorossaan, että sen paremmin työväkeä kuin maapalloakaan ei voi tarkastella loputtomana tuoton lähteenä. Vaaditaan kunnioitusta.

”Emme ole perineet planeettaa vanhemmiltamme vaan lainanneet sen lapsiltamme”, Trumka toteaa ja yleisö taputtaa.

Kuudessa vuodessa on rakennettu katto-organisaatio, johon kuuluu 10 merkittävää ammattiliittoa ja neljä ympäristöjärjestöä. Jäseniä tässä työn ja ympäristön pelastamisen kohtalonyhteyteen vannovassa joukossa on 15 miljoonaa.

Kahden ja puolen päivän konferenssin aikana lavalla loistaa maan poliittista johtoa, yritysjärjestöjen edustajia ja ympäristöliikkeen aktivisteja. Yleisö on kaikkialla Yhdysvalloista tulleita jäsenjärjestöjen aktiiveja.

Kaikkien viesti on sama. Ilmastonmuutos on aikamme kysymys, joka meidän täytyy lastemme ja lastenlastemme tulevaisuuden vuoksi ratkaista. Amerikkalaisen teollisuuden kannalta tämä on mahdollisuus: nyt pitää ripeästi päästä etulinjaan kehityksessä.

Viiden vuoden ajan tämä joukko on pyrkinyt viemään eteenpäin näkemystä siitä, että amerikkalaisen vanhentuneen infrastruktuurin uusiminen olisi parasta ilmastopolitiikkaa ja loisi työpaikkoja. Listalla on tuuli- ja aurinkoenergian rakentamista, viemäriverkostojen ja lämmitysjärjestelmien uusimista, rautatiehankkeita. Taloudellisen menestyksen ja markkinoiden kautta maailmaa tarkastelevat amerikkalaiset korostavat joko kohdassa markkinamahdollisuutta. Logiikka on selvä: ilmastonmuutokseen on sopeuduttava ja varauduttava maailmanlaajuisesti. Siitä seuraa, että uusien teknologien ja tuotteiden markkinat kehittyvät koko ajan. Se, joka ensimmäisenä rohkenee satsata merkittävästi, saa  kilpailuedun.

Osa ay-liikkeen ja ympäristöjärjestöjen allianssista selittyy kriisillä. Työllisyystilanne on Yhdysvalloissa hälyttävä. Moni puhuu työpaikkakriisistä. Finanssikriisin myötä menetettiin miljoonia työpaikkoja ja toipuminen on ollut hidasta.

Yhtä moni puhuu ympäristökriisistä. Viime vuoden äärimmäisten sääilmiöiden seurauksena useampi amerikkalainen on taas valmis näkemään ilmastonmuutoksen todellisena uhkana.

Järjestöjen yhteistyölle peräänkuulutetaan nyt lisää konkretiaa. Tavoitteet on koottu lobbauslistoiksi, joilla yhteisesti lähestytään korkeinta poliittista johtoa. Monissa osavaltioissa on meneillään merkittäviä uusia hankkeita. Olisiko tässä yhteistyössä jotain ammennettavaa?