Äidilläni ei ole kotisivua tai sosiaalisen median profiilia. Sovimme, että julkaisemme hänen viime viikolla kirjoittamansa tekstin. Se on suunnattu (ja toimitettu) Maahanmuuttoviraston johdolle ja maahanmuuttopolitiikkamme linjauksista vastaaville tahoille. Eilisen HS-uutisoinnin aiheuttaman kohun keskellä on syytä toivoa, että tässä tekstissä yhden tavallisen suomalaisen 67-vuotiaan pakolaisystävän kuvaama tilanne otetaan vakavasti ja Migrin ohjeistukset tarkastellaan pikaisesti uudelleen ja jokaisen turvapaikanhakijan turvallisuus varmistetaan.

**

Hei!

Olen Pirjo Torsti ja toiminut vuoden verran vapaaehtoisena turvapaikanhakijoiden parissa. Olen kokenut toimintani hyvin tarpeellisena ja palkitsevana.

Noin pari viikkoa sitten luin Lahdessa ilmestyvästä Etelä-Suomen sanomista maahanmuuttoviraston uusista linjauksista mm:ssa seuraavaa: “Kielteisiä päätöksiä tehdään nyt Vuorion mukaan urakalla ja ylitöinäkin”. Ajattelin; Eihän ihmisen elämästä tai kuolemasta (vähintäänkin vakavasta kuoleman uhasta) voida päättää urakalla ja ylitöinä. Päätin tutustua Migrin sivuilla tarkemmin uusiin linjauksiin ja se oli kyllä huolestuttavaa luettavaa. Näiden ohjeistusten perusteella voidaan turvapaikanhakijoiden kuulemiset lähes lopettaa, lähinnä vain syyrialaiset täyttävät nämä ehdot ja heitä ei juurikaan meille saakka tule -humanitääriset maat -lähinnä Saksa ja Ruotsikin huolehtivat jo heistä.

Aivan käsittämätöntä on, että Irak, Afganistan ja Somalia luokitellaan nyt turvallisiksi maiksi, kun samaan aikaan esim. Irakissa riehuu verinen sota Irakin armeijan ja Isisin välillä Fallujassa, kymmeniä tuhansia siviilejä on saarroksissa. Bagdadissa jatkuvat räjähdykset surmaavat, satoja on kuollut niissä viime aikoina, Bagdad on vain 40km päässä Fallujasta, eikä sitä voi mitenkään pitää turvallisena! “Irakilainen voi paeta Isisin hallitsemalta alueelta Bagdadiin tai afganistanilainen sotatoimialueelta Kabuliin, sanoo ylijohtaja Jaana Vuorio”(Etelä-Suomen sanomat) Ovatko nämä ohjeet mielestänne millään muotoa turvallisia? Käytännössäkin räjähdysherkkään Bagdadiin pakeneminen sotatoimialueilta on varmasti mahdotonta. Entä ohjeistusten humanitäärinen puoli?

Eivät Taleban ja Al-Shabab ole heikentyneet, kaikki tuntemani turvapaikanhakijat pelkäävät eniten juuri näitä terroristijärjestöjä. Taleban on edelleen hyvin vaarallinen ja pitää hallinnassaan useita kaupunkeja Afganistanissa. Myöskään Afganistanin 1,3 miljoonan pakolaisleirit ovat ihmisoikeusjärjestöjen tuoreen raportin mukaan erittäin kurjassa kunnossa ja vaarallisia. Somalia taas on sekasortoisessa tilassa oleva maa ja  tilanteiden nopea, ennalta-arvaamaton vaihtelu tekee elämän siellä todella vaikeaksi ja vaaralliseksi. Terroristijärjestö Al-Shabab on jatkuva uhka, viimeksi eilen raportoitiin heidän pommi-iskustaan Mogadishuun-siellä kuoli kymmeniä.

Itse asiassa hätääntyneitä yhteydenottoja olenkin saanut eniten juuri somaleilta. He ovat hyvin peloissaan ja ahdistuneita, Tuntemani somalit ovat hiljaisia, kilttejä odottajia, yksintulleita nuoria, joilla on rankka historia takanaan, erittäin vaikea pitkä matka Suomeen ja he ovat todella “juosseet pakoon” henkensä edestä. Toivoisin heille oikeudenmukaista, humaania kohtelua. He pelkäävät palauttamistaan “surman suuhun” ehkä kaikkein eniten.

Migri viittaa uusissa ohjeistuksissaan Ruotsin linjauksiin. Mutta voi voi – Ruotsi on humanitäärisessä mielessä ihan toista kuin Suomi. Ruotsissa on todella moninkertaiset määrät pakolaisia suhteutettuna sen väkilukuun ja Ruotsi on ottanut vastaan huomattavat määrät pakolaisia jo vuosia. Emme todellakaan ole vertailukelpoisia. Meillä olisi nyt aika ja mahdollisuus kasvaa humanitääriseksi sivistysvaltioksi. Väkisinkin tulee mieleen, että Ruotsi-juttua käytetään nyt “tekosyynä” muutoksiin, ja taustalla näyttää olevan Suomen hallituspolitiikka.. Poliittiset painostukset eivät saisi mennä humanitääristen toimien edelle. Eikä todellakaan ole pelkoa, että Suomesta tulisi liian houkutteleva.. kyllä maine on jo kiirinyt kauas.

Jos tämä uuden kriteeristön pakolaispolitiikka jatkuu, ns. paperittomien ihmisten määrä varmasti lisääntyy huomattavasti, ja se ei ole kenenkään kannalta oikein ja toivottavaa.

Maahanmuuttovirasto ilmoittaa arvoikseen: Avoimuus, osaaminen, oikeudenmukaisuus- ne ovat hyviä arvoja, jos niitä noudatetaan. Nyt näyttää, että Migri vain etsii keinoja, joilla palauttaa mahdollisimman paljon hädässä olevia ihmisiä turvattomiin oloihin.

Jokaisella ihmisellä on oikeus elämään. Eikä näitä päätöksiä toisen ihmisen kohtalosta, elämästä tai jopa kuolemasta, voi tehdä “liukuhihnatyönä” urakalla. Jokaisen turvapaikanhakijan kohtaloon on paneuduttava huolella ja oikeudenmukaisuudella. Päätökset on tehtävä ihan jokaisen kohdalla yksilöllisesti.

Olen vilpittömän huolestunut ja hyvin surullinen nykykäytännöstä.

Pyytäisinkin Maahanmuuttovirastolta pikaisia toimia ja muutoksia Irakin, Afganistanin ja Somalian turvallisuusarviointeihin. Mielestäni ei voida tällä kertaa odottaa puolta vuotta ennen seuraavia arviointeja.

Toivoisin myös uutta humaanimpaa, oikeudenmukaisempaa, vastuullista ohjeistusta haastattelijoille ja päättäjille heidän vaativassa työssään. Nämä ohjeet pitäisi antaa ihan heti, koska kuulemisia ja päätöksiä tehdään nyt uutisten mukaan 165 päivässä- pikavauhdilla!

On kyse ihmisestä!

Kiitän jo etukäteen ahdistuneiden, pelossa elävien turvapaikanhakijaystävien puolesta.

Ystävällisin terveisin,

Pirjo Torsti, pirjo.torsti@gmail.com

Share: