Keskustellaan maahanmuutosta!

Maahanmuuttajia ovat kaikki Suomessa asuvat ulkomaalaistaustaiset. Ryhmän koko on laskuperusteesta riippuen noin 150 000–200 000. Ylivoimaisesti suurimmat maahanmuuttajaryhmät ovat venäläiset ja virolaiset. Kolmatta sijaa pitävät ruotsalaiset.

Pakolaisia Suomi on vastaanottanut viime vuosina 1 000–2 000. Kiintiöpakolaisina olemme sitoutuneet vastaan ottamaan 750 ihmistä vuosittain osana YK:n järjestelmää. Toinen, viime vuosina noin tuhannen henkilön kokoinen pakolaisryhmä, muodostuu niistä turvapaikanhakijoista, jotka saavat myönteisen turvapaikkapäätöksen suojelutarpeen perusteella.

Suojeluntarve on todettu jokaisen hyväksytyn pakolaisen osalta erikseen yksityiskohtaisesti. Valtaosa suomalaisista pitänee perusteltuna ja oikeudenmukaisena, että maamme suojelee sotia ja muita katastrofeja paenneita hädänalaisia ihmisiä.

Ongelmallinen joukko ja uskoakseni koko ”ulkomaalaiskeskustelun” ydin ovat ne turvapaikanhakijat, jotka eivät saa turvapaikkaa. Pelkästään vuonna 2009 turvapaikanhakijoiden määrä yli kaksinkertaistui noin 6 000:een. Myönteisiä turvapaikkapäätöksiä ei silti tehty juuri aiempaa enempää, joten päätöstä jopa vuosia odottavien ja kielteisen päätöksen saaneiden joukko kasvoi radikaalisti. Tämä joukko täyttää vastaanottokeskuksia.

Hyvä alku maahanmuuttokeskustelussa olisikin todeta, että turvapaikkajärjestelmä ei nykyisellään toimi. 1951 solmittuun Geneven sopimukseen perustuva järjestelmä muodostui erityisesti poliittista turvapaikkaa tarvinneita toisinajattelijoita varten ja pakolaisen ”prototyyppi” oli neuvostoloikkari.*

1990-luvulta lähtien turvapaikkajärjestelmästä on tullut yksi globaalin köyhyyden ja eriarvoisuuden purkautumiskanava. Ilmiöön liittyy ihmissalakuljetusta, toivottomien ihmisten hyväksikäyttöä ja järjestäytynyttä rikollisuutta.

EU:n alueella turvapaikkaa haki vuonna 2006 arviolta 250 000 ihmistä. Riittämättömin perustein turvapaikkaa hakevat ovat usein itse rikoksen uhreja jo ennen EU:n alueelle saapumista.

Keinoja järjestelmän muuttamiseen on. Välitön ratkaisu Suomessa on huomattavien resurssien satsaaminen siihen, että turvapaikkahakemukset käsitellään nopeasti ja läpinäkyvästi. Rikolliseen ihmissalakuljetukseen on puututtava tehokkaammin. Lisäksi pitää pyrkiä aktiivisuuteen EU:n ”yhteisen maahanmuuttopolitiikan” kehittämisessä.

Samalla EU:n on pureuduttava myös toivottomuudesta kumpuavan siirtolaisuuden syihin ja tarkasteltava kauppapolitiikkansa ja sen negatiivisia vaikutuksia kehitysmaissa.

Suomessa turvapaikan hakijoiden määrä on edelleen pieni, ja tulisi olla vain sivujuonne maahanmuuttoon liittyvässä keskustelussa. Se tuntuu kuitenkin vallanneen keskustelun lähes kokonaan. Juuri siksi turvapaikkajärjestelmään liittyviä ilmeisiä ongelmia olisi syytä pyrkiä nopeasti korjaamaan. Näin päästäisiin ehkä keskusteluun laajemmista maahanmuuttoon ja monikulttuurisuuteen liittyvistä kysymyksistä.

* tutkija Jukka
Könösen muotoilu