(kolumni julkaistu Uutispäivä Demarissa 22.2.2010)

1990-luvulta alkanut työelämän muutos on muuttanut ”epätyypilliset” työsuhteet tyypillisiksi. Jo vuosia yli puolet alkavista työsuhteista on ollut muita kuin pysyviä kokoaikaisia vakitöitä. Ilmiö on ollut tavallisin julkisella sektorilla ja palvelualoilla, mutta tuore selvitys kertoo, että myös teollisuusyritykset ovat viime aikoina lisänneet vuokra-, osa- ja määräaikaisia työsuhteita.

Ann Selin kutsui näitä epätyypillisiä työsuhteita viime viikon kolumnissaan ”hauraiksi” työsuhteiksi (UPD 18.2.). Markettien kassoille hauras työsuhde tarkoittaa vastoin omaa tahtoa tehtävää osa-aikatyötä, josta saadulla palkalla ei tahdo tulla toimeen. Omassa työpaikassani yliopistossa hauras työsuhde taas tarkoittaa sitä, että tulevan määräaikaisen pätkän menettämisen pelossa ei uskalleta kyseenalaistaa määräaikaisuuden perusteita.

Hauraiden työsuhteiden maailmassa lapset eivät enää synny yhdeksän kuukautta häiden jälkeen, vaan yhdeksän kuukautta työsuhteen vakinaistamisen jälkeen.

Hauraiden työsuhteiden tilastoista puuttuvat sellaiset työn teettämisen muodot, jotka tekevät työntekijöistä yrittäjiä vastoin omaa tahtoaan. Nämä itsensätyöllistäjät pitävät sisällään siivoojia, lastenhoitajia, valomiehiä, atk-suunnittelijoita, graafikoita jne. Lainsäädännössä heidät rinnastetaan yrittäjiin, vaikka käytännössä heidän asemansa on lähempänä palkansaajaa.

***

Nykytilanteen kuvaamiseksi tutkija Anu Suoranta on kehittänyt kahden raiteen mallia, jossa toiselle raiteelle ajatellaan perinteiset pysyvät kokoaikaiset työsuhteet ja toiselle muut. Tätä sanaleikkiä voisi jatkaa niin, että toinen raide nimetään vakiraiteeks ja toista raidetta kutsutaan sekaraiteeksi, koska sen piiriin kuuluu sekava kirjo työntekijöitä.

Yhteiskunnallisena tavoitteena täytyy olla, että molempia raiteita huolletaan ja kehitetään tasatahtia niin poliitikkojen (lainsäädäntö) kuin ay-liikkeen (edunvalvonta) toimesta. Pysyvä työsuhde takaa toki vakaammat lähtökohdat elämän suunnitteluun, mutta samalla ei ole realistista vastustaa kategorisesti sekaraidetta. Sen sijaan tavoitteena on tunnistaa muuttunut työelämän luonne ja turvata myös sekaraiteella olevien asema työehtoja ja sosiaaliturvaa kehittämällä. Näin varmistetaan, että määräaikainen työsuhde voi olla mielekäs vaihtoehto eikä pätkästä toiseen selviytymistä vakipaikan siintäessä tulevaisuuden haaveena.

***

Työelämän nykytilanteen kehittämisen välineeksi ehdotan jo käytössä olevan ”suvauksen” (sukupuolivaikutuksien arviointi) kaltaista menettelyä, jossa työelämävaikutukset arvioidaan osassa lainsäädäntöä. Termiksi sopisi vaikka sekalaisten työsuhteiden vaikutusten arviointi eli ”sekous”, hauraiden työsuhteiden vaikutusten arviointi eli ”hauraus” tai – taas Anu Suorantaa mukaillen – pätkätyövaikutusten arviointi eli ”pävaus”.

Toisena keinona ehdotan, että työnantajille säädetään huomattavasti korkeammat työnantajamaksut määräaikaisiin työsuhteisiin. Tämä kannustaisi työnantajia vakituisiin työsuhteisiin. Kerätyt varat voidaan käyttää siihen, että määräaikaisten turvaa parannetaan.

Toimitaan siis! Niin ay-liikkeellä kuin poliittisilla puolueilla on tässä tärkeä tehtävä. Kyse ei ole korkeasti koulutettujen kolmikymppisten kitinästä, vaan laajasta yhteiskunnallisesta ilmiöstä, joka liittyy sellaisten sosialidemokraattisten arvojen kuin työntekijöiden asema, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo puolustamiseen.