(Tämä kolumni julkaistiin UP Demarissa 29.6.2009)
Miten vastaat verilöylyyn? Näin kysyi eurovaaleissa täysillä itsensä likoon laittanut ystäväni vaalien jälkeen. Hän liittyi vaaleja seuranneena päivänä Sdp:n jäseneksi, vaikka oli aina ajatellut, että ei työnsä vuoksi voisi olla minkään puolueen jäsen. Vaalikampanja sai hänet uskomaan, että sosialidemokraattinen liike tarvitsee häntä nyt. Verilöylyn jälkeen oli uskallettava olla rohkea ja lopettaa saivartelu puolueettomuudesta, jos välittää sosialidemokraattisesta liikkeestä.
Miten vastaat verilöylyyn? Miten sinä, minä ja me reagoimme tappioon tai tappioiden sarjaan? Syytämmekö olosuhteita? Masennummeko? Pelkäämmekö tulevia verilöylyjä? Uskommeko, että tulevaisuus on valoisampi, kun vain jaksamme odottaa? Syytämmekö menneitä tapahtuneesta?
Mitä uskallamme ja rohkenemme?
Verkkosivujeni Politiikan Pelastusohjelma –keskustelun osallistujat ovat viime viikkoina pohtineet millaista olisi politiikka, jolla tavoittaa ideaalia sosiaalisesta, oikeudenmukaisesta ja ympäristöä kunnioittavasta yhteiskunnasta.
Keskiöön nousevat toimintatavat. Niitä ei voi erottaa politiikan sisällöistä. Jos toimintatavat eivät tavoita ihmisiä, sisällötkin vieraantuvat tavallisten ihmisten tarpeista, arjesta ja ajattelusta. Mikael Hiltunen ja Milka Sunell korostavat Pelastusohjelmassa vasemmistolaisen politiikan juuria ja kuinka ne syntyvät myös vastaisuudessa ihmisten keskuudessa, työpaikoilla, kaduilla ja kodeissa. Ihmisten keskuudessa syntyy yhteistahto muuttaa maailmaa ja asettaa vaatimuksia yhteiselle tulevaisuudelle. ”Peiliin katsominen ei riitä, vaan pitää mennä ulos ovesta ja kuunnella vaieten ja kuunnella kysyen” kirjoittaa Milka Sunell.
Uskallammeko? Rohkenemmeko?
Toinen Pelastusohjelmassa taajaan viitattu toimintaehdotus koskee sd-puolueen rakenteita. Useamman kirjoittajan käsitys on, että Sdp:hen on vaikea tulla mukaan. Rakenteet ovat syntyneet entisajan massaliikkeen tarpeisiin. Moniportainen organisaatio sopii huonosti tämän päivän ”kevytaktiiveille”.
”Kun pohditaan, mitä pitäisi tehdä, voisiko tälle kulttuurille ja toimintatavoille tehdä jotain?” kirjoittaa Veijo Åberg Politiikan Pelastusohjelmassa.
Minusta jotain voisi tehdä yhdistyksillä, joiden kautta puolueen jäsenet ovat järjestäytyneet. Nykyisellään yhdistykset näyttäytyvät lähinnä puolueen sisäisen vallan jakajina ja vaalien aikaan hätiin huudettavina joukko-osastoina.
Onko yhdistyksiin luontevaa tulla mukaan? Voisiko yhdistyskulttuuria muuttaa? Voisivatko koko maan kattavat yhdistykset olla eturintamassa, kun pyrimme kuulemaan ja kuuntelemaan, mitä ihmiset ajassa tahtovat ja kaipaavat?
Miten vastaat verilöylyyn? Minä uskon, että täytyy etsiä ihmisläheisempiä ja innoittavia toimintatapoja. Sisältötyö seuraa mukana, mutta sen hedelmiä nautitaan myöhemmin. Kaikki voivat halutessaan pyrkiä tekemään jotain. Yksilöt, yhdistykset, piiritoimistot, puoluetoimisto, kansanedustajat, kunnanvaltuutetut, uudet mepit – kaikki. Minä uskon, että on verilöylyn jälkeen täytyy uskaltaa ja rohjeta.
Yhdyssanana se taas...
5 kommenttia
En syytä SDP:tä vaalitappiosta enkä heitä tuhkaa itseni ja puoluetovereiden ylle. Kehtaan olla edelleen ylpeä SDP:stä ja myös itsestäni sen rivijäsenenä. Peiliin olen katsonut joka aamu ja ilta – helpotuksekseni siellä ei ole näkynyt Timo Soinin kasvoja.
Nämä vaalit hävittiin, koska niin monet ihmiset ovat löytäneet syntipukin maahanmuuttajista. Liian monen yhteiskunnallinen tietämys ja kiinnostus on pelottavan ohutta ja äänestyskäyttäytyminen tunnevaltaista. Tämä on haaste sosialidemokratialle ja koko demokratialle.
Sosialidemokraattinen aate on hieno, politiikan sisältökin hyvää. Sen sijaan puolueen toimintatapoja pitää uudistaa vuorovaikutteisimmiksi. Politiikasta tulee kertoa innostavasti ja selkeästi sortumatta kuitenkaan populismiin ja valheellisiin yksinkertaistuksiin. On tärkeää voittaa vaaleissa, mutta se ei ole kaikkein tärkeintä eikä vaalivoittoihin tule pyrkiä arvojen ja periaatteiden kustannuksella. Tärkeintä on puolustaa sanoin ja teoin oikeudenmukaisuutta, vapautta ja tasa-arvoa.
En voisi Minna olla kanssasi enempää samaa mieltä ja kaikki kesälomakeskusteluissa kuultu on vain vahvistanut tätä.
“…sortumatta kuitenkaan populismiin”
“…eikä vaalivoittoihin tule pyrkiä arvojen ja periaatteiden kustannuksella”
Tuskin näin julkisesti kehtaisit sanoa kovin pahasti, jos Jutan mediaesiintymisessä olisikin mielestäsi jotain kritisoitavaa, mutta kysyn nyt kuitenkin:
Miten Jutan Kipusisko-kansi Imagessa toi SDP:n aatetta esiin, populismiin sortumatta? Ulkopuolisesta alkaa vaikuttaa siltä, että SDP:ssäkin ajatellaan nyt, että mikä tahansa julkisuus on kuitenkin julkisuutta ja siksi sinällään arvokasta – vaikkei poliittista agendaakaan saataisi esiteltyä, vaan pelkästään tuputettua puolueen keulakuvan henkilöprofiilia. Onko todella näin?
En ole harmi kyllä nähnyt kyseistä kantta ja oikea henkilö vastaamaan tähän kysymykseen olisi varmaankin Jutta itse.
Itse en pidä siitä, että politiikka on nykyään niin kovin henkilökeskeistä. Siis tykätään tai ei tykätä puoluejohtajista ja ministereistä ja muista poliitikoista sen sijaan, että tykättäisiin tai ei tykättäisi heidän esittämistään poliittisista linjauksista.
Sosialidemokratian olen aina hahmottanut kansanliikkeenä, jonka palveluksessa puolueen puheenjohtajakin on yhtenä muiden mukana – ihmisenä ihmisten joukossa.
Kansanrintamahallitus Tavoitteeksi !
On lähdettävä kansantarpeista ja päädyttävä kansa-
kunnan tarpeisiin ! Päättäjien tulee panostaa kansa-
kunnan arkisiin asioihin sekä todellisiin ongelmiin .
Pelkät liturgiapuheet,-lausekkeet eivät riitä enää ää-
nestäjäkunnalle. Ennen vanhaan sanottiin tekoja
työkansan puolesta. Sillä sitä nyt tarvitaan ,jotta
uskottavuus palautuu takaisin Suomalaisiin äänestä-
jiin takaisin.
Nyt on tähdättävä laajalla rintamalla seuraaviin edus-
kuntavaaleihin ! Tavoitteeksi laajapohjainen kansan-
rintamahallitus ! Pepe Heino