Kirjoitan politiikan pelastusohjelmaa viikottain. Tervetuloa mukaan, toukokuussa kokoan kirjoitusten ja keskustelujen pohjalta EU-vaalien tavoitteeni.
Tulisiko tutkimusta käyttää nykyistä enemmän osana päätöksentekoa, vai onko olennaisempaa pitää se erillään hallinnosta? Millaista tulevaisuutta tutkimukselle tulisi rakentaa, mitä EU:n tulisi tehdä?
Yhdyssanana se taas...
6 kommenttia
Hei Pilvi!
Olen pohtinut paljonkin päätöksenteon ja tieteen kanssakäymistä. Ympäristötutkijana koen, että tiede esittäytyy politiikassa lähinnä hyväksikäytettynä, eikä sisällöllisesti vakavasti otettuna. Oma tutkimusalueeni, Itämeri-tutkimus, on mainio esimerkki: Poliittiset toimenpiteet Itämeren suojelemiseksi ovat jääneet toistaiseksi toteuttamatta, koska “uusia tieteenavauksia” ja “selkeämpää” informaatiota tutkijoiden ehdotuksista kaivataan. Suomi (Akatemia) on yksi merkittävä rahoittaja EU:n Itämeri-tutkimusohjelmassa, joka keskittyy puhtaasti soveltavaan tutkimukseen (eli innovaatioiden kehittämiseen Itämeren tilan parantamiseksi ilman, että poliitikkojen on tehtäviä ikäviä, ihmisten toimintaa rajoittavia päätöksiä). Sitten, kun tutkijat nostavat esiin hyvinkin konkreettisen ongelman (vaikkapa Itämeren turskan kalastuskiintiöt -mikä voisi olla tämän konkreettisempaa?), ei asialle tehdä mitään.
Tieteen soisi olevan päätöksenteon perusta. Haasteeksi koen sen, että tieteen ja politiikan mekanismit ovat kovin erilaiset. Tieteen tulisi olla kaikkien normien mukaan lahjomatonta, se vaatii aikaa ja resursseja. Olisiko politiikalla ja poliitikoilla valmiutta sopeutua ja satsata tähän?
Yksi kysymys, joka väkisin herää on, että mites muualla? Eli onkohan maita, jossa tieteen ja politiikan välinen yhteys olisi jotenkin toimivampi, systemaattisempi ja syvällisempi? Tämä sama kysymys lienee relevantti myös tieteen ja viranomaishallinnon välillä; siihen olen törmännyt myös itse, kun juuri Bosnian sodanjälkeisen opetussektorin ongelmista väitelleenä tarjoukseni “asiantuntija-avusta” (=en hakenut töitä) Suomen silloisen kehitysyhteistyöhankkeen suunnitteluun jätettiin täysin käyttämättä.
Hienot sivut ja dynaaminen kamppis Pilvi!
Katriannan nostama näkökulma on sikälikin jännittävä, että esimerkiksi Suomessa poliittiset päätökset tutkimus- ja kehitystyön voimakkaasta tukemisesta ovat toimineet perustana talouskasvulle. Ei tämä vielä ole tutkimuksen koko potentiaalin maksimaalista hyödyntämistä, mutta ajatukset uuden luomisesta ja jatkuvasta parantamisesta ovat lyöneet menestyksekkäästi läpi.
Olemassa varmasti on kuilu akateemisen ja poliittisen maailman välillä. Positiivisena seikkana voi todeta, että siltaa yli tämä kuilun rakentavat määrätietoisesti suuri joukko tutkijoita, jotka kyseenalaistavat poliittisten päätöksentekijöiden väitteet tai herättävät keskustelua vaietuista aiheista.
Toisaalta, en osaa olla niin huolissani tästä ongelmasta, kun mietin tuoretta keskustelua Lex Nokiasta tai yliopistolaista tai vaikkapa veronkevennysten toimimattomuudesta elvytyskeinona. Minusta suomalainen yhteiskunnallinen debatti voi ihan hyvin tällä hetkellä ja kiitos siitä kuuluu myös akateemisen maailman ovea raottaneille aktiivisille yhteiskunnallisille keskustelijoille.
Mitä EU:iin tulee aiheen tiimoilta, niin eiköhän korkean koulutuksen perinteessä, korkeassa osaamisessa, laajassa sivistyksessä ja elävässä kansalaisyhteiskunnassa ole jatkossakin melkoisen paljon menestymismahdollisuuksia unionille.
Olen Arto ikuisena optimistisrealistina kanssasi “jossain määrin” samaa mieltä siitä, ettei debatti ihan heikkoa ole. Toinen asia viittaamissasi esimerkeissä (yolaki ja lex NOkia) on kysymys siitä, mitä nämä debatit oikeasti vaikuttavat. Molemmissa prosesseissa tutkijat ovat ARGUMENTEILLA kommentoineet lakien ongelmia jopa ihan peruslähtökohtien tasolla. Tällä ei kuitenkaan ole ollut juuri vaikutusta lain valmisteluun. ELi onko kuitenkin niin, että tutkijan ääni vaikuttaa oikeasti lähinnä silloin, kun se tukee jo valittua linjaa. Muuten on helposti leimattavissa ainaiseksi vastustajaksi ja ylikriittiseksi “akateemikoksi”. Tämä tietysti koskee ennen muuta juridiikkaa ja yhteiskuntatieteitä. Suuresti toivon, että laajan sivistyksen merkitys on arvossaan myös tulevaisuuden Euroopassa ja Suomessa. Menestyksen mahdollisuus ja edellytys se on varmasti.
Mainiota keskustelua aiheesta tutkimuksen hyödyntäminen politiikassa. Entä toisin päin? EU tukee huomattavilla summilla tutkimusta monien ohjelmien kautta. Ovatko näiden ohjelmien kohdealueet järkeviä, tai edes suunta, vai jääkö jotain oleellista ulkopuolelle? Entä saadaanko tutkimusrahoille aidosti vastinetta? Käytetäänkö tutkimusten tuloksia tueksi päätöksenteossa?
Mika, olin itse hiljattain mukana EU-hakemuksessa, jossa oli ajatus lähteä tutkimaan sodan käsittelyä eri puolella Eurooppaa ja koota esim yhteistä tietopankkia jne. Hanketta vedettiin Britannian suunnalta. Tällä kertaa se ei onnistunut EU-kisoissa, mutta oli nähdäkseni hyvin perusteltu EU-tasoinen hanke. Nuorempien tutkijoiden osalta EU tarjoaa mahdollisuuksia “huipuille”, mikä on tärkeää, jos haluamme kehittää tutkimusryhmiä amerikkalaiseen tapaan ja pitää tutkijoita Euroopassa. Suurin ongelma, mihin itse olen törmännyt ja mistä kollegat puhuvat on byrokratia, mutta olisi kiinnostavaa kuulla muilta näkemyksiä kysymykseesi kohdealueiden järkevyydestä.