Juttuarkisto
Kirjoituksiani
Helsinki ajaa koululaisten maksuttomia matkoja 14-1
Kaupunginhallitus käsitteli tänään aloitettani siitä, että koululaiset voisivat jatkossa liikkua julkisessa liikenteessä maksutta ryhminä päiväsaikaan. Helsingin vanhempainyhdistyksen valmistelevan aloitteen ideana on, että koululaiset voisivat liikkua joustavasti ja käyttää ympäristöä, museoita ja urheilupaikkoja. Kaupungin esitys oli, että asiaa ei voida edistää, koska se kuuluu kuntien yhteisen HSL (Helsingin seudun liikenne) päätöksenteon piiriin. Myös HS uutisoi asian, […]
Kiitos upeasta tuesta 50 lahjoittajalle & vaaliviikonlopun ohjelma
Hyvät ystävät. Aamun HS-ilmoitus kertoo olennaisen: Ilmoituksen mahdollisti 50 yksittäisen lahjoittajan tuki. Yhteensä olen tähän mennessä saanut lahjoituksia käsittämättömät 7293 euroa. 500 euron lahjoitus on yhden henkilön yritykseltä, loput yksittäisiltä henkilöiltä. Lahjoituksien koko vaihtelee 18-600 euroon. Yhteensä vaalibudjettini nousee noin 10 000 euroon, kun omat satsaukset lisätään lahjoitussummiin. Ja sitten on käsittämätön jalkatyö. Tässä vaiheessa […]
Kiinan presidentin Suomen vierailu on meille arvokkaampi kuin medianäkyvyydestä voisi päätellä
Mediasta tai sosiaalisen median painotuksista ei ainakaan vielä huomaa suurtapahtumaa, joka Suomessa on parhaillaan käsillä: Kiinan presidentti Xi Jinpin vierailee Suomessa tänään ja huomenna. Vierailu on pysähdys matkalla tapaamaan Donald Trumpia. Suomessa ei ehkä ihan täysin ymmärretä, mikä symbolinen merkitys presidentin Suomen vierailulla on Kiinassa. Suomi saa vierailusta valtavan huomioarvon ja mikä tahansa Euroopan maa […]