Juttuarkisto
Kirjoituksiani
Mikä on uutta politiikassa?
(Kolumni Uutispäivä Demarissa 21.9.2009) Puhuin pari viikkoa sitten Lukiolaisten liiton syysseminaarissa kutsujien antamalla otsikolla ”Politiikan uudet haasteet”. Yleisö koostui lukiolaisaktiiveista eri puolilta Suomea. Käsiäänestyksen perusteella arviolta kymmenen prosenttia kuului johonkin puoluepoliittiseen nuorisojärjestöön. Myöhemmin minulle kerrottiin, että järjestöihin kuuluvat ovat mukana lähinnä keskustassa ja kokoomuksessa, kun taas ”punavihreästi”
Luettua
Aikamme tietotyöläisen tapaan luen työkseni ja luen vapaa-ajalla. Laukuissani kulkee lukemattomia lehtiä, yöpöytäröykkiöllä on taipumusta kasvaa, nettiselaimen avaussivu muistuttaa lukuisista verkkosivustoista. Luen kaikkea mahdollista: kirjoja, lehtiä, verkkosivuja, tutkimusartikkeleita. Tuskailen jatkuvasti sen kanssa, mitä en lue. Tuskaa hallitakseni olen viime vuosina pyrkinyt tarkastelemaan, mitä luen ja milloin. Olen myös kysellyt kavereilta heidän systeemeistään seurata maailmaa ja […]
Arvot eivät riitä
(kolumni julkaistu UP Demarissa 24.8.2009) Minua on viime viikkoina pyydetty useaan otteeseen pohtimaan sosiaalidemokraattisen liikkeen historiaa niin puolueen 110-vuotisjuhlien yhteydessä kuin yleisemmässä vasemmiston tilaa ruotivassa keskustelussa. Usein näkökulma tuntuu olevan kysymys siitä, onko historia demarien ja vasemmiston ongelma ja rasite, ollaanko liiaksi kiinni menneessä nykyisyyden ja tulevaisuuden sijaan. En ole aina innostunut näistä historiapiehtaroinneista. Usein […]