Ajankohtaista
Verkko, perussuomalaiset ja Obama
kolumni julkaistu Uutispäivä Demarissa 1.12.2010 Suomalaiseen poliittiseen mielipidetilaan mahtuu noin kolme ajatusta kerrallaan. Yksi niistä on tällä hetkellä verkon ja erityisesti sosiaalisen median ratkaiseva poliittinen merkitys. Kaikki haluavat tehdä obamat. Meille kansanedustajaehdokkaille tulvivista sosiaalisen median koulutuskutsuista voisi päätellä, että lainsäädäntö valmistellaan tulevalla vaalikaudella eduskunnan istuntosalin sijaan facebookissa. Vastahuutoja kuuluu
Torsti ja tuotantoporukka toipilaana
Tälle viikolle aiottu eduskuntavaalien 2011 tavoiteohjelman työstämisen avaus Politiikan Pelastusohjelma -blogissa siirtyy ainakin ensi viikolle. Syksyn flussa-aalto on saavuttanut niin ehdokas Torstin kuin videoblogien vastaavan tekijän. Ensimmäinen tavoiteohjelman keskustelunaihe tulee olemaan työelämä.
Jungner ja Torsti: Eliitti ei saa piilotua suljettujen ovien taakse
TIEDOTE 24.11.2010: Jungner ja Torsti: Eliitti ei saa piiloutua suljettujen ovien taakse SDP:n puoluesihteeri Mikael Jungner ja tutkijatohtori Pilvi Torsti vaativat päätöksenteon perusteiden avaamista kansalaisille. Päätöksentekijöiden ei