Helmikuussa oli kyseenalainen muistopäivä. Neljä vuotta siitä, kun Zelenkyi sanoi silmiin meitä katsoen, ettei kaipaa kyytiä vaan ammuksia.
Seurailin täällä Torinossa Suomen mediaa. Ukrainan asia kuulemma painunut taka-alalle. Onko se niin? Kyllä minulle somessa näyttää, että solidaarisuuden kokemus Suomessa yhä vahva. Kansainvälisesti Suomi ajaa aseapua ja pitää yllä Venäjän rajavaltioiden asiaa.
Hiljattain ukrainalais-ranskalainen työtoverini totesi, että lukemalla Suomen historiaa ja kuuntelemalla suomalaisia on alkanut ymmärtää, kuinka voimakkaasti samaistumme Ukrainan tilanteeseen. Samaa sanoi ukrainalainen kollega, opetusministeriön ammatillisesta koulutuksesta vastaava päällikkö, kun kävi hiljattain täällä. Katselimme kännykkäapista, minä tunteina minäkin päivänä olisi sähköä Kiovassa hänen korkeassa kerrostalossaan. Suomalaisten antamilla villasukilla ollut käyttöä. Suomalaiset kuulemma tajuaa.
Nyt kun olen asunut melkein kolme vuotta täällä Italiassa ja tehnyt töitä EU:lle, katselen Suomea ja suomalaista keskustelua yhtä aikaa ulkopuolisena ja osallisena. Samaistuin helmikuiseen hiihtoiloon. Suhteutan Ukraina-välittämisen EU-keskiarvoon. Hämmennyn korkeista työttömyysluvuista ja huomaan pelkääväni ystävien töiden puolesta. Uskon, että etätyökäytännöt kaipaisivat rohkeampaa arviointia. Katson lapsen kanssa UMK:ta Areenasta.
Ydinasekysymyksestä olen ihmeissäni. Periaatteellisesta ulko- ja puolustuspoliittisesta asiasta syntynyt julkinen väittely. Asia on vakava ja näen sen heijastumana laajemmasta. Kun on valtaa, sitä saa käyttää. Muut seuratkoon.
Parlamentarismi on demokratian kivijalkoja etenkin kun on kyse ylivaalikautisista ja ylikansallisista kysymyksistä. On vaikea ymmärtää, miten pääministeri ja presidentti voivat ajatella, että ydinaseisiin liittyvä lakimuutos olisi viisasta viisaasti hoitaa hallitusasiana. Meillä kun on vielä esimerkki ihan lähivuosilta: Nato-jäsenyys vaati nopeaa prosessia, siinäkin eduskunta pidettiin mukana.
Pienen maan vahvuus on myös henkilöissä. Vaikeissa kysymyksissä kaikki viisaus kannattaa ammentaa. Juuri nyt eduskunnassa istuu yhden puolueen puheenjohtajana entinen puolustusministeri Antti Kaikkonen, joka vastasi keskeisesti Nato-valmistelusta. Voisiko ajatella, että hän olisi tuonut lisäarvoa keskusteluun, osannut huomioida monet näkökulmat? Siis muutenkin kuin oppositio-pj:na? Entä entinen ulkoministeri Pekka Haavisto, joka presidentin ja pääministerin kanssa neuvotteli Nato-asiaa? Tai entinen Eurooppaministeri Tytti Tuppurainen, joka tuntee hyvin yhteistyömekanismit?
Aivan järkyttynyt olen politiikan kentällä ollut myös ystäväni kansanedustaja Nasima Razmyarin saamista viesteistä suoraan puhelimeensa. Nasima on julkaissut osan viestejä sosiaalisessa mediassa. Järkyttävätkö nämä viestit Suomessa? Liikuttavatko? En osaa lukea tilannetta täältä Torinosta käsin. Demokratian suurin riski on välinpitämättömyys – sama se ketä siellä on. Nasima oli muutama vuosikymmen sitten lapsi, joka pelastui sodan ja hirmuhallinnon jaloista. Hän haluaa antaa takaisin maalle, joka antoi hänen perheelleen uuden alun ja mahdollisuuden. Lukekaa Nasiman sivuilta viestit, jotka hän on saanut.
**
Mitä elämässä muuten? Hyvää arkea. Paljon töitä hihtoloman jälkeen. Aatoksella koulua, kuoroa ja jalkapalloa. Riitan kanssa kuuntelemme esiteinin uusia ajatuksia. Nuorempi isoveli kävi ja meillä oli ihania päiviä eikä haitannut, vaikka hän oli kipeänä täällä. Hoidimme. Vanhempi isoveli tulee ihan pian. Ovat tärkeitä. Olympiareissu kolmen sukupolven voimin kruunasi helmikuun.
Italian kielitaitoni kehittyy yhä turhauttavan hitaasti. Kasvit kukoistavat sisällä ja parvekkeella. Kaksi vuotta sitten saamani orkidea kukkii toista kertaa. Ensimmäiset kirsikkapuut ovat kukkineet jo pari viikkoa, muut kasvit seurailevat.
Tänään Naistenpäivänä kävelimme työpaikan naisten ja 33 000 tuhannen muun kanssa Just the woman i am -marssilla – tuntuu erityisen tärkeältä täällä Italiassa, jossa Melonin hallitus ei ole naisten asialla ja konservatiiviset sukupuoliroolit ovat arkipäivää. Päälehti La Stampaan tulee Torinon yliopiston historian ensimmäisen naisrehtorin Cristina Prandin kanssa yhdessä kirjoittamamme artikkeli. Kun autoritaariset (mies)johtajat kaaoistavat maailmaa, pidän entistä tärkeämpänä vahvistaa johtamista, jota luonnehtii yhteistyö, harkitsevuus, asiallisuus, ystävällisyys, empatia – muutamia arvolähtökohtia mainitakseni.
Työtoveri palasi Libanonista – ETF:n kumppanimaasta – viimeisellä mahdollisella lennolla.
Samuli taas täällä ja elää koko ajan enemmän Torinon arkeamme.
Olen kiitollinen kaikesta mitä on
