Näitä asioita edistän: Laadukas varhaiskasvatus kaikille | Ilmaisliput koululuokille julkiseen liikenteeseen | Osatyökykyisten ja nuorten työllistyminen | Liikunta- ja kulttuuritiloja kotien lähelle | Toiset huomioiva liikennekulttuuri
*****
Suurin oivallukseni helsinkiläisenä päättäjänä toimiessani on ollut se, että Helsinki todella on maailmanluokan kaupunki. Olemme kansainvälinen suurkaupunki kaikilla muilla mittareilla paitsi asukasluvulla mitaten. Ja sekin kasvaa kohisten, sillä Helsinki on Euroopan nopeimmin kasvavia kaupunkeja.
Koska olemme maailmanluokan kaupunki, voimme vaikuttaa asioihin, omiimme ja muiden. Päätämme vuosittain yli neljän miljardin budjetista, jolla kansainvälinen Helsinki ratkoo isoja kysymyksiä energiaratkaisuista asumiseen, koulutuksesta terveydenhuoltoon, ilmastokysymyksistä kulttuurihankkeisiin.
Helsingin työikäinen väestö kasvaa ennen kaikkea maahanmuuton voimalla. Laaja töitä tekevä joukko on paras tae sille, että kaupunki kykenee huolehtimaan meistä kaikista avun tarpeen hetkellä, nyt ja tulevaisuudessa.
Kansainvälisessä Helsingissä soi maailmanluokan katumusiikki ja vallitsee avoimuuden ja uteliaisuuden henki. Sellaiseen kaupunkiin syntyy jatkuvasti uusia syitä turistien pysähtyä, yritysten rakentaa tulevaisuuttaan ja kaupunkilaisten elää elämäänsä.
Olen ehdolla jatkamaan työtä omaleimaisen Helsingin ja helsinkiläisten hyväksi. Anna ääni kaupungille, kansainväliselle Helsingille.
Helsingissä maaliskuussa 2017
Pilvi Torsti
Tue ja seuraa Pilviä:
Pilvi Torstin tukitili: FI64 5317 1720 0552 48
facebook.com/pilvitorsti
@pilvitorsti
Liity postilistalle lähettämällä viesti suominen.esa@gmail.com tai pilvi@pilvitorsti.fi
Kaikki tapahtumat kalenterissa. Vaalistartti Piritassa 21.3.2017, mukana Osku Pajamäki ja Timo Harakka. Vaalikirja-keskustelu pe 31.3.2017 klo 18.30 Kirjasto 10, Pilvin kanssa keskustelemassa Maria Ohisalo ja Veronika Honkasalo. Keskustelun vetää toimittaja Unto Hämäläinen.
0 Comments on "Kuntavaalit 2017: Kansainvälinen Helsinki"