(Kolumni julkaistu Uutispäivä Demarissa 22.12.2011)
”Paavo Väyrynen kisaa paikasta presidentinvaalien toiselle kierrokselle.”
”Suomalaiset kansanedustajat esittivät hiljaista hetkeä eduskunnassa Pohjois-Korean diktaattorin muistolle ja toivoivat tsemppiä suurelle seuraajalle.”
”Hajoaako euro – varaudu markan paluuseen.”
Vuosi sitten moiset otsikot olisivat kuuluneet viihdeohjelmaan, joka ammentaa poliittisesta satiirista. Kukaan ei olisi voinut uskoa, että niistä tulee suomalaisen poliittisen keskustelun ja kahvipöytien tositeemoja.
Poliittinen keskusteluagenda on arvaamaton. Arvaamattomuuteen liittyy, että aiheet vaihtuvat. Otetaan esimerkiksi ilmastonmuutos.
Ilmastonmuutos murtautui aktivistien agendalta valtavirtaan muutama vuosi sitten. Vaikutti selvältä, että se tulee jatkossa ohjaamaan kaikkea keskustelua ja päätöksentekoa. Al Goren Epämiellyttävä totuus –dokumentti kiersi maailman elokuvasaleja. YK:n ilmastopaneeli palkittiin Nobelilla. Lehdet tekivät hiilijalanjälkilaskureita.
Mitä sitten tapahtui? Olemmeko onnistuneet pysäyttämään ilmaston lämpenemisen? Emme. Ovat maailman maat saaneet aikaa heti voimassa olevia sitovia sopimuksia? Eivät.
Päinvastoin. Monet ilmastonmuutoksen etenemistä kuvaavat mittarit viittaavat mieluummin ennakoitua nopeampaan muutoksen kuin vielä muutama vuosi sitten ennustettiin. Silti ilmastonmuutos on pudonnut poliittisen keskusteluagendan kärjestä sivujuonteeksi eikä Durbanin kokous olennaisesti muuttanut tilannetta.
Tämän syksyn keskustelussa euron rinnalla kestoaihe on ollut heikentyvä taloustilanne. Asiantuntija toisensa jälkeen on käynyt otsa rypyssä kertomassa televisiossa, kuinka kasvu hiipuu, vaikeat ajat ovat ovella ja kansalaisten on syytä siihen varautua. Viime sunnuntain Helsingin Sanomat uhrasi kokonaisen sivun 1990-luvun kansalaisen lamavinkkien uudelleen julkaisuun.
Agendan vallannut kriisipuhe tahtoo jättää alleen uutiset, jotka eivät tarinaa suoraan tue.
Esimerkiksi tiistaina julkistetuissa uusimmissa työllisyysluvuissa työttömyys jatkoi laskuaan vuoden takaiseen. Myös nuorisotyöttömyys oli edelleen vähentynyt. Vain lomautuksien määrässä oli hienoista nousua.
Vaikka työministeri erikseen kommentoi ”huojentavaa” ja myönteistä uutista, puheenvuoro ei julkiseen keskusteluun mahtunut.
Olen taipuvainen uskomaan, että toisenlaiset luvut olisivat olleet keskustelussa. ”Myös työttömyys nousee” –otsikko olisi sopinut tämänhetkiselle agendalle ja vastannut odotuksia. Onneksi tällaiselle otsikolle ei kuitenkaan ollut perusteita.
Toki talouden hiipuminen näkyy työllisyydessä viiveellä. En halua vähätellä edessä olevia pohdintoja siitä, miten tulevaisuudessa rahoitamme hyvinvointivaltion palvelut tai mistä syntyy uutta työtä ja uusia avauksia.
Mutta olennaista on myös se, mitä pidämme agendalla ja ”otsikoissa”. Käytävä keskustelu ohjaa ihmisten käyttäytymistä ja yhteiskunnan toimintaa. Se määrittää, mitä pidämme toivottavana, hyväksyttävänä tai mahdollisena.
Siksi sillä mistä puhumme uuden vuoden alkaessa on väliä. Poliitikkojen ja median vastuu keskustelun avaajina ja ylläpitäjinä on valtava etenkin epävarmoina aikoina, jolloin yhteiskunnallisen luottamuksen ja tulevaisuuden uskon säilyminen on elinehto.
**
Tänään on vuoden lyhyin päivä Suomessa. Tästä alkaen päivä pitenee. Hyviä pyhäisiä viikkoja kaikille lukijoille.
0 Comments on "Mistä puhumme ensi vuonna ja mitä sillä on väliä?"