Vuodenvaihteeseen kuuluu työssäni luova tauko ja mahdollisuus lukea rästiin jääneitä juttuja. Muutama ajatus jaettavaksi vuodenvaihteen lukupinon ääreltä:

1. Maailma ja Suomi kaipaavat suuntaa ja tavoitetta. Mihin olemme menossa ja miksi. Kaipuu selkeään näkemykseen korostui monissa lukemissani keskenään erilaisissa ja eri aiheita käsitelleissä analyyseissa. Tehokkaiden markkinoiden harha -kirjassa korostetaan  2008 alkanutta talouden kuohuntaa kylmän sodan päättymiseen verrattavana tilanteena, jonka jälkeen hakusessa on uusi maailman talousjärjestys. Ja se pitäisi politiikan tekijöiden maailman tasolla löytää! Sosiaalipolitiikkaa luotaavassa Yhteiset vai ostetut?” -kirjan esipuheessa linjataan “meidän pitäisi tietää, mihin haluamme mennä. Se on yksi tämän kirjan keskeisistä sanomista” . Lukuisille kielille käännetty tasaisen tulonjaon ja yhteiskunnan hyvinvoinnin välistä suhdetta vahvasti argumentoiva  Spirit Level (2009), johon taas palasin, korostaa osaltaan, kuinka reaalisosialismin romahduksen jälkeen edistykselliseltä politiikalta on puuttunut suuri tarina ja tavoite. Spirit Level innoitti suuresti Matias Möttölän kanssa kokoamaamme Pelastuskirja. Nyt! -pamflettia (WSOY 2010) juuri siksi, että se avaa näkökulmaa tulevaisuuden hyvään yhteiskuntaan Suomessa ja maailmanlaajuisesti.

2. Ikätoverini brittikirjailija Zadie Smith (mm. Valkoiset hampaat, WSOY) kirjoitti yhdessä syyskauden New York Review of Booksin numeroista Facebook-elokuvasta (the Social Network) ja samalla laajemmin sosiaalisesta mediasta ja sen käytöstä. Kirjoitus oli virkistävä etenkin, kun kansanedustajaehdokkaalle tulevasta postista voisi välillä erehtyä päättelemään, että politiikkaa ei enää muualla tehdäkään kuin sosiaalisessa mediassa. Smithiä lukiessani samaistuin häneen ja totesin kuuluvani 1.0 ihmisiin. Meidät erottaa 2.0 ihmisistä se, että kirjoitamme sähköisen viestinnän kirjakielellä oikeinkirjoitussääntöjä noudattaen. Meille 1.0 ihmisille sähköposti ja tekstiviestit ovat edelleen ominaisempi yhteydenpidon muoto kuin 2.0 ihmisten facebookin kaltainen verkkoyhteisö. Emme osaa hymiöiden lisäilyä tekstin lomaan puhumattakaan chatti-lyhenteistä.

Smithillä oli myös vakavampia huomioita. Hän haastoi miettimään, haluammeko me  – 500 miljoonaa facebookin käyttäjää – todella typistää persoonamme ja elämämme Harvardin toisen vuoden opiskelijan luomaan muottiin. Haluammeko? Koko kirjoituksen voi lukea täällä.

Smithin kirjoituksen sanoma korostui, kun satuin rinnalla lukemaan Nelson Mandelan elämäkerturin tiivistystä Mandelan keskeisimmistä periaatteista ja toimintatavoista (Richard Stengel: Mandelan tie: 15 oppituntia elämästä, rakkaudesta ja rohkeudesta). Hyvä poliitikko tarvitsee ajatusrauhaa ja malttia. Afrikkalaisessa ajattelussa keskiössä on ubuntu, joka korostaa ihmisten toinen toisiltaan saamaa voimaa. Ubuntu-käsitteen valossa parhaat puolemme kehittyvät epäitsekkäässä kanssakäymisessä muiden ihmisten kanssa. Mahtuuko ubuntu  FB-maailmaan?

3. Kotimaisista uutuuskirjoista luin Markus Nummen Karkkipäivän. Vaikka en ole vielä lukenut Nenäpäivää, olen antanut oman Finlandiani Nummelle. Perusteena: aihe, kerronta, ihmiskuvat, ajankohtaisuus. Karkkipäivän lastensuojelu-tarinoiden henki oli läsnä, kun toinen oman listani finlandisti kirjailija Elina Hirvonen nosti uuden vuoden Helsingin Sanomain kirjoituksessaan Pelon ja toivon vuosi (HS 2.1.2011) esiin Hanna Krögerin, joka otti poliitikkoihin yhteyttä kertoakseen omakohtaisten vaiheiden valossa huostaanotettujen lasten tilanteista. Hanna Kröger halusi itse vaikuttaa ja muuttaa maailmaa. Sdp:n poliittisen osasto päällikkö Esa Suominen vastasi.