(Kolumni julkaistu Uutispäivä Demarissa 27.10.2010)

Mikä on sinun sokea pisteesi, virtahepo olohuoneessasi?

Iltasanomien uusi päätoimittaja Kaius Niemi haastoi yleisöä miettimään asiaa esiintyessään viime viikolla Helsingin yliopiston ja Helsingin Sanomain Vox-tapahtumassa. Puhujille oli annettu 15 minuuttia ja vapaat kädet puhua jostain itselle tärkeästä näkökulmasta liittyen hyvään ympäristöön ja hyvään elämään.

Kaius Niemi nosti esiin Helsingin hiilikasat ja Thai-hierontapaikat sokeina pisteinä, joita emme huomaa, koska ne ovat osa jokapäiväistä ympäristöämme. Samalla kun olemme tottuneet katukuvaan, suljemme silmämme kovilta ihmiskohtaloilta hieromalaitoksien verhojen takana sekä hiilikasojen mustilta seurauksilta.

****

Jäin miettimään muita aikamme sokeita pisteitä. Uskon, että yksi niistä liittyy hyvinvointivaltioon ja sen palveluihin. Emme yhteiskuntana näe olemassa olevia vahvuuksia emmekä rakenna niille.

Otetaan esimerkki arkisesta sokeasta pisteestä. Olin taannoin isoäitini palvelutalon omaispäivässä. Näennäisesti kaikki oli oikein hienosti: asukkaat siististi puettu, tilat hohtavan puhtaat ja ohjelmaa paljon.

Mitä teimme? Kahvittelimme kertakäyttöastioista. Kyytipoikana oli tukusta haettua peruskeksiä. Kahvipullien pyörittelyn sijaan ikääntyneet maalaisnaiset istutettiin askarteluhuoneeseen painamaan vapisevilla käsillä hedelmänkuvia kangastilkkuihin.

Isoäidin palvelutalon omaispäivän sokea piste oli siinä, että kukaan ei huomannut elämänkulussa syntyneitä vahvuuksia, kun virkistysohjelmaa suunniteltiin.

Samanlainen kyvyttömyys rakentaa olemassa oleville vahvuuksille liittyy hyvinvointipalveluihin laajemmin ja muodostaa yhteiskunnallisen sokean pisteen.

Suomessa on otettu kaikki irti menestyksestä koululaisten Pisa-tutkimuksissa ja hiljattaisesta ykkössijasta Newsweek-lehden maavertailussa. Hyviä sijoituksia yhdistää se, että ne perustuvat erityisesti peruskoulun tuloksiin. Newsweekin vertailussa viidestä huomioidusta asiasta huonoimmin toisaalta pärjäsimme terveyspuolella.

Mikä tässä on sokea piste? Minusta se on se, että maassa ei tunnu vallitsevan laajaa konsensusta siitä, että rakennettaisiin kansainvälisissä vertailuissa huomatuille vahvuuksille ja puututtaisiin heikkouksiin. Peruskoulun tasa-arvoeetos hukkuu kokoomusvetoisessa valmistelussa valinnaisuushehkutuksen alle. Terveydenhuollossa terveyserojen kaventaminen ei ole noussut kärkihankkeeksi.

****

Olen kuitenkin toiveikas sen suhteen, että ajan henki voi olla muuttumassa.

Helsingin budjettineuvotteluissa tehtiin historiallisen suuri yksittäinen menolisäys vanhuspalveluiden puolelle. Se auttanee alan ammattilaisia rakentamaan parempia ja ihmislähtöisempiä palveluja.

Hieno uutinen on myös se, että Helsingin Sanomat on päättänyt julkaista suomeksi viime vuoden merkittävimmän hyvinvointivaltion puolustuskirjan, Spirit Levelin. Kirjan saaminen suomeksi suomalaisten päättäjien käteen on tärkeää, koska kirja osoittaa valtavalla maailmanlaajuisella tutkimusaineistolla tuloerojen pienuuden kiistattoman yhteyden yhteiskunnan muuhun hyvinvointiin.

****

Isoäidin palvelutalossa ei vielä leivota kankaanpainannan sijaan, mutta ystäväni vakavasti muistisairas äiti on löytänyt pitkän etsinnän jälkeen hyvän kodin Helsingissä. Poikansa teki tämän johtopäätöksen, kun 67-vuotiaalla äidillä oli lakatut kynnet.