Eurovaaliehdokas Pilvi Torsti: Nuorisotyöttömyyttä torjuttava pätkätyöt huomioimalla
Eurovaaliehdokas, tutkijatohtori Pilvi Torsti (sd.) patistaa vallanpitäjiä huolehtimaan kasvavasta nuorisotyöttömyydestä. Huhtikuun nuorisotyöttömyysaste oli 15–24-vuotiaiden nuorten osalta 23,7 prosenttia.
– Toivottomien nuorten määrän kasvu on valtava yhteinen ongelmamme. Nyt tarvitaan ripeitä tekoja, jotka lähettävät nuorille viestin, että heistä välitetään tässä maassa.
Työttömyyden torjunnassa on Torstin mukaan kiinnitettävä erityisesti huomiota ei-vakituisia töitä tekevien asemaan. Tiistaina järjestetyssä nuorisotyöttömyyden torjumista vaatineessa mielenosoituksessa mukana ollut Torsti vaatii työvoimapolitiikkaan uutta ”kaksiraidemallia”, joka huomioi sekä vakituiset työsuhteet että pätkä- ja osa-aikatyöt.
– Kysymys ei ole ykkös- ja kakkosluokan työsuhteista, vaan molemmat vaihtoehdot tulisi nähdä tasa-arvoisina ”raiteina” työelämään. Sosiaaliturvan ja työelämän kehittämisen on tuettava tätä tavoitetta, Torsti sanoo ja lisää, että yli puolet uusista työsuhteisista on jo pitkään ollut muuta kuin vakituisia.
Torsti arvostelee myös Euroopan oikeistohallitusten harjoittamaa elvytyspolitiikkaa. Tukimiljardeilla ja veroelvytyksellä ei ole onnistuttu takaamaan työpaikkoja.
– En usko, että nykyiset tukirahat tulevat riittämään työttömyyden torjuntaan, aivan kuten Tanskan entinen pääministeri Poul Nyrup Rasmussenkin on arvioinut.
– Euroopan unionin taloudellinen menestys perustuu osaamiseen ja tuottavuuteen. Niiden edellytyksinä ovat oikeudenmukaiset työmarkkinat. Kilpailu ja palvelujen vapaa liikkuvuus eivät saa syrjäyttää työntekijöiden, niin vakituisten kuin uudenlaista työtä tekevien, perusoikeuksia, Torsti sanoo.
Ajatus pätkätyöläisten ja prekariaatin huomioimisesta kahden raiteen sosiaaliturvalla on keskeisiä teemoja Torstin eurovaalikampanjassa. Aihe on herättänyt eniten keskustelua Torstin wikidemokraattisessa vaaliblogissa.
LISÄTIETOJA:
Pilvi Torsti, 040 719 1206, pilvi@pilvitorsti.fi
kampanjapäällikkö Ulpu Iivari, 050 552 1105, ulpu@pilvitorsti.fi
kampanjapäällikkö Rinna Kullaa, 045 237 3274, rinna@pilvitorsti.fi
0 Comments on "TIEDOTE: Nuorisotyöttömyyttä torjuttava pätkätyöt huomioimalla"