peruskoulu
Oppivelvollisuudesta: viikon väitteet ja niiden ongelmat
Tällä viikolla Ylen A-Talkissa ja Jälkiviisaissa sekä sunnuntain Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa on ollut esillä toisen asteen oppivelvollisuuden laajentamisen osalta näkemyksiä, joita on hyvä korjata ja kommentoida. Kerrataan oppivelvollisuuden perusasiat: Kukaan ei varmasti tänä päivänä päättäisi, että 15 vuotta on hyvä ikä oppivelvollisuudelle. Oppivelvollisuus on 50 vuoden takaa ajalta, jolloin töitä vielä oli tarjolla alaikäiselle ilman […]
Viestintäpäällikön vieraskynä: Isäni unelma yhteisestä peruskoulusta
Tämän päivän vieraskynän on kirjoittanut Suomen Lakimiesliiton viestintäpäällikkö ja koulutuspoliitikko Juhana Harju. Isäni jäi syyskuussa eläkkeelle täysin palvelleena kasvattajana. Ensimmäisen kerran luokan eteen hän astui nuorena ylioppilaana Muoniossa vuonna 1972. Samana vuonna peruskoulu perustettiin ja tasa-arvoa rakentava koulu-uudistus lähti leviämään pohjoisesta kohti etelää. Opintojen jälkeen kokemusta kertyi niin muutaman oppilaan kyläkoulusta Puolangalta kuin Oulun Koskelastakin. […]