Hieman pidempi päivitys työhommista. Globaalisti operoivan EU:n osaamisviraston johtaminen aukeaa moneen suuntaan. Tuleva viikko asemapaikkana Turkmenistan, tässä Torino-tarinassa muutama ajatus Kiinasta, työyhteisön yhteisestä päivästä ja mitä ajattelen tanssivista roboteista.
Shanghai isännöi syyskuussa joka toinen vuosi kisattavia World Skills taitokisoja. MIttakaava oli kaikessa Kiinan kokoinen. Varapääministeri avasi konferenssin. Viesti oli selvä: Kiina on satsannut perus- ja soveltavaan tutkimukseen – ja noussut monella alalla maailman huipulle. Nyt koko valtion tasolla fokus laajentuu taitoihin ja osaamiseen. Niille on maassa pitkä perinne.
Kiinan osaamisstrategiaa ajaa muun muassa matala syntyvyys. Vuonna 2025 miljardimaassa syntyi vain kahdeksan miljoonaa lasta, kun vastaava luku esimerkiksi Intiassa on kolminkertainen. Yhä kehittyneempi prosessiteollisuus ja tekoälytalous kaipaa yhä taitavampia osaajia. Perheiden ainokaisia pitäisi saada yliopistoista myös ammatillisten taitojen maailmaan.
Moni kiinalainen oli tulevaisuusarvioissaan kuitenkin varsin kriittinen. Taksikuski tiivisti: kultainen kasvukausi on ohi ja valta-asemissa vanhan liiton konservatiivit, jotka eivät osaa uudistua ja uudistua.
Oma Kiina-historiani ulottuu tammikuuhun 1998, jolloin nousin Siperian junasta Pekingin asemalla ja saavuin ensimmäistä kertaa elämässäni Aasiaan. Muistan hämmentävän ihmismäärän, polkupyörien kansoittamat leveät kadut Pekingissä, armeijan vihreät talvitakit ihmisten perusvaatteena, tuijotuksen.
Kymmenisen vuotta sitten teimme HEI Schools -päiväkotipilotteja Kiinassa. Vierailin sadoissa kouluissa, tutustuin useaan maakuntaan. Kaupunkien ruuhkat tekivät työtapaamisten suunnittelusta vaikeaa. Savusumu peitti sinitaivaan. Kiinalaisten strategia oli perustaa yhteisyrityksiä länsimaiden kanssa, mekin perustimme sellaisen.
Nyt World Skills avajaisten lavaa kansoittivat ihmisten rinnalla robotit. Shanghain ja Pekingin kadut täyttyivät sähköautoista. Ruuhkia ei ollut, koska bensa-autojen omistajien pitää pulittaa pitkä penni, mikäli mieliii keskustaiseen liikenteeseen. Pekingissä kirkas taivas pakotti silmät sirrilleen. Yhteisyritykset kiinnostavat enemmän eurooppalaisia kuin kiinalaisia.
Olen ylpeä ja sitoutunut eurooppalaiseen elämänmenoon. Olemme ainoa maanosa, missä sosiaalinen markkinatalous ja demokratia vallitsevat.
Silti Kiinassa en voinut välttyä miettimästä 28 vuoden Kiina-kaartani: kaupunkien todellisuus on vaihtanut paikkaa. Siinä missä 1998 sain ihmetellä vuosikymmenien kehityseroa, kun pekingläiset polkivat ruostuneilla pyörillään ja karmean hajuista massahuussia oli mahdotonta välttää, tämän päivän suurkaupunkien keskustakävijä piipahtaa Kiinassa käydessään teknologisessa tulevaisuudessa. Ajellessani näinä viikkoina Torinon kuoppaisia katuja manuaalivaihteisella Fiat Pandalla pystyin kuvittelemaan kuinka kiinalainen ystäväni katsoisi sympaattisesti ja toivoisi, että kehitys löytää meidätkin.
Kuva muuttuu yhä radikaalisti, kun katsomme koko maata ja väestöä. Turvaverkkoja ei ole eikä vähemmistöjä kunnioiteta. Mutta sitä se ei muuta, että 28:ssä vuodessa asetelma on muuttunut: Kiina on maailman toiseksi suurin talous ja arkihavainnot sen mukaisia.
Nopea leikkaus tänne Torinoon ja työyhteisöömme. Heti Kiinan reissun jälkeen oli vuosittaisen All Staff -päivän aika. Voinee turvallisesti sanoa, että kiinalainen työyhteisö ei käytä 130 hengen organisaatiossa kokonaista päivää vuodessa yhteisön tiivistämiseen ja kollektiiviseen tulevaisuusajatteluun. Ei tällaista tainnut olla muutama vuosikymmen sitten meilläkään. Tässä ollaan eurooppalaisten arvojen ja elämänmenon ytimessä.
Ja olihan päivä! Yksi kollegoista oli törmännyt Bolognan kaupungin tapahtumassa italialaiseen taiteilijaduo Nadiaan ja Paoloon, jotka ovat vuosia kiertäneet paitsi Italiassa myös esimerkiksi Palestiinassa ja Libanonissa rakentamassa MIlkyway-lähetystöjä. “Tavoitteemme on vahvempi, parempi ja suurempi Eurooppa” he sanoivat. Kaiken sota- ja turvallisuuspuheen keskellä oli arvokasta puhua rauhasta ihanteena ja todellisena tavoitteena. Päivää on hieman vaikea kuvata, se piti kokea. Strategiatyömme, kulttuuri- ja arvokartat heräsivät henkiin. Luovan tekemisen voima todentui jälleen kerran: Kun tällä viikolla esittelin hallinnollisessa kokouksessa Brysselissä 2027 suunnittelukalenteria ja 28-34 strategiakehikkoa, tuntui kuin niissä olisi ollut lisämieltä ja syvyyttä.
Kiinassa tapasin myös joukon paluumuuttajia: kiinalaisia tuttujani, jotka tehneet elämänuransa Yhdysvalloissa, Britanniassa ja Australiassa. He ovat hieman oudossa tilanteessa. Monista on tullut “lännessä” vihollisia, vaikka he ovat koko elämänsä toimineet maailmojen yhdistäjinä – siis juuri sellaisten samojen ideoiden puolesta kuin ETF:ssä pinnistelemme. En oikein tiennyt, mitä tähän sanoa.
Mikä on Torino-tarinani pointti? Ainakin se, että ihmisten kanssa yhdessä tekeminen ja yhteydet erilaisten maailmojen välillä edustavat itselleni yhä tärkeämpää arvoa. Olemme olemassa toisillemme ja toistemme kanssa. Kuten kollegani heitti hulppeiden World Skills avajaisten jälkeen, kun oli vaikea erottaa ihmistanssijoita ja robottitanssijoita toisistaan: Kuka haluaa kuitenkaan tanssia robotin kanssa?
