Poliitikon lujuus ja yhteistyökyky mitataan nyt  – ja siinä on kyse politiikan uskottavuudesta ja kyvystä ratkoa aikamme kysymykset

Helsingin Sanomissa oli maanantaina 4.3. Jussi Pullisen kirjoitus, joka käsitteli muutamien puolueiden ja poliitikoiden aloittamaa lokakampanjaa.

Vaalien alla poliittisen keskustelun ilmapiiri kiristyy – se on osin luonnollistakin, tietyllä tapaa inhimillistä – mutta lähestyvät vaalit eivät oikeuta ihmisten lokaan vetämistä tai äänestäjien tietoista harhauttamista.

Suomalaisen politiikan vahvuus on ollut siinä, että merkittävät toimijat ovat tunnistaneet rajan kampanjointiin ja kamppailuun kuuluvan haastamisen ja mauttoman ja harhaanjohtavan  lokaamisen välillä. Siksi Pullinen on oikeassa todetessaan, että on syytä olla tarkkana, ettemme luisu suuntaan, josta ei pääse pois, kuten monessa maassa on tapahtunut.

Itselleni politiikassa mukanaolo tarkoittaa sitoutumista yhteistyöhön. Yksikään poliitikko tai mikään puolue ei pysty yksinään edistämään tavoitteitaan, vaan poliittinen päätöksenteko perustuu aina yhteistyöhön: neuvotteluihin, kompromisseihin, muiden kuuntelemiseen. Oman puolueen sisällä ja puolueiden välillä.

Viisi vuotta Helsingin kaupunginhallituksessa opetti, mitä yhteistyöllä voidaan saada aikaan, mutta myös miten suuria eroja puolueiden välillä on. Opin arvostamaan poliitikkojen välistä reiluutta ja huumorintajua. Näitä samoja havaintoja olen tehnyt nyt kansanedustajana.

Koskaan ei saa luopua omista arvoistaan, mutta samalla pitää ymmärtää, että toisella on omat arvonsa ja oikeus näköiseensä politiikkaan. Politiikan pitää ratkoa jatkuvasti aikamme vaikeimpia kysymyksiä. Se ei onnistu, jos politiikan energiaa kuluu toisten pilkkaamiseen, valehteluun, vääristelyyn tai lokakampanjaan.

Olen tehnyt strategisen valinnan keskittyä työssäni, teoissani ja viestinnässäni kertomaan siitä, minkä puolesta olen. Kriittinen saa olla, mutta lokaa ei heitetä. Somemainoksia ei tehdä muiden ongelmista tai epäjohdonmukaisuuksista. Fokuksessa ovat politiikan sisällöt ja niihin liittyvät asiat ja arvot.

Sosiaalisessa mediassa negatiiviset viestit lyövät läpi kymmenen kertaa paremmin kuin myönteiset. Silti haluan pitää kiinni myönteisestä tyylistä. Olkoon vaikka sitten niin, että yhtä kielteistä viestiä kohden täytyy lähettää yhdeksän myönteistä.

Olemme tiimini kanssa saaneet tästä linjasta kiitosta. Samalla arvostan itse suuresti kaikkia niitä poliitikoita, jotka malttavat myös vaalien alla pitää pään kylmänä ja katseen pallossa. Muistavat, mistä tässä kaikessa on pohjimmiltaan kyse. Että vaalien jälkeen herätään yhteiseen aamuun, jossa maailma pitää edelleen pelastaa.

Pullinen kirjoitti, että lokakampanjat perustuvat tietynlaiseen identiteettipolitiikaan. Että omien poliittisten viestien puutteessa keskitytään puolustamaan nykyisessä maailmankuvassa tunnistettavia identiteettiryhmien stereotyyppisiä ominaispiireitä, esimerkiksi autoilua tai aseenkanto-oikeutta.

Minua on turhauttanut identiteettipolitiikka, jota tässä ajassa riittää. Identiteettipolitiikka on paitsi minä-politiikkaa, jolla usein ei ole juurikaan tekemistä asioiden pitkäjänteisen hoitamisen kanssa, myös usein kovin negatiivista. “Tällainen identiteettiin kiertyvä vääntö saa ihmiset liikkeelle mutta estää harkitsevaa ja kompromisseihin pyrkivää politiikkaa”, Pullinen kirjoittaa.

En voisi olla enempää samaa mieltä. Juuri nyt minua huolettaa eniten, että suomalaiseen poliittiseen kulttuuriin syntyy toisiin kohdistuvasta negatiivisuudesta uusi normaali samaan tapaan kuin rasistinen puhe on arkipäiväistynyt ja normalisoitunut. Pitkän päälle se alkaa nakertaa yhteiskuntarauhaa.

Samalla huomaan pohtivani lokakampanjaa tekevien puolueiden ja ehdokkaiden ihmiskäsitystä. Eikö luoteta siihen, että äänestäjät (ihmiset!) ovat älykkäitä, huomaavaisia ja ajattelevaisia olentoja? Että he ehkä näkevät lokakampanjoiden läpi ja osaavat itse selvittää, mitä puolueet todella ajavat?

Haluan uskoa, että puolueet, jotka rakentavat kampanjatyötään identiteettipolitiikalle ja vastakkainasettelulle, tulevat samalla aliarvioineeksi äänestäjien kyvykkyyttä tehdä informoituja äänestyspäätöksiä.

Ihmisten usko politiikkaan on rapautunut. Ymmärrän sen hyvin. Poliitikot ja puolueet ovat siitä suurilta osin vastuussa. Politiikka ei ole onnistunut vastaamaan niihin huoliin, joita esimerkiksi työn murros, talouden jatkuva epävarmuus, julkisten palveluiden rapautuminen, ilmastonmuutos ja epätasa-arvo aiheuttavat.

Mutta se ei saa olla syy luopua politiikasta. Se on syy tehdä politiikkaa paremmin, sitkeämmin, läpinäkyvämmin ja lähestyttävämmin. Se on syy myös kansalaisille olla aktiivisemmin mukana, tukea sitä politiikkaa, jonka haluaa toteutuvan. Se on myös välttämätöntä, koska isot aikamme kysymykset kuten ilmastonmuutos, eriarvoisuuden syveneminen, työn murros ja hyvinvointivaltion tulevaisuus voidaan ratkaista vain politiikan kentällä, yhteisen neuvottelun ja sopimisen kautta.

Siksi haluan tehdä vaalilupauksen: Lupaan, että teen niin paljon kuin ikinä osaan ja kykenen YHDESSÄ, koska vain yhdessä tekemällä maailmassa voi jotain saada aikaan. Vanha sanontakin kuuluu: Jos haluat kulkea kovaa, mene yksin. Jos haluat kulkea kauas, mene yhdessä.