Tämä vaalikampanja on nyt tehty. Vaalipäivän olemme rauhassa Pilvi-teltalla ja kaupungilla.
Tämän vaalikampanjan ajattelu alkoi yli vuosi sitten. Ensimmäinen ydinryhmän kokoontuminen pidettiin kesäkuussa 2010.
Tämä vaalikampanja on mieletön työvoitto. Kymmenien ja taas kymmenien ihmisten panos on ollut valtaisa ja mahdollistanut laajan kampanjan verkossa, televisiossa, keskusteluissa, kaduilla, turuilla ja toreilla eri puolella Helsinkiä kuukausien ajan.
Tämän vaalikampanjan viimeisen kymmenen viikon aikana laskin kohdanneeni 4870 kansalaista osana Sdp:n saavuttamaa 500 000 kohtaamista.
Tämän vaalikampanjan aikana politiikka on kuulunut kaikille. Olemme vieneet politiikan sinne, missä ihmiset ovat: kahviloihin, kaduille, ostoskeskuksiin, nettiin ja televisioon. Ja mikä tärkeintä: Pilvi-teltta ja verkkodemokratia on valmiina jatkamaan. Jos en tule valituksi tämä on ehkä myös se, mikä harmittaa eniten: meille on kehittynyt hieno tapa tehdä.
Tämän vaalikampanjan aikana myös verkosto ihmisiä, joiden kanssa asioita pohtia, joilta kysyä neuvoa ja mielipiteitä, on laajentunut jatkuvasti. Juuri näin toivon saavani asioita käsitellä myös kansan edustajana.
Tämän vaalikampanja aikana on syntynyt paljon kuvia, videopätkiä ja juttuja, joita ei ole ehtinyt raportoida kotisivuille tai facebookiin. Ne ovat tallessa ja niistä tehdään vielä kirja. Vaalikirja.
Tämän vaalikampanjan aikana myös muussa elämässä on tapahtunut paljon. Tukijoukkoihin on syntynyt kahdeksan vauvaa, joista kolmet ovat kaksoset. Yksi kaksikko haettiin Kolumbiasta saakka.
Tämän vaalikampanjan aikana, sen loppumetreillä, olen myös menettänyt kaksi läheistä. 90-vuotiaan mummon kuolema oli luonnollinen lähtö komeasti naistenpäivänä. 47-vuotiaan ystävän ja pienen pojan äidin menehtyminen syöpään ei ollut luonnollinen ja raastaa pitkään.
*****
Tämä vaalikampanja on suuren joukon työvoitto. Kiitän suuresti kaikkia vaalityössä mukana olleita.
3 Comments on "Tämä vaalikampanja: Työvoitto"
Markku Sunimento
17.4.2011Kiitos Pilvi!
Olit kampanjasi aikana juuri niin avoin, rehellinen, tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta korostava sekä tulevaisuuteen katsova kuin uskoin ja toivoin. Sinä olet palauttanut poliittiseen sanastoon kansainvälisen solidaarisuuden, jota tarvitaan nyt ja tulevina vuosina. Muistatko vielä ensimmäiset email-keskustelumme? Politiikkaan pettyneenä kerroin sinulle, että taidan ensimmäisen kerran jättää äänestämättä. Sinä palautit uskoni politiikkaan ja sen mahdollisuuksiin. Lähden pian vaimoni kanssa kirjoittamaan äänestyslippuun numerosi 110. Äänestän sinua, koska sinua ja sinun laillasi maailmaan suhtautuvia tarvitaan sekä valtakunnan politiikassa että demarien omissa joukoissa. Olen myös tulevina vuosina tukenasi mahdollisuukkkkksieni mukaan, jos sitä tarvitset, oli vaalien tulos mikä tahansa. Minä uskon, että voin tänä iltana onnitella uutta kansanedustajaa.
Raija Latva-Karjanmaa
18.4.2011Kiitos sinulle Pilvi! Innostuin 23 vuoden tauon jälKeen juuri sInun tavastasi tehdä ja ajatella politiikkaa. 167 äänen vaje eduskuntaoaikasta on loputa minimaalinen.
Olet tehnhyt suuren murroksen monen mielessä.
E-Parlamentti tai E-kunta?
Toivon että esimerkilläsi nousee sosiaaliseen mediaan ja TV:seen vahva, juonnettu, uusi : e-parlamentti, jossa Parlare -puhutaan :) , joiden ajattelun ytimessä on yhteistyö ja uudenlaisten ihmisten aktivoiminen politiikkaan.
Tietysti sellainen vaatii monitorointia.
POLITIIKKA TABUSTA ELÄVÄN ELÄMÄÄN
Politiikka on Suomessa tabu, on aina ollut. Ihmettelin sitä kun muutin Suomesa tänne lukioon. Sanoin sanan ryssä ja kaikki hiljenivät. Ruotsissa venäinen on ryss :) :) .
Sisällissotamme on myös tehnyt omansa tehdäkseen politiikasta Tabun.
Ehkäpä Sinä, Ulpu, tomittajina -ja muutama muut saatte E-parlamentin aikaan? Nettiin ja miksei maikkarille vaihtuvine asiantuntijoineen ja nuoria mukaan!
POLITIIKAN UUSI NOUSU
Minusta Uutisvuoto yms. presidentinkansliat pilkkaavat politiikkaa, joka oman kokemukseni mukaan on vakavaa työtä. En ainakaan tunnistanut omaa aikaani ylioppilaspolitiikassa siitä.
Onnellista kevään odotusta ja mukavaa perhelomaa!
Raija
Raija Latva-Karjanmaa
18.4.2011Pilvi Torsti opetusministeriksi!