(UPD kolumni 28.2.2011)

Gallupihmettelyä viikosta toiseen. Retorisia kilpajuoksuja leijonan selässä kohti vihreän monia sävyjä ja Uutta Suomea. Lehtiväittelyjä ollako vai eikö olla pääministerivaali.

Haloo? Puoluekoneistot, kansanedustajat, toimittajat? Mistä politiikassa olikaan kysymys?

”Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta” kuuluu perustuslakimme toisen pykälän alku. Politiikka viittaa sanana kreikan polikseen, kaupunkikukkulaan, jonne kansalaiset kokoontuivat päättämään yhteisistä asioista.

Sama idea on meidän kotoisella Arkadia-kukkulalla: perustuslain mukaan kansalaisten keskuudestaan valitsemat edustajat kokoontuvat päättämään yhteisistä asioista.

Eikö tämä ole kamalan yksinkertaista ja tästä seuraa, että politiikalla on keskeinen tehtävä. Politiikassa linjaamme hyvää yhteiskuntaa ja maailmaa. Asiat ovat konkreettisia: junien myöhästely, markettien sijoittelu, sähkön hinta, vanhustenhoiva, lastensuojelu, osallistuminen ilmastotalkoisiin ja maailman rakentamiseen.

Politiikka myös kuuluu kaikille. Perustuslain toinen pykälä jatkuu: ”Kansanvaltaan sisältyy yksilön oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristön kehittämiseen.”

Mutta missä ovat kansanvallan ja politiikan puolustajat?

Miksi kansanedustajien enemmistö, jolla ei ole ollut mitään tekemistä Kehittyvien maakuntien Suomen tai Wikileaksin näennäispaljastuksien kanssa, ei ole noussut vastaiskuun puolustamaan kansanvaltaa ja siihen kuuluvaa eduskuntaa?

Miksi toimittajien valtaenemmistö tyytyy ajelehtimaan ajan virrassa ja etsimään ”uusia kulmia” samoihin aiheisiin? Ensin kuulimme, kuinka ”vasemmiston äänet valuvat persuille” ja muutama kuukausi myöhemmin, kuinka ”kyse on koko poliittista järjestelmää koskevasta kritiikistä”. Ja sitten nämä Wikileaksit. Iso juttu journalisteille, pienempi kansalaisten hyvinvoinnille tai maailman tulevaisuudelle.

Miksi puoluekoneistot eivät ole ladanneet pöytään ja sosiaaliseen mediaan kansantajuisia kunnon ohjelmia? Sisältöä ja konkreettisia esimerkkejä.

Kokoomuksen mielikuvamainonta ratsastaa Twitter-linnun kopiolla. Twitteriin mahtuu sisältöä kerralla 140 merkkiä. Uusi Suomi oli pettymys vihreiden eksymisestä boboomuksen viitoittamalle tielle, jolla mainostoimisto vie ja poliitikot vikisevät. Demarit ovat tehneet ohjelmia kiitettävästi, mutta ilman kansantajuistamista ja tiivistämistä ne uhkaavat jäädä sisäistämättä jopa omilta ehdokkailta.

Gallupeissa ja muissa tutkimuksissa näkyy protesti politiikkaa ja poliitikkoja kohtaan. Protesti kertoo kansanvallan tilasta. Poliittiset johtajat, puoluekoneistot ja toimittajat kuuluvat kansalaisen näkökulmasta samaan eliittiin, joka elää omassa taktikoinnin maailmassaan. Siinä maailmassa lakeja rikotaan, kun siitä ei seuraa rangaistuksia. Journalisteista menestyvät he, jotka kärjistävät eniten.

Moinen maailma näyttäytyy kaukaiselta, jopa omituiselta.

Juuri tämä on ongelman ydin. Vallan pitäisi kuulua kansalle yhteiseksi koetussa maailmassa. Näin ei ole, kokevat kansalaiset. Tähän huutoon pitää vastata. Politiikka täytyy pelastaa. Herätään vihdoin. Kaikki. Perustuslain nimessä.

Jk. Seurasin Sarajevosta käsin viime viikon (tasa)verokeskustelua. Vaikuttaa hyvältä alulta heräämisen suuntaan.