Hyvät ihmiset, kansainvälisen työn päivän juhlijat, kärä vänner,

”Älä jätä paikkaasi tyhjäksi. Anna panoksesi yhteiseen työhön.” Näin sanoi täällä Helsingissä vappupuheessaan vajaat kolmekymmentä vuotta sitten SDP:n puheenjohtaja Kalevi Sorsa: ”Älä jätä paikkaasi tyhjäksi.”

Sorsa siteerasi maailman sosialidemokraattien aseidenriisuntavetoomusta. Niin kuin monet läsnäolijat muistatte, 1980-luvun alussa maailman suurimmaksi uhaksi koettiin ydinsota. 80-luvun alussa aseidenriisuntavetoomus, johon Sorsa viittasi, halusi pelastaa maailman kansainvälisellä yhteistyöllä.

Muutama viikko sitten Yhdysvaltain tuoreen presidentin sanat kaikuivat Prahan keväästä. ”Yhdysvallat sitoutuu tavoittelemaan rauhaa ja vakautta ydinaseettomassa maailmassa. Maailman täytyy yhdessä rintamassa vastustaa ydinaseiden leviämistä.”

Mikä yhdistää KALEVI Sorsaa ja BARACK Obamaa, joiden puheiden väliin mahtuu melkein koko minun elämäni? Vastauksen voi tiivistää yhteen sanaan. Politiikka. Sorsan ja Obaman sanoissa liikuttaa uskallus julistaa tavoitteita ja tahto rakentaa maailmaa yhteistoiminnalla. Sorsan ja Obaman politiikka on yhdessä tahtomista.

Muutama vuosi sitten minä heräsin kolmikymppisenä kysymykseen, mitä kerron lapsilleni 30 vuoden kuluttua. Siihen asti olin kokenut, että maailma kulkee kohti parempaa, että me teemme parhaamme, kun otamme osaa maailman mukana muuttuviin projekteihin, suuntaamme voimamme yritysmaailmaan ja toimimme järjestöissä.

Mutta kolmikymppisenä kahden pienen pojan äitinä heräsin miettimään, mitä vastaan heille 30 vuoden kuluttua, kun he kysyvät, mitä sinä äiti teit ilmastonmuutoksen torjumiseksi, mitä teit kun tiedemiehet yhdessä rintamassa vakuuttivat, että holtiton energiatuhlauksemme hukuttaa puoli maapalloa?

Mitä teit, kun suomalainen hyvinvointiyhteiskunta piti sovittaa globaaliin markkinatalouteen? Mitä teit, kun Afrikan ääretön köyhyys purkautui laittomien siirtolaisten toivottomina yrityksinä päästä Eurooppaan?

Mitä tein silloin? Lähdin mukaan politiikkaan, minusta vastaus on politiikka. Kolmenkymmenen vuoden kuluttua voin kertoa lapsilleni, että silloin 30 vuotta sitten me oivalsimme, että politiikkaa, meidän kaikkien yhteistahtoa ja yhteistoimintaa tarvitaan. Toivon, että sanon myös, että politiikka pelasti maailman. Että  yhteistahdolla ja toiminnalla pystyimme tekemään rohkeita ja tuskallisiakin päätöksiä, jotta aikamme suuret uhat torjuttiin. Niinkuin Sorsa sanoi ”Älä jätä paikkaasi tyhjäksi.”

Jotta toive toteutuisi, jotta politiikka voisi pelastaa maailman ja vastata aikamme järisyttävän kokoisiin haasteisiin, myös itse politiikka pitää määritellä uudelleen. Politiikka on yhdessä päättämisen prosessi, jossa erilaiset tavoitteet ja näkemykset kanavoituvat.

Siksi monet näkevät politiikan ainaisena konfliktina. Retorisen riitelyn vuoksi politiikkaa ei arvosteta.  Minä uskon, että paljon puhuttu politiikan kriisi on suuri mahdollisuus. Se on mahdollisuus nimenomaan politiikan arvon ja kunnian palautukseen. Se on mahdollisuus palauttaa ihmisten mieliin, että politiikka on kaikkien asia, politiikka on yhteisen tahdon muodostamista.

Ja minä uskon, että tämän yhdessä tahtomisen aika on alkamassa, politiikka tuntuu täällä tänään, pian politiikka on trendikästä. Eräs vanhempi ystäväni sanoi hiljattain, että kansalaisvelvollisuuksiin pitäisi kuulua se, että on vähintään kerran elämässä ehdokkaana yleisissä vaaleissa. Ehkä se ei olekaan utopia.

Politiikan kunnianpalautus edellyttää, että politiikka ottaa paikkansa aikamme suurten kysymysten ratkaisussa. Tämä edellyttää, että politiikka rohkeasti ylittää kansallisvaltioiden rajat. Maailman ensimmäisestä globaalista lamasta mennään eteenpäin vain globaalissa yhteisymmärryksessä. Sikainfluenssa ei pysähdy valtioiden rajoille.

Globaalia politiikkaa voi harjoittaa liike, joka on historiansa ajan toiminut yli kansallisten rajojen. Sosialidemokraattinen liike on juuri sitä. Minulle sosiaalidemokraattisen liikkeen tärkeimpiä perinteitä on sen kansainvälisyys, ja sitä tässä ajassa tarvitaan.

Hyvät kuulijat,

Tänään, kansainvälisen työn päivänä, haluan tehdä työtä, työelämää koskevan ehdotuksen ja aloitteen.

Ensiksi perusasiat. Pätkätyöläisyys, tai niin kuin tutkija Anu Suoranta on määritellyt; ”epäsäännöllisen säännöllinen vajaa katkotyö” on muuttunut pysyväksi osaksi aikamme työelämää. Uusista syntyvistä työsuhteista 57 prosenttia on muita kuin ns. vakituisia työsuhteita. Toistan:  reilusti yli puolet kaikista solmittavista uusista työsuhteista on jotain muuta kuin vakituisia ja kokoaikaisia. Ja enemmistö näiden suhteiden solmijoista on naisia, monet noin minun ikäisiäni. Ja tässä 57 prosentissa eivät ole mukana itsensä työllistävät yhden naisen ja siivousämpärin mikroyrittäjät, kampaamotuolin haltijat, freelancerit ja keikkatyöläiset.

Tähän mennessä Suomen työvoimapolitiikka on tähdännyt vakituisiin työsuhteisiin. On ajateltu, että määräaikaisten työsuhteiden tulisi olla tilapäinen vaihe matkalla vakipaikkaa ja eläkevirkaa.

Kysyn nyt, pitäisikö meidän tunnustaa tosiasiat ja rakentaa mallia, jossa hyvä työura voi perustua myös määräaikaisiin työsuhteisiin?

Tänään, kansainvälisenä työn päivänä, esitän, että nostamme työvoimapolitiikan keskiöön vakituisten työsuhteiden rinnalle määräaikaiset työsuhteet, nämä ”epäsäännöllisen säännölliset vajaat katkotyöt”. Tavoitteena on, että syntyy kaksiraide-malli. Toisella raiteella tavoitellaan vakituisia työsuhteita. Viereisellä raiteella puolestaan lähdetään katkonaisten ja vaihtelevien työurien todellisuudesta.

Miten päästään tähän kaksiraidemalliin, jossa luodaan turvaverkot ja urapolut sekä vakituisille työsuhteille että katkotöille? Vastaus on politiikka.

Politiikan on toimittava sen puolesta, että pätkätyöläisten raide valmistuu.

Osin pätkätyöläisten raiteen viivästyminen on johtunut siitä, että sit ei ole vaadittu. Pitkän nousukauden ajan työmarkkinat ovat olleet Kuin Kaivopuisto vappuheilan etsijälle: joka puolelle on tarjolla aina uusia fantastisia vaihtoehtoja. Nyt, taantuman keskellä tilanne on toinen ja pätkätyöläisraitelle kova kysyntä.

Haluan erikseen korostaa, että tässä kaksiraidemallissa pätkätyöläisen raiteen rakentaminen ei ole pois vakituisen työsuhteen raiteen kunnossapitotyöstä. Molempia raiteita tarvitaan. Tärkeä huomio ay-liikkeelle on, että mikroyrittäjät, projektikoordinaattorit, lakimiehet, asiakaspalvelijat tai tutkijat ovat kaikki aikamme duunareita ja tarvitsevat työvoimapolitiikan kaksiraidemallia.

Entä globaalisti? Onko meillä kansainvälisenä työn päivänä sanottavaa muulle maailmalle? Minä uskon, että yhteen kietoutuneessa maailmassa meidän täytyy huolehtia työntekijöiden oikeuksista kaikkialla. Se on Suomen ja suomalaisten etu. AY-liike turvaa suomalaista työtä parhaiten, jos se puolustaa työntekijöiden oikeuksia kaikkialla maailmassa. Palkansaajien työnteon tasavertaiset ehdot kaikkialla takaavat tasavertaisen kilpailun Wall Streetiltä Valkeakoskelle. Pitkän tähtäimen ratkaisu globalisaation tuomiin ongelmiin ei ole sulkeutuminen vaan rohkea ylikansallinen yhteistyö ja solidaarisuus.

Kära vänner,

Politik är att vilja. Så sade Olof Palme och han hade verkligen rätt. För honom var det politiken som skulle svara på de stora och svåra utmaningarna och förändra världen. Precis som Palme ville, har politiken efter kalla kriget förändrat världen och Europa på ett avgörande sätt. Europeiska unionen har fått många nya medlemsländer och på den första söndagen i juni röstar man I Europavalet också i många sådana länder, som på Palmes tid var på den andra sidan av järnridån. När det Europeiska parlamentet grundades 30 år sedan var det otänkbart, högst en utopi, att det någon dag skulle vara Europavalrörelser i Riga eller Prag. Hur är det möjligt, frågar man sig, och svaret är politik.

Svaret är att människorna har velat göra någonting tillsammans.

Hyvät ystävät

Politiikka on tahtomista. Tämän sanoessaan Olof Palme oli todellakin oikeassa. Palme tahtoi, että nimenomaan politiikka vastaa suuriin ja vaikeisiin haasteisiin ja muuttaa maailmaa. Politiikka onkin ratkaisevalla tavalla muuttanut maailmaa ja Eurooppaa kylmän sodan jälkeen. Uudessa Euroopan Unionissa äänestetään kesäkuun ensimmäisen sunnuntain eurovaaleissa monessa sellaisessakin maassa, jotka Palmen aikaan olivat vielä rautaesiripun tuolla puolen. Kun Euroopan parlamentti perustettiin 30 vuotta sitten, tuntui utopistiselta, että jonakin päivänä järjestetään eurooppalaiset suurvaalit, joissa myös riikalaiset ja prahalaiset äänestävät. Miten se on mahdollista, on syytä kysyä, ja vastaus on politiikka. Vastaus on se, että ihmiset ovat yhdessä tahtoneet niin.

Uskon, että Olof Palme olisi tänään ensimmäisten joukossa painottamassa, että juuri nyt talouskriisin keskellä Euroopassa tarvitaan kansojen välistä solidaarisuutta. Vaaleissa äänestetään uuden sosiaalisen Euroopan puolesta, ihmisten Euroopan puolesta.

Tässä yhteydessä ottaisin kantaa myös maassamme vellovaan maahanmuuttokeskusteluun. Haastan teidät mukaan. Viestini on opi ja oppikaa perusasiat.

Suomi on perinteisesti ollut maastamuuttomaa ja toista miljoonaa suomalaissyntyistä asuu edelleen muilla mailla. Maahanmuuttomaa, siis sellainen maa, johon muuttaa enemmän toisen maan kansalaisia kuin meiltä porukkaa lähtee, olemme olleet vasta alle 30 vuotta. Ulkomaalaisia asuu Suomessa alle 150 000, noin kolme prosenttia väestöstä, mikä on eurooppalaisessa vertailussa vähän. Pakolaisina, siis osana kansainvälisiä kiintiöitä sekä turvapaikan tai oleskeluluvan saamisen myötä on maahamme viime aikoina muuttanut vuosittain 1000-2000 ihmistä.

Mikä siis on viestini: se on, että jos puhumme pakolaisista tai turvapaikan saajista, puhumme parista tuhannesta ihmisestä vuosittain. Jos puhumme maahanmuuttajista, puhumme reilusta sadasta tuhannesta. Ja tässä tulee se haaste teille kaikille: Jos tästä vapusta jotain muistatte niin muistakaa nämä suuruusluokat: siis suomalaissyntyisiä asuu ulkomailla miljoonakaupungin verran, ulkomaalaisia asuu Suomessa Oulun kaupungin verran ja vuosittain otamme vastaan pakolaisia korkeintaan pari tuhatta eli alle Rautavaaran kunnan asukasluvun verran.

Älkää hyvät ihmiset antako Rautavaaran kunnan kokoisen ilmiön vallata yhtä koko Suomen tulevaisuuden kannalta tärkeää debattia. Ja jos haluatte vähän enemmän kuin muistaa, siis tehdä jotain, niin haastan teidän kertomaan tämän vähintään viidelle tuttavalle.

Hyvät ystävät

Historiantutkijana minua kiinnostaa menneisyys, mutta politiikassa on kyse ihmisten tulevaisuudesta. Poliitikkona minua kiinnostaa, minkä puolesta ja millä perusteella ihminen haluaa toimia.

Tulevissa EU-vaaleissa korostuu, minkä puolesta uskaltaa ja haluaa toimia. On tärkeää, että on EU-kriittinen, niinhän me kaikki olemme. Mutta perus-ei-liikkeelle, joka hokee missä eu siellä ongelma haluaisin sanoa esittäkää vaihtoehto. Miten globaalia lamaa tai ilmastonmuutosta tulisi hoitaa? 33-vuotiaana äitinä minä uskon, että vastaus on politiikka.

Tulevaisuus on mahdollisuus. Euroopan unioni on osoittautunut suureksi rauhankoneistoksi, joka ongelmistaan huolimatta on rakentanut siltaa maiden ja kansojen välille. Missä ongelma, sinne EU. Nyt Eusta voi tulla vihreää kasvua takova rauhankone.  Siksi on tärkeää haastaa meidät kaikki mukaan myös tänä vappua, täällä Helsingissä. Tässä ajassa politiikan täytyy pelastaa maailma: työ, ympäristö ja talous.

Mikä siis on vastaus? Vastaus on politiikka. ”Älä jätä paikkaasi tyhjäksi. Anna panoksesi yhteiseen työhön.” Glada vappen. Hyvää vappua.