23.2.2014 kirjoitin postilistallani:

MITÄ MINÄ TEEN?

Omalta osaltani aion keskittyä tämän kevään pääsääntöisesti viisihenkiseksi kasvavaan perheeseen. Varajäseneni Jorma Bergholm hoitaa viikoittaisen kaupunginhallitustyön kesätaukoon asti. Opetus- ja kulttuuriministeriön osalta äitiysvapaani alkoi 10.2.2014, niissä asioissa voitte olla yhteydessä erityisavustaja Esa Suomiseen (esa.suominen@minedu.fi).

Toukokuista Sdp:n puoluekokousta pidän niin tärkeänä puolueen linjausfoorumina, että elämäntilanteesta huolimatta asetuin ehdokkaaksi ja toivon pääseväni mukaan. Kuukausittaiset kolumnit kirjoittelen ja valtuustossa käyn voimien mukaan. Eu-ehdokkaille olen luvannut apua ainakin verkon välityksellä.

Olemalla hetken sivussa koitan välttää kojoottimaista jatkuvaa pikkujuoksua ja palata mieluummin kesäkauden jälkeen Helsingin asioihin leijonan loikalla. Äitiysvapaa päivätöistä mahdollistaa kaipaamani lisäsatsauksen kaupunkimme asioihin (mitä enemmän asiaa pohtii sen hullummalta tuntuu, että viiden miljardin euron budjettia ja 40 000 ihmisen henkilöstöä johdetaan hallituksella, joka on jäsenille harrastus päivätyön lomassa).

Lisäksi uskon, että pieni tauko antaa mahdollisuuden arvioida asioita etäämmältä ja kokonaisuutena. Se tapaa aina koitua hyödyksi.