Näin päätökset syntyvät

Euroopan unionin uudet säädökset syntyvät useimmiten niin sanotun yhteispäätösmenettelyn mukaisesti. Nimitys viittaa siihen, että mukana ovat niin komissio, neuvosto kuin parlamenttikin, ja kaikkien tulee hyväksyä päätös.
EU säätää paljon direktiivejä. Ne ovat jäsenmaille pakottavia ohjeita muuttaa lainsäädäntöään direktiivien mukaisesti.
Jotta päätöksenteosta saisi selkeämmän kuvan, kursiivilla kerrotaan, miten kemikaalien rekisteröintiä ja lupamenettelyä ohjaava “Reach”-niminen säädöskokoelma, hyväksyttiin vuonna 2006. Reach on kokoelma direktiivejä, jotka pakottavat teollisuuden todistamaan tuotteittensa turvallisuuden. Se on yksi EU:n kunnianhimoisimmista säädöksistä. Reachin pohjalta perustettiin myös Suomessa toimiva EU:n kemikaalivirasto.
1. Aloite uudelle EU-lainsäädännölle voi tulla monelta taholta. Isoissa asioissa koneen pistää liikkeelle huippukokouksen eli valtionpäämiesten kehotus. Myös ministerineuvosto saattaa toivoa uutta lainsäädäntöä. Monissa asioissa parlamentti on liikkeelle paneva voima, vaikka sillä ei ole muodollista aloiteoikeutta. Parlamentilla oli ratkaiseva rooli esimerkiksi hullun lehmän taudin rajoittamisessa ja elintarvikkeiden turvallisuuden parantamisessa.

Kemikaalisäännöksestä käytiin EU:ssa keskustelua jo 1990-luvulla ympäristöministerien kesken. Aiheesta teetettiin myös erinäisiä selvityksiä ennen varsinaisen päätöksenteon alkua.

2. Unionin pykäläkone on EU-komissio. Sillä on yksinoikeus tehdä ehdotuksia direktiiveistä eli EU-laeista ja sen tehtävänä on valvoa unionin yhteisten sopimusten toteutumista. Komission 25 000 virkamiestä ovat EU:n palkkalistoilla ja heidän tulee ajatella unionin parasta. Työtä ohjaavat komissaarit.
Komissio julkisti ehdotuksensa kemikaalisäädöksistä lokakuussa 2003. Toisena vastuullisena komissaarina toimi Erkki Liikanen. Komissio lähetti neljä päivää myöhemmin tuhatsivuisen ehdotuksensa parlamentin ja ympäristöministerien käsittelyyn.

3. EU:n päätöksenteossa on komission ehdotuksen jälkeen kaksi vaihetta. Ensimmäisessä käsittelyssä päätösvastuussa on jäsenmaiden ministereistä muodostuva EU:n neuvosto. Jos se löytää yhteisymmärryksen, laki menee läpi. Parlamentilla on tässä vaiheessa vain valtaa tehdä muutosehdotuksia, mutta se ei voi hylätä lakia.
Neuvosto käsitteli kemikaalipakettia yhdeksässä kokouksessaan vuosien 2004-2005 aikana. Parlamentti käsitteli ehdotuksia useissa valiokunnissaan ja vuoden 2005 marraskuussa antoi siunauksensa silloiselle päätöstekstille useiden muutosehdotustensa saattelemana. Parlamentti kuitenkin muistutti tavan mukaisesti, että jos pykäliä muutetaan merkittävästi, parlamentin täytyy saada käsitellä lakia uudelleen.

4. Toisessa käsittelyssä neuvoston ja parlamentin roolit ovat tasaväkisemmät. Molempien täytyy hyväksyä päätösteksti. Parlamentilla on mahdollisuus jopa hylätä esitetty laki tai lakikokoelma. Ministerineuvosto ja parlamentti käyvät jatkuvaa keskustelua saavuttaakseen kompromissin.
Parlamentin tekemät ehdotukset kemikaalipaketista eivät tyydyttäneet ministereitä, jotka olivat myös keskenään erimielisiä. Ministerit muotoilivatkin uuden päätösehdotuksen alkuvuoden 2006 aikana. Koska säädöksiin oli tulossa useita muutoksia, se oli vietävä parlamenttiin toiseen käsittelyyn.
Parlamentti keskusteli lakipaketista syksyn 2006 ajan ja hyväksyi sen joulukuussa. Muutamaa päivää myöhemmin ministerit ilmoittivat hyväksyntänsä ja paketti allekirjoitettiin 18.12.2006. Kemikaalisäädökset tulivat voimaan seuraavana kesänä ja samalla kemikaalivirasto aloitti toimintansa Helsingissä.

5. Jos yhteisymmärrystä ei synny toisessakaan käsittelyssä, täytyy edetä kolmanteen vaiheeseen, sovitteluun, jossa neuvosto, komissio ja parlamentti etsivät kompromissia yhdessä. Pääosa EU-laeista hyväksytään kuitenkin ensimmäisessä tai toisessa käsittelyssä.

Tässä kuvattu yhteispäätösmenettely koskee valtaosaa EU:n päätöksistä. Ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan sekä poliisiasioihin liittyvät asiat päätetään kuitenkin hallitusten välillä eli ministerineuvostossa.

Kolme neuvostoa

Eurooppa-aiheissa törmää kolmeen neuvostoon, joiden nimet ovat lähes identtiset, mutta tehtävät erilaiset.
Eurooppa-neuvosto: Euroopan unionin jäsenmaiden valtiojohtajista ja EU:n komission puheenjohtajasta muodostuva elin, joka päättää unionin suurista suuntaviivoista, muttei tee varsinaisia päätöksiä. Siitä käytetään usein myös nimitystä “EU:n huippukokous”, EU-kielellä “huippari”.
Euroopan unionin neuvosto: Tärkeä päätöksentekoelin, jossa istuvat kaikkien jäsenmaiden ministeritason edustajat. Esimerkiksi kalastuskysymyksistä päättävät maa- ja metsätalousministerit. Kutsutaan myös ministerineuvostoksi.
Euroopan neuvosto: EU:sta erillinen ihmisoikeusjärjestö, johon kuuluu paljon maita unionin ulkopuoleltakin.
Katso myös: EU pähkinänkuoressa