Perisuomalaisen kolmen viikon maalaisretriitin jälkeen kirjasin muutaman kommentin viime viikkojen kesäuutisiin, joista mielipiteitä on kyselty. Tässä niistä ensimmäinen, lisää tulevina päivinä.

Pahat poliitikot  ja hyvät puolueettomat asiantuntijat

Helsingin Sanomat uutisoi heinäkuussa näyttävästi, kuinka ministerien kabinetit ovat lihoneet. HS näkemyksen mukaan piilovaltaa käyttäviä poliittisia avustajia istuisi esimerkiksi Krista Kiurun kabinetissa seitsemän henkilöä, entisen pomoni Lauri Ihalaisen ympärillä peräti kahdeksan. Moiseen lukuun päästiin piirtämällä komeaan graafiseen esitykseen ministerin nimeämien erityisavustajan ja valtiosihteerin lisäksi ministerin sihteeri, erityisavustajan sihteeri ja valtiosihteerin sihteeri – siis ministeriössä pysyvästi työskentelevät sihteerit, joiden työnkuvat ovat perussihteerityötä: aikatauluja, tapaamisia, materiaalien hankintaa, laskutuksia jne. Sihteerien ohella  ministerin avustajaksi oli laskettu eduskunta-avustaja, siis henkilö, joka työskentelee eduskunnassa esimerkiksi Sdp:n tapauksessa ryhmäkansliassa avustaen koko ryhmää ja lisäksi nimettyä/nimettyjä kansanedustajaa.

Eli esimerkiksi Krista Kiurun kabinetissa työskentelee kaksi ministerin valitsemaa ja ministerin luottamuksella toimivaa henkilöä: erityisavustaja ja valtiosihteeri (allekirjoittanut). Erityisavustaja Esa Suominen kirjoitti ajatuksiaan Hesarin jutusta: Avustaja tekee työtään ministerin luottamuksen varassa.

Hesarin kirjoituksen pohjalta voisi nostaa esiin monia näkökulmia. Millaisia ovat ministerien taustavalmistelutyötä tekevät kabinetit muualla? Onko toimittajille selvää, miten päällikkövetoiset ministeriöt toimivat? Olisiko tarpeen pitää perusteellinen ”Opi perusasiat” –tilaisuus, jossa käydään läpi, miten tämän maan korkeinta kansanvaltaisesti vaaleissa jaettua valtaa käytetään ja päätöksiä valmistellaan?

Arvokkaan puheenvuoron käytti kansanedustaja Jouni Backman, joka HS-jutusta ponnistaen eritteli edustuksellisen demokratian ja parlamentarismin perusasioita korostaen muun muassa sitä, että virkamiesvalmistelu perustuu hallitusohjelmaan. Suosittelen lämpimästi Jounin tekstin lukemista: Virkamies kuulee ministeriä.

Itseäni juttu harmitti lähinnä siksi, että uutisointi ja sitä seurannut pääkirjoitus kerryttivät epäluuloja ja vääriä mielikuvia yhteisen valtiomme poliittista päätöksentekoa kohtaan. Toistuvasti tunnutaan esitettävän ajatus siitä, että poliittisesti valitut henkilöt ovat jotenkin ongelmallisia päätöksentekijöitä. Pahojen poliitikkojen tilalle  pitäisi löytää ”puolueettomia asiantuntijoita”. Ajatus on kansanvaltaiselle demokraattiselle järjestelmälle perin kummallinen. Demokratia kuuluu kaikille ja valitsemme päättäjät keskuudestamme.

Tästä ajattelusta sikisi kesähesarin toinenkin pääkirjoitus, jossa pidettiin ongelmallisena sitä, että Helsingin nuorisolautakunta päättää avustuksista nuorisojärjestöille, joiden joukossa on poliittisia nuorisojärjestöjä ja lautakunnan jäsenet taas ovat poliittisesti (siis vaaleilla meidän kaikkien äänillä) valittuja.

Helsingin nuorisotoimen johtajalta Tommi Laitio kirjoitti erinomaisen vastineen, jonka, voi lukea täällä. Tommi toteaa muun muassa: ”Avustusten valmistelu tehdään virkavastuulla eivätkä puoluepoliittiset järjestöt osallistu siihen. Päätökset tekee poliitikoista koostuva, helsinkiläisten valitseman kaupunginvaltuuston nimittämä toimielin – kuten muussakin kaupungin varojen käytössä. Vuosina 2009–2013 nuorisolautakunta ei ole muuttanut yhtäkään avustussummaa.”

Kommentoin itse juttua facebookissa:

”Tommin tärkeä vastaus. Mikä on (kansan)vallan vahtikoiran tila, jos maan suurimman päivälehden pääkirjoitus pitää ongelmallisena sitä, että demokraattisesti eli kansanvaltaisesti valittu lautakunta päättää (virkavastuulla tehdyn valmistelun pohjalta) siitä, miten yhteisiä varoja käytetään?”